Fyysisesti Kyypartion joukkueet kokoontuivat suorittamaan kisatehtäviä kirkon takapihalle. Kisaa varten oli aiemmin postitse lähetetty tehtäviin liittyvää materiaalia. Itse kilpailutehtävät avautuivat suoritettavaksi vasta klo 10 seppo.io -pelillisyysalustalla (eli tähän tarvittiin älylaitetta). Joukkueilla oli mukana saattajat, Marjaana sekä Aino-Kaisa, jotka auttoivat joukkueita ainoastaan lukemaan tehtävänannon, kirjaamaan vastaukset sekä arvioimaan osan tehtävistä. Kilpailuaikaa oli varattu 4 tuntia 7 tehtävän suorittamiseen. Tehtävissä todella testattiin partiossa opittuja taitoja: merkkien kiinnittämistä partiopaitaan oikeisiin kohtiin, ensiaputietämystä, jätteiden kierrätystä, puulajien tunnistamista, solmujen tekemistä, liikennesääntöjä sekä erilaisten määrien arviointia. Tehtäviä suoritettiin eri tavoin: vastaus tuli antaa kirjallisesti, kuvalla tai videolla.
Seikkailijamme suoriutuivat tehtävistä noin kahdessa tunnissa. Sää oli mitä mainioin, ja tunnelma oli korkealla. Tuloksia saamme vielä hetken jännittää, sillä ne valmistuvat 15.5.2021, ja ne julkaistaan Järvi-Suomen partiolaisten verkkosivuilla.
Lapset ja nuoret
Kyypartio ry
Tiina Lampinen
Sankarimatkalla etänä
Lauantaina 8.5.2021 kisattiin Järvi-Suomen partiolaisten partiotaitokisoissa - etänä! Mukana oli kaiken kaikkiaan 137 joukkuetta koko partiopiirin alueelta. Kyypartiosta mukana oli kaksi seikkailijajoukkuetta: Möhköfantit ja Hyppivät kalapuikot.