Eihän sitä mittään kummempia ehitty harrastammaan, talavet käytiin koulua, kesällä taas auteltiin kotona. Illat ja pyhäpäivät voi sitten touhuta omiaan. Poijjilla oli harrastuksina tietysti pallopelit ja muut urheilut. Uimassa käytiin ja retkellä, näyteltiin, tanssittiin ja laulettiin oopperaa ruotsiks Päivälän vintillä ja Martti-setän puimalassa. Minä oli kova piirtelemmään ja lukemaan. Pienen huoneen seinälle ripustin niitä muotipiirustuksiani. Kirijastosta haittiin luettavvaa, uusia Tiina-kirijoja ootettiin hiki hatussa. Viattomuuven aikaahan se oli. Vieno-tätille tuli Nyyrikki ja Perijantai. Minä niitä ahaneesti luvin. Mentiin äitin kans käymään Kankaanpäässä. Het ensimmäiseks livahin toiseen tuppaan. Tiesin, että uuvvet numerot oli ilimestyny. Koko huone hais hyvälle, piirongin päällä oli kupissa isoja mehukkaita omenia. Jännityksellä selasin esille jatkokertomukset ja luvin posket punasena. Eihän niissä mittään järisyttävää ollu jos tähän päivään vertaa. Korkeintaan poika suuteli tyttöä koivun alla.
Yhtenä päivänä minulta sitten kiellettiin Perijantain ja Nyyrikin lukeminen. Olivat vissiin neuvotelleet keskenään ja päättäneet, ettei ne sovi kersolle. Ihimettelin ja olin pettyny. Mutta, elä huoli, mentiin taas käymään Kankaanpäässä. Äiti ja täti alako toimittelemaan omia juttujaan, minä hilijaa luikahin lehtiä lukemaan. Ei ne huomannu tai ollu huomaavinnaan. Ehkä aattelivat, että eipä oo pikku pata siinä korvat höröllään, saavat rauhassa jaaritella.
Kerran oltiin Kankaanpäässä televisiota kahtomassa. Meitä oli serkuksia ja muutama aikuinen. Esitettiin kotimainen elokuva, se oli kielletty alle 12-vuotiailta. Ku tuli suutelukohtaus, Kari-serkku joka oli semmonen velmuilija, peitti käsillään nuorimman serkun silimät. Sensuuri iski, kyllä myö naurettiin. Kerran Kari pelleili ja pelotteli naisväkkeä. Oli talavi ja liukas keli. Lähettiin autolla kylälle, Kerttu-täti, äiti ja minä, Kari ajo. Puron sillalla se kiihytti, heitti käit irti ratista, kaivo taskustaan kamman ja alako kaksin käsin tukkaasa telläämään. Myö akat pelättiin ja huuvvettiin het hirveästi. Arvatenkin sillä oli auto hyvässä hallinnassa.
Kerhotoimintaakin oli, muistan käyneeni jonkun aikaa seurakunnan nuorisokerhossa. Kerran tuli naapuriseurakunnista nuorisoa illanviettoon. Seurakuntasalliin suunniteltiin pöytäkoristelut. Hommattiin pari ölijylamppuakin ja oli kynttilöitä tunnelmaa luomassa ku istuttiin teepöyvvässä. Oltiin eellissä iltana tehty talakoilla voileipiä ja peitetty tarijottimet voipaperilla. Yön aikana leivät oli aikalailla kuivettunu, juustot hikkoili ja reunat oli käpertyny. Harmitti ja pohittiin ilikiöökö niitä ees tarijota, mutta näky ne kelepaavan. Teehetken aikana kirkkoherra Helovesi näytti olevan aika hermostunu. Pelekäsköhän se, että nuoriso ruppeaa riehumaan, kirkkotekstiilit hairasoo ölijylampusta valakean ja pallaa koko kirkko.
Oli tapana, että tanssilavalle pääs vasta sitten ku oli käyny rippikoulun. Kyvyn lavalle tuli Danny-show. Sinne oli päästävä. En meinannu saaha luppaa lähteä ja maksohan se lippukin aika palijon. Sillä velekkurilla pääsin, että lupasin lähteä pois het ku esitys on loppunu. Isä ja äiti oletti varmaan, että ne on niinku iltamat ennenvanhaan. Pesin ja silitin sinisen hammeeni ja laittauvuin suureen tapahtummaan. Sousta en muista muuta ku että oli hirveä tungos, valot väläkky ja tytöt kirku ja Dannyn päälaki vilikku jossain horisontissa. Tunnollisesti lähin talsimaan yksin kottiin, kaverit jäi tietysti tanssimaan. Asiasta ei palijon puhuttu jäläkeenpäin.
On tullu itekin joskus lapsena haaveiltua, että ruppeaisin laulajaks. Jossain nuorisolehessä oli semmonen tähtihaku. Piti lähettää hakemus, valokuva ja kertoa itestään, sitten pääsis ehkä koeessiintymmään. Nyt tämän voi ehkä jo kertoa: minäkin kirijotin pitkät litaniat. Kuvvaa ei tietysti ollu. Leikkasin luokkakuvasta naamani, semmosen pikkusormen kynnen kokosen palan. Onneks sitten sytty jären valo enkä lähettäny hakemusta. Ei tullu tähteä minusta.
Tuulikki Rauma
