Keskiviikkona kirjaston palveluajan päätyttyä kirjastosali muutettiin juhlatilaksi. Hyllyt ja pöydät kiidätettiin varastoon ja tilalle laitettiin tuolit. Jännitystä oli ilmassa, miten paljon yleisöä tulisi paikalle. Tämä oli ensimmäinen iltatapahtuma korona-pandemian aikana.
Kellon lyödessä kuusi, oli yleisöä saapunut mukavasti paikalle. Montakaan tuolia ei tyhjäksi jäänyt. Selvästikin tämänlaista tilaisuutta oli jo odotettu. Ja suotta ei yleisö paikalle tullut. Tähkät-kuoro ja kirjavinkkari tekivät illasta mahtavan kulttuuritapahtuman!
Kansalaisopiston Tähkät-kuoro esiintyi Johanna Valkeisen johdolla. Illan aikana laulujen teemat vaihtuivat ja musiikki vei tunnelmasta toiseen. Kuultiin mm. Isoisän olkihattu, Pikku pikku bikinissä, Pariiseja ja Maailma on kaunis sekä Myyry ja Miiru. Musiikin lomassa, laulujen teemoihin nivoutuvia kirjoja vinkkasi Virpi Viiru Karstulan kirjastosta.
Samanlainen tilaisuus on jo aiemmin tässä kuussa järjestetty Kannonkosken ja Karstulan kirjastossa. Kiertueesta on jäljellä vielä Kivijärven kirjasto, jossa Soiva kirjavinkkaus on 25.11. klo 18. Eli, jos et päässyt paikalle meidän omaan iltaamme, niin vielä on mahdollisuus lähteä kuulolle Kivijärven kirjastoon.
Sydämelliset kiitokset esiintyjille ja yleisölle!