Nuita sananparsia piisaa, niitä on niin monta ku on parsijoitakin.
Kukathan on kauniita ja lempikukka on lähes jokkaisella. Ruusu on ylleisesti korkealle arvostettu, mutta on se kaunis vesheinänkin kukka ku läheltä kahtoo. Kaunis nimikin sillä on, pihatähtimö. Minun lempikukka on neilikka. Joku sano, että sehän on hautijaiskukka. No, täytyy nyt nauttia niistä vielä kun voi. Orvokit on kans kauniita, niillä on niin moniväriset ja iloset naamat.
Äiti ei ollu kovin taitava viherpeukalo, mutta oli meillä lasinlauvvat täynnä pelapuita. Olipa iso kiinanruusukin ja sitten se ruukkuneilikka, jonka kukkia minä ihhailin ja haistelin. Siihen oli puhennu ensimmäiset kolome kukkaa. Olin pihalla leikkimässä. Tuvan lasi oli auki ja yks neilikan kukka roikku ulukopuolella. Yritin varvistaa ja kurkotella sitä haistelemmaan. Hain ämpärin ja sen päältä jo yletty. Siinä tohinassa kukan vars katkes. Minä hättäännyn ja tökkäsin sen ruukkuun, jospa kukkaan ei huomais. Illemmalla äiti laitto lasia kiinni ja harmitteli ku tuuli oli katkassu yhen neilikan. Olin hilijaa suu supussa. Minusta kyllä tuntu, että äiti ties ettei sitä sunkaan tuuli ollu katkassu.
Yks kukka, onnenkäpy kasvo hirveän rehevästi. Äiti oli varmaan varastanu oksan joltakin ja pannu kasvamaan. Semmonen uskomushan on, että kukan oksasta ei saa kiittää ja varastettu kasvaa hyvin. Onnenkävyn juurelta rupes nousemaan joku toinen kasvi. Se oli oikein tukeva ja kiiltäviä lehtiä alako ilimaantummaan. Joku oli tökänny appelsiinin kiviä juurelle ja yks oli yllättäin itäny. Rupesin haaveilemmaan appelsiinipuusta. Kohta syötäs omia appelsiiniä eikä renkäis ostaa kaupasta kalliita ulukomaalaisia. Viistoistasenttiseks se kasvo mutta sitten vissiin loppu enerkia, se kellastu ja puotti lehtesä.
Pihalle tehtiin muutama kukkapenkki. Äiti sano, että pittää kartanolle saaha vähän hymyä, sehän on muuten het ku erämaa. Pellosta haittiin ämpärillä multaa. Olin mielissäni ku sain suunnitella minkä kukan siemeniä kylyvettiin. Kehäkukkaa nyt iliman muuta, sitten resedaa ku se haisoo hyvälle ja vaaleanpunasta malvaa. Siinä ne iti ja kasvo omia aikojaan, harvennettiin ja kasteltiin. Loppukesästä sai ihhailla enemmän tai vähemmän värikästä kukkaloistoa.
Kukkapenkistä äiti näki unenkin, josta pääs jäläkeenpäin sanomaan: ”Tätä se minun uneni ties.” Alakutalavesta 69 se näki unen, että meijjän portaijen eessä oli kukkapenkki täyvessä kukassa. Vieno-täti yritti tulla meille tuppaan, mutta ei pystyny harppaamaan sen kukkapenkin yli. Päiviteltiin, mitä tuo kumma uni tietää. Muutaman päivän päästä äitin täti kuoli yllättäin. Täti oli asunu yksin, ei ollu perhettä. Hautijaiset pijettiin meillä. Vieno-täti asu talavet kaukana tyttäresä luona eikä päässy tulemaan hautijaisiin. Uni totteutu, kukkiva kumpu portaijen eessä ja Vieno-täti ei päässy tulemaan.
Moni pittää huuhaana ja naureskelloo enneunille, mutta uskoo ken tahtoo. Äiti näki joskus vastaavia kummallisia unia ja päivitteli :”Tämä ei tiijjä hyvvää.” Ylleensä ei tapahtunu mittään, ainakaan lähipiirissä. Mutta voihan olla, että Ruotsissa joku Åsa-Pirkitta rannassa pyykkiä huuhtoissaan luiskahti kiveltä ja hukku, tai Kiinassa muurin korijaaja putos, ja ei muuta ku käs ranteesta poikki. Niistähän ei ratiouutisissa kerrottu.
Tuulikki Rauma
