Kun virastojen ja muiden palveluntarjoajien konttoriverkot kutistuvat ja kasvokkain tapahtuva asiointi vähenee, kaikilla tulee olla mahdollisuus hyödyntää digitaalisia palveluja esimerkiksi viranomais- ja pankkiasioinnissa. Digitaitoja tarvitaan enenevässä määrin myös kotiympäristössä. Eniten opastusta kysytään laitteista, sovelluksista, käyttöjärjestelmistä, nettiyhteyksistä, sähköpostista, tiedon hausta, virustorjunnasta ja tietoturva-asioista. Nämä asiat tulee hallita ennen kuin julkisten sähköisten palvelujen ja esimerkiksi verkkopankin käyttäminen onnistuu.
Kyky-pajan digiklinikka avaa ovensa Rientolassa ensi viikosta lähtien aina vuoden loppuun asti keskiviikkoisin ja torstaisin klo: 9- 15 ja digioppaana meillä häärii Akselan Marko. Digiklinikalle kaikki ovat tervetulleita ison ja pienen pulman kanssa.
Lisätietoja Katjalta p.044 459 6126