Kyyjärvi kehittyi itsenäiseksi järveksi Itämerta edeltävästä Ancylus-järvestä, (joka oli olemassa 7600-6000 ekr.) maan noustessa ja vesien laskiessa joskus v. 7000 ekr. paikkeilla. Samaan aikaan saapuivat Suomeen ensimmäiset ihmiset. Ancylus-järven ranta oli tuolloin Perhon pitäjän alueella. Ancylus-järvi oli sitä perua, kun mannerjää oli sulanut ja muodostui ” Balttia” jääjärvi n. 11000 v. sitten. Kun jään sulaminen jatkui veden lisääntyessä laajeni jääjärvi Yoldianmereksi , minkä vesimassat hautasivat alleen enimmän osan Suomesta n. 9500 v, sitten. Tämän jälkeen, kun vesi alkoi vähentyä tuli nimeksi Ancylusjärvi n. 8200 v. sitten. Tämän jälkeen nimi muuttui 6000 v. sitten Litorina mereksi ja lopulta nykyiseksi Itämereksi. Kivikautinen väestö levittäytyi vähitellen koko maahan ja ns. Suomusjärven kulttuurin aikana (6500-4200 ekr.) ensimmäiset ihmiset päättyivät Kyyjärvelle. Varma asuinpaikka on sijainnut Noposenahon Koivumäen luona. Myös Kotkaniemessä on saatettu asua. Kyyjärvellä on lisäksi ajoittamattomia kivikautisia asuinpaikkoja Kyyjärven rannassa Sahapakassa ja Kyyjärven ja Karstulan rajalla Oikarin Kankaalan talon joenrantapelloilla. Suomusjärven kulttuuria seurannut kampakeraaminen aika (4200-2000 ekr.) merkitsi asutuksen taantumista Saarijärven vesistöalueella. Vasarakirves eli nuorakeraaminen kulttuuri (2000-1600 ekr.) ei ulottunut Kyyjärvelle. Kaikkiaan Kyyjärvellä on tehty n. 35 kiviesine löytöä, pronssikaudelta (1300-500 ekr). Kyyjärveltä ei ole löydetty metalliesineitä. Rautakaudella, joka sijoittuu 500 ekr. alkaen, ei Kyyjärveltä satoina vuosina eteenpäin ole tehty esinelöytöjä. Pohjoinen Keski-Suomi pysyi vuosisatojen ajan Hämäläisten eräkohteena ja Saarijärven reitti, Kyyjärvi mukaan luettuna, näyttää viimeistään 1400-luvulle tultaessa, joutunut Hämäläisten eränkävijöitten vakiintuneeseen nautintaan. Lappalaiset pitivät koko Suomea, aivan eteläisiä osia myöten, metsästys- ja kalastus alueenaan, joutuivat perääntymään pohjoista kohti, kun  suomalaiset alkoivat muuttaa Baltiasta Suomeen vuoden 0. tienoilla. 1550 vuoden aikana lappalaiset olivat perääntyneet yli Keski-Suomen pohjoisrajan, sillä Jämsäläiset, joiden erämaat sijaitsivat Kyyjärvestä pohjoiseen v. 1550, valittivat että Pohjanmaan lappalaiset ja savolaiset ahdistelivat heitä heidän kalavesillään. Eräkauden päättyessä nykyisellä Kyyjärvellä oli Saarioisten Laukeelan (nyk. Kylmäkoski) kylän Niilo Pekan pojan erämaa, kyyjärvenranta, Kyyjärven itärannalla. Mikko Juhanpojan, Saarioisten Taipaleesta , Lahnalampi-niminen erämaa sopisi sijoittaa sekä Kyyjärven, että Karstulan Kimingin kylään, jossa on Lahnajärvi. Kyyjärven länsirannalle ei näytä olleen ainuttakaan erämaata. Eräkauden päättyessä Kyyjärvi näytti olleen Saarioisten ja luultavasti myös Sääksmäen pitäjien nautinta-aluetta. Eräkausi päättyi vuoteen 1560 mennessä jolloin pohjoiseen Keski-Suomeen perustettiin laaja ja harvaan asuttu Rautalammin pitäjä. Rautalammin pitäjästä lähtöisin ollut John Mortton (Jussi Marttinen) antoi viimeisen ratkaisevan äänen, kun USA päätti itsenäistyä 1776. Keski-Suomen eräalueet joutuivat valtakunnallisen kiinnostuksen kohteeksi, kun kuningas Kustaa Vaasa oli julistanut 1542 avoimella kirjeellään kaikki asumattomat erämaat kuninkaalle ja kruunulle kuuluviksi. Uudisasutus lisäisi veronmaksajien määrää ja asutus vahvistaisi valtakunnan asemaa itänaapuria vastaan. Kustaa oli perso rahalle, kun Ruotsi hylkäsi roomalaiskatolisen kirkon 1530 tienoilla, Kustaa Vaasa otti kirkon omaisuuden kruunulle ja puratti jopa kirkkojen kuparipelti katotkin kruunulle  annettaviksi. Erämaitten asuttamisessa suotiin etuoikeus hämäläisille, jotka omistivat eräsijat, mutta mikäli he eivät halunneet käyttää mahdollisuuttaan , saivat savolaiset asettua heidän sijalleen. Nyt alkoi savolaisten rynnistys länteen. Savolaiskiilan kärki meni Pohjanlahden rannikolle saakka. Menipä heitä Ruotsin Värmlandiin saakka, kun siellä olivat hyvät kaskimaat. Heidät oli sinne saatu houkuteltua ”suomalaismetsiin”, mutta kun sitten myöhemmin rautateollisuus tarvitsi suunnattomat määrät puuta  sulatusuuneihinsa, katsottiin savolaisten kaskenpoltto turmiolliseksi teollisuuden kannalta. Kun Ruotsi lähti 1638 perustamaan  itselleen siirtomaata Amerikkaan Delaware joen suuhun, houkuteltiin suomalaismetsien savolaisia mukaan ja heitä lähtikin. He tulivat hyvin toimeen  intiaanien kanssa toisin kuin ruotsalaiset. Hollantilaiset valloittivat uuden Ruotsin v. 1655. Takavuosien kuuluisa ruotsalainen mestarihiihtäjä Lars Olson tunnettiin lempinimellä Finskoga (suomalaismetsän) Lasse. Viimeinen  sammuvaa  savoa  Värmlannissa puhunut 1950-luvulla oli  Niit”ahon Jussi.  1500 luvulla oli järvien ja jokien vedet korkeammalla, kuin nykyisin ja veneellä pääsi helpommin liikkumaan. Veneellä tuli Kyyjärven ensimmäinen vakituinen asukas Paavo Pölkki perustamaan uudistaloa. Vuonna 1559 Mikkelin tienoilta . Seuraavana saapui Matti Noponen  Juvan Nopolasta 1571. perimätiedon mukaan Kyyjärvi sai nimensä Kyyveden rannalta Savon Haukivuoresta  saapuneilta asukkailta. Kyyvesi sijaitsee 25 km Mikkelistä pohjoiseen. V.1656 Tapani Hokkanen soutaa jutkisti Savon puolesta Kyyjärvelle perustamaan Hokkalan uudistaloa. Ainakin Kangasniemellä on Hokan-kylä. (Lähteet: Reino Kallio: Kyyjärven vaiheet kivikaudelta 1860-luvulle, esihistoriallinen aika, asutus ja väestö, sekä Maritta Jokiniemi: Historialliset tarinat Kyyjärven kirja, toimittanut Jarmo Koponen, kustantanut Kyyjärven kunta 1990. Kyllikki Laakso: Suomen esihistoriaa ja historiaa, sekä Marja Härkönen: Alue maaperä ja vesistöt, Uusi Pikkujättiläinen, WSOY 1989: M. Sauramo: Die Geschicte Derostsee.

Savolaisien ryntäys länteen vaikutti myös kielellisesti. Syntyi mm. Etelä-Pohjanmaan Järviseudun (Soini, Alajärvi, Vimpeli, Lappajärvi) murre. Savon murre teki siitä pehmeämmän, kuin varsinainen Etelä-Pohjanmaan karkea ärräpitoinen (meirän, teirän, heirän) murre. Hokkalassa puhuttiin Järviseudun murretta, kun 8 km päässä Koskimäessä puhuttiin jo enemmän savolaisittain (työ, myö, kippeä, kappea). Nykyisinhän murteet ovat laimentuneet yleiskieleksi koulun ja tiedotusvälineiden vaikutuksesta, mikä on vahinko.

Tapani Hokkanen löysi Nopolan joen suun ja lähti soutamaan vastavirtaan niin kuin oli Kyyjärvelle tullessaankin tehnyt. Sahapakan kosken hän ohitti vetämällä venettä maatapitkin. Koski solisi ja oli luonnonrauha. Hänellä ei voinut olla aavistustakaan, että 270 vuotta myöhemmin tässä olisi mylly ja  pärehöylä ja koski perattaisiin 1949. Hän souti 3 km Nopolanjokea, mutta ei jatkanutkaan Peuraperälle päin, vaan kääntyikin vasemmalle Forsbackan joelle, siinä missä nykyinen Koskimäen kylä on, oli vain aarniometsää. 250 v. myöhemmin, kun kylä oli olemassa, tähän Äänekoski yhtiö vuosittain keräsi ison laanin uittoa odottavista puista. Tapani Hokkanen souti eteenpäin ja tuli Huhtalan lammelle. Tähän Kymi yhtiö 1900-luvulla keräsi valtavat määrät tukkia ja pöllejä uitettavaksi. Ennen viimeisiä  sotia  ja niiden jälkeen oli Alpa ja Hemmi Saukko Kymiyhtiön luottomiehiä Hokkalasta. Alpa ja Hongon Oskari olivat kuuluisia närelenkin vääntäjiä. Uittoa edeltävänä syksynä hakattiin tarvepuut närelenkkejä varten. Niitä käytettiin uitossa puomipuiden sitomiseen. Kuuluisa savotta 1930-luvulla oli Arabiankorvessa, mikä on Huhtalan järvestä Vehkaperälle päin. Tässä Kymiyhtiön savotassa oli lähes 100 hevostakin. Pisimmät ajomatkat olivat 8 km, jolloin kerkesi ajaa 2 kuormaa päivässä. Uitto paloi pohjaan, kun vesi kerkesi loppua joesta. Uitto kesti yötä päivää 8 viikkoa. Keksin varsilla oli kysyntää. Reino ja Matti Ruuska tekivät parhaina vuosina metsäyhtiöille 10.000 keksivartta tien viereen toimitettuina. Kun uitot loppuivat kuivattiin Huhtalanjärvi, että saataisiin lisää peltoa. Samoin kuivattiin isompi Heinuanjärvi Peuraperällä. Kuivaus ei kuitenkaan onnistunut kovin hyvin. Takavuosina yritettiin Heinuanjärveä täyttää uudelleen vedellä, mutta siitä ei päästy yksimielisyyteen. 1946-1947 metsäkauppoja  Kyyjärvellä tekivät mm. seuraavat yhtiöt: Wärtsilän Sellu Oy, Enso Gutzeit Oy, Kymi Oy, Yhtyneet Paperitehtaat. Lahti Oy, Pohjanmaan Puu, Vimpelin Koivu-yhtymä. Hokkalassa vaikuttivat  1945-1960 eniten Walter Parviainen, joka lienee ollut Keski-Suomen suurin yksityinen metsänomistaja. Hän toimi Sveitsissä lääkärinä, Viljo Keskitalo katseli hieman Parviaisen metsien perään ja sai siitä palkaksi , ottaa hakkuutähteitä polttopuiksi.

Pohjanmaan Puu osti myös hokkasilta puutavaraa. Engvist yhtiöllä oli Hokkalassa työnjohtaja Emil Kotanen. Viljo Keskitalo oli Engvistillä vakio metsurina ja kuljetti myöhemmin yhtiön propseja mm. Peuraperän tienvarresta  Myllymäen asemalle. Engvist myi maansa valtiolle. Eemelille järjestettiin paikka yhtiön sellutehtaalle Tampereen Lielahteen. Kun Tapani Hokkanen souti Huhtalan järvestä vähän eteenpäin, hän näki joessa majavan padon. Uittokaudella ei majavat voineet tukkia jokea, mutta 1900-luvun loppupuolella majava saapui tekemään patoa Seppo Ruuskan talon kohdalle. Tapani veti veneen maata pitkin padon ohi ja jatkoi soutua. Soutaessaan pientä koskea ylös, Tapani ajatteli, että tässä olisi sopiva paikka myllylle. v. 1656 ei täällä erämaassa ollut maaston kohdille nimiä, kun ei ollut ihmisiäkään, jotka olisivat niitä antaneet. v. 1787 koski oli nimetty Myllykoskeksi ja siinä oli Hokkalan talon mylly, mistä oli Hokkalaan 7 km. Vähän ennen edessä näkyvää järveä, oli joen sivustassa muutaman kymmenen  metrin pituinen ja toista kymmentä metriä leveä vesiallas, johon joesta johti kapea uoma. Tapani heitti siiman päässä olevan luukoukun altaaseen ja sen nappasi heti suuhunsa iso, musta kyrmyniskainen ahven. Tapani onki vielä muutaman lisää. Myöhemmin tälle vesialtaallle annettiin nimi Kylkilampi. 1900-luvun lopulla turveurakoitsija aikoi kuivattaa lammen. Ihmiset keräsivät nimilistan, jossa vastustettiin kuivattamista. Siitä ei ollut apua, vaan lupaviranomainen katsoi, että kyseessä ei ole lampi, vaan joen laajentuma ja niin Kylkilampi  kuivattiin. Tapani Hokkanen souti pienelle järvelle. Toisella puolella rannalla näkyi veteen sortunut puinen rakennelma. Talaksen eli venevajan olivat rakentaneet muinaiset hämäläiset eränkävijät. (Lähteet: Pekka Soininen; Kyyjärven metsätalous, sekä Pirjo Vuorenpää; Kyyjärven teollisuus, Kyyjärven kirja)

Tapani antoi järvelle nimen  Talasjärvi. 2021 järvellä on syvyyttä noin yksi metri. Tapani huomasi 50 m päässä järvestä 20 m halkaisijalta olevan lammen. Hän ei kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota. Myöhemmin lammelle oli annettu nimi Hokkasten  Helvetti. Jotkut puhuivat Pikku Helvetistä. Lammen syvyydestä on monenmoista  juttua. Jonkun mielestä se olisi 12 syltä syvä, eli yli 20 m. Toisen mukaan ei täyden rihmarullan lanka eli 200 metriä ei ollut riittänyt. Tässä oli asiat samoin kuin laulussa Inarinjärvestä.

                      Mies lapin kerran tahtoi,

                      tulla tuntemaan.

                      Kuink, syvä olla mahtoi

                      tuo järvi turjan maan.

                      Köys, katkes,laulu kuultihin,

                      niin syvä on kuin pitkäkin.

                      Sen koomin mittaamatta

                      on pohja Inarin.

Arvelen Pikku Helvetin syvyydeksi 2 m. Mistä nimi Hokkasten Helvetti? Ehkä sillä, joka sen on antanut, on ollut kaunaa Hokkasia kohtaan ja hän on toivonut, että Hokkaset putoaisivat tuohon hornan tuuttiin, joka on pohjaton. Pari kilometriä Pohjois-Koilliseen  Hokkalan kylästä on suon keskellä 50 m pitkä ja 10 m leveä, pitkulainen lampi, jonka nimi on Päijänne. Paikallinen väestö, silloin, kun nimi oli annettu, ei ollut kuulutkaan koskaan Päijänteestä, joten nimi ei voinut olla heidän keksimä. Ehkä vitsikkäät kartoittajat ovat sen antaneet siksi, kun se muodolta muistuttaisi Päijännettä. Tapanin soudettua 2 km tulee uusi järvi. Hän heittää koukun veteen ja kohta siihen tärppää 3 kg hauki. Myöhemmin tälle järvelle on annettu nimi Keskinen, johtuen ehkä siitä, kun se on puolessa välissä Talasjärveä ja Hirvijärveä, eli keskimmäinen näistä kolmesta järvestä. Nykyisin siinä on syvyyttä metrin verran. Tapani löytää joen suun ja jatkaa etenemistään vastavirtaan. Myöhemmin, kun vedet laskivat tuolloisesta korkeudestaan on väylälle annettu nimeksi Kylmäkorven puro. Pari kilometriä soudettuaan Tapani saapuu taas uudelle järvelle, joka tunnetaan myöhemmin Hirvijärvi-nimellä. Hän soutaa järven ympäri, mutta  ei löydä väylää, mistä voisi jatkaa matkaa eteenpäin. Tapani Hokkanen rantautuu ja tekee nuotion kuivista kelonoksista ja sytyttää sen tuluksilla. Hän perkaa pyytämänsä kalat ja alkaa paistaa niitä tikuissa nuotion lämmössä. Siinä hänellä oli 3 päivän murkina. Hän ottaa kontista palasen pettuleipää ja alkaa syödä kalaa. Toisella puolella pusikko rytisee, kun hirvinaaras kahden vasansa kanssa tulee juomaan. Kerran juhannuksen tienoilla 1900-luvun loppupuolella lähdimme viemään Hannu Parkkosen paattia Savonnevalta Hirvijärveen. Ilma oli tukahduttavan kuuma ja kostea. Veimme paatin nevanlaidasta lähtevään ojaan, mikä oli puolillaan vettä ja minkä suunta oli Hirvijärveä kohtiin. Hannu sauvoi venettä ja minä vedin köydellä ojan pientareelta. Ojan reunalla oli pensaikkoa ja sieltä lähti miljoonia hyttysiä. Offi näytti auttavan, sillä ne eivät tulleet viittä senttiä naamaa lähemmäksi. Oja loppui 150 metrin päähän Hirvijärven rannasta. Vedimme veneen köydellä järveen. Kun soudimme yli järven koetin melalla syvyyttä ja sitä tuntui olevan runsaasti puolimetriä. Monena talvena järvi on jäätynyt pohjaa myöten ja jäiden sulaessa pintaan nousee kuolleita kaloja. Tapani Hokkanen ei tiennyt olevansa vedenjakajalla. Hänhän oli soutanut vastavirtaan eli vedet virtasivat Hirvijärvestä itään, mutta 3 km päässä länsi-lounaassa oli Savonjärvi, jonka vedet virtasivat luoteeseen. Näiden kahden järven välillä ei ollut vesiyhteyttä. Tapani sammutti nuotion ja veti veneen kuusen juurelle, puun maata viistävät oksat piilottivat sen. Tapani nosti kontin pykälään ja lähti kävelemään suoperäistä maastoa sinne, missä oletti olevan korkeampaa kangasta. Hirvikankaan mäellä hän katsoi olevan hyvä mökin paikka, mutta jatkoi kulkuaan. Hokkalan korkeammalle kohdalle tultuaan hän päätteli, että siihen hän jää. Lamminjärven sini vilahteli ja hän meni sinne ja havaitsi järven. jossa ei oltu koskaan kalastettu, olevan täynnä kalaa.

Tapani oli tietämättään valinnut asumispaikakseen ikivanhan Ancylusjärven. Möksyn saaren osan, joka oli noussut Ancylusjärven aalloista noin v. 9100 aikaisemmin Ahomäen ja Valkeiskankaan saaren kanssa Kyyjärven pitäjän länsiosassa. Muita Kyyjärven saaria tuolloin olivat eteläosassa laajan Pylkönmäen saaren pohjoisreunaa ja itäosa, sekä itäosassa keskikokoisen Kumpulan saaren länsiosaa ja Kirveskankaan saari. Kyyjärven 26 vanhimman järven joukossa on Lamminjärvi.  Kyyjärvi on kunnan nuorimpia järviä. Huumarkankaan hiekkadyynit, eli hiekkapakat ovat 8000 v ikäisiä. (Lähde: Mikko Raatikainen; Kyyjärven luonto ja sen synty, Kyyjärven kirja)

Tapani Hokkanen teki laavun kuusen oksista. Hän katkoi kirveellä muutamia maassa makaavia kelopuita mökin hirsiksi. Mökistä tulisi 3 m x 3,5 m pinta-alaltaan oleva kiuasmökki. Seuraavana aamuna hän lähti perustamaan virkatietä eli ansapolkua. Siitä tuli pari kilometriä pitkä, minkä viereen hän asetti permiä kanalinnuille. Myöhemmin hän tekisi loukkuja. Myöhemmin hän huomasi, että 5 km säteellä oli 5 järveä. V. 1656 Tapani Hokkasen elämä oli mallillaan. Myöhemmin Hokkalan talo koki pahoja vastoinkäymisiä. 1690-luvun katovuosina Hokkalan isäntä kuoli nälkään. Isonvihan venäläismiehityksen aikana 1713-1721 talo oli autiona. Pikkuvihan 1741-1743 venäläismiehityksen aikaan Hokkalan talo autiotui lyhyeksi ajaksi. (Lähde Reino Kallio; Hitaan asutuskasvun kaksi vuosisataa, Kyyjärven kirja.)

Hannes Keskitalo