Hei!
Nopolan päiväkodin Tenavat viettivät keskiviikkona koko päivän kestävää ulkoilupäivää. Viime syksynä olimme Harsunkankaalla, mutta tänä vuonna tuumasimme, että miksemme hyödyntäisi monipuolista lähiympäristöämme.
Suunnitelmana oli viettää koko päivä ulkona ja se onnistuikin mainiosti upean kelin saattelemana. Aloitimme päivän kasaamalla kolme telttaa päiväkodin pihalle, joissa pääsisimme sitten pitämään pienen huilaustauon. Teltat saatiin kasaan ja jäi aikaa leikkimisellekin :)
Lounasajan koitettua suuntasimme ruokien kanssa lähimetsäämme. Lapset ottivat hyvät paikat ja saivat nauttia ruoasta raikkaassa ulkoilmassa. On se ihmeellistä, että ulkona ruokakin maistuu usein paremmin. Lounaan jälkeen leikimme vielä hetken metsässä, kunnes oli aika lähteä takaisin päiväkodille ja telttoihin lepohetkelle.
Keskiviikolle sattui aurinkoinen sää sopivasti päivälepomme aikaan, joten kenenkään ei tarvinnut teltoissa palella.. Päinvastoin! Lapset olivat innoissaan telttamajoituksesta, mutta malttoivat kuitenkin lepäillä ja kuunnella satuja. Aikuisillakin oli aikaa keittää päiväkahvit teemaan sopivalla tavalla eli retkikeittimellä.
Ulkopäivämme kruunasi välipala pihalla. Olimme leiponeet lasten kanssa itse poimituista puolukoista piirakkaa, jota sitten herkuteltiin jälkiruoaksi.
Oli meillä kyllä mukava päivä :)