Kyyjärven seurakunnassa eletään muutoksen aikaa. Seurakuntaliitos toteutuu vuoden vaihteessa. Joitakin muutoksia seurakunnan toiminnassa tapahtuu vuoden vaihteesta lähtien, mutta suurelta osalta seurakunnan tapahtumat pysyvät ennallaan.
Ehkäpä näkyvin muutos on se, että kerran kuukaudessa jumalanpalveluksia ei toimiteta Kyyjärvellä. Jumalanpalveluksen aloitusajankohta tulee olemaan pääsääntöisesti ensi vuonna klo 14. Vuonna 2023 jumalanpalvelus toimitetaan sunnuntaisin useimmiten klo 10 ja vastaavasti Karstulassa jumalanpalvelus on silloin klo 14.
Julkisuuteen on tullut väärää tietoa Kyyjärven kirkon osalta, liittyen jumalanpalvelusten toimittamispaikkaan.
Kyyjärvellä ei jumalanpalveluksia siirretä seurakuntataloon talviajaksi,(meillähän ei ole seurakuntataloa), vaan ne toimitetaan edelleen kirkossa.
Valitettavasti kanttorimme Minna Erkkilän ostopalvelusopimus Perhosta päättyy liitoksen vuoksi. Kanttorin tehtäviä hoitaa pääsääntöisesti vuodenvaihteen jälkeen Jouni Mäkinen ja hänen sijaisenaan toimii Satu Uusisalo.
Saarijärven seurakunnan nuorisonohjaajat ottavat vastuuta myös Kyyjärven nuorisotyöstä. Rippikoulut tullaan järjestämään tästä eteenpäin pääosin Saarijärven Mellikassa. Riitta Kytölä jatkaa diakoniatyössä ja Tarja Sulkala pappina. Suntion tehtävissä jatkaa edelleen Juha Humalajoki.
Seurakunnassa vietetään juhlaa 19.12 alkaen messulla klo 13. Juhlassa iloitaan menneestä ja katsotaan rohkeasti tulevaisuuteen. On hyvä muistaa, että seurakunta olemme syvimmiltään me, seurakunnan jäsenet. Seurakunta on sitä mitä me olemme, ja tärkeintä seurakunnassa on se, että sanaa julistetaan, kokoonnutaan yhteen, jaetaan suruja ja iloja yhdessä, koetaan yhteyttä. Meidän kaikkien aktiivisuudesta riippuu se, millainen seurakunta meillä on tulevaisuudessa. Olethan tästäkin eteenpäin elävä osa Kyyjärven kappeliseurakuntaa!
tv. Tarja Sulkala
ps. Allekirjoittaneelta saa lisätietoja asiaan liittyen, soita rohkeasti.