Eläkeliiton Kyyjärven yhdistys ry.
KÄVELYKIPINÄ
Suomen Latu ja Tahko Pihkala -seura haastavat kaikki suomalaiset kävelemään toukokuussa. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 80 vuotta Maaottelumarssista, johon 1,5 miljoonaa suomalaista aikanaan osallistui.
Latuyhdistykset, urheiluseurat, kunnat, järjestöt ja liikeyritykset haastetaan järjestämään kävelytapahtumia ja keräämään kilometrejä 4.-25. toukokuuta kaikkialla Suomessa. Mukaan kutsutaan niin nuoret kuin vanhatkin, niin kuntoilijat kuin ”sohvaperunatkin”. Kävely on helppoa ja ilmaista. Sytytetään yhdessä into ja kipinä kävellä!
Tapahtuman suojelijana toimiin tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
Kävellään koko kesä! Tapahtumaan osallistumiseen ohella kannustetaan kävelemään paitsi koko toukokuu, myös koko kevät ja syksy. Jokainen voi kirjata kävelemänsä matkan Kävelykilometrikisaan ja kerätä omalle yhdistykselleen tai joukkueelleen mahdollisimman monta kilometriä koko kevään ja kesän ajan.
EL:n Kyyjärven yhdistys on mukana eli kirjatkaa joko kilometrit ja / tai minuutit.
Haastamme kaikki mukaan.
Palkitaan !!!
Lisää myöhemmin.