Kirjaston kuulumisia

Kulttuuri
Kyyjärven kunta
Maarit Ohranen

Kirjaston kuulumisia

Kesän vaihtuessa syksyksi kirjaston arki muuttuu. Joudumme jättämään hyvästit kesäasukkaille, mutta samalla saamme asiakaskuntaamme takaisin ihanat koululaisluokat ja päiväkotiryhmät. Ja syksy tuo tullessaan lukuisat uutuuskirjat, ihanaa!

Runsaasta kirjatarjonnasta haluan nostaa esille mielenkiintoisen kirjauutuuden, johon Kyyjärvikin on pääsyt mainintana mukaan. Kirja on Maarit Verrosen kirja Turvaa ja taidetta - tarinoita kiertoliittymistä. Taina Noposen suunnittelema Pursi on päässyt kirjaan mukaan. Kirja on saanut osakseen paljon huomioita, esim. Helsingin Sanomissa oli siitä kattava esittely / arvostelu.

Vuodenaikojen mukaan nostamme kirjastossa esille ajankohtaisia kirjoja. Nyt aikuisten osastolla on kirjanäyttelyssä syksyn puutarhatöihin, sieniin ja säilöntään liittyviä kirjoja. Lasten osastolta puolestaan löytyy koulun aloitukseen ja päiväkotiin liittyviä kuvakirjoja.

Jos et vielä ole ennättänyt käydä katsomassa Jouko Aumasen näyttelyä Värkkäämöltä, niin nyt kannattaa laittaa tossua toiseen eteen. Näyttely on esillä vielä ensi viikon, torstaihin 19.8. saakka.

Ajankohtaisia asioita päivitämme Nopolanewsin lisäksi kirjastomme Facebook-sivuilla ja Instagramissa.

Huom! Kaksi poikkeusta aukioloajoissamme:

  • Keskiviikkona 18.8. kirjasto avoinna poikkeuksellisesti klo 12 - 16. Omatoimikirjasto palvelee normaalisti klo 7 - 21.
  • Torstaina 16.9. kirjasto suljettuna koko päivän tietokantapalvelimen vaihdon vuoksi. Tuolloin kaikki Keski-kirjastot ovat suljettuina.

Tervetuloa kirjastoon!
Palvelemme osoitteessa Tuliharjuntie 43:

  • ma ja to klo 13 - 18
  • ti ja ke klo 10 - 16

 

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset