Koronatiedote 14.1.2022

Hyvinvointi
T.Pelkonen
Kyyjärven kunta
Leila Järvinen
Koronatiedotteen kuva.

Koronatiedote 14.1.2022

Saarikan uudet toimintaohjeet koronavirus tapauksissa on päivitetty Saarikan sivuille 14.1.2022.

5-12- vuotiaiden rokotukset alkavat mahdollisimman pian kouluterveydenhuollon ja neuvolan toimesta. Kouluterveydenhuolto ottaa yhteyttä perheisiin Wilman kautta ja neuvolat tiedottavat alle kouluikäisten vanhemmille.

Alueen 3. rokotukset etenevät nyt ihan kohtuullisella vauhdilla ja olemme rokotuskattavuudessa maakunnan keskitasolla. Rokotusaikoja lisätään päivittäin henkilöresurssien puitteissa ja rokotusaikoja voi varata www.saarikka.fi sivuilta

Kyyjärvellä on vielä tällä hetkellä tilanne rauhallinen, mutta osataan jo ennakoida tartuntojen vyöryvän joka kuntaan, koska testaus ja jäljitys on joka puolella viivästynyt ja siitä on osin jo luovuttu leviämisvaiheen alueilla (eli melkein koko Suomesta).

Maan hallitus päivittää myös uutta koronastrategiaansa ensi tiistaina nopeasti heikentyneen tilanteen takia.

Kyyjärven kunnan työntekijöille suositellaan maskin käyttöä koulussa ja varhaiskasvatuksessa, sekä muillakin osastoilla niissä tilanteissä kun turvaväli ei toteudu. Turvavälejä pyritään pitämään siinä määrin kuin se on mahdollista. Opetusjärjestelyissä pyritään pitämään ryhmiä erillään, toki se ei aina ole varmastikaan mahdollista.

Kyyjärven kunnalla on laaja etätyösuositus, niissä tehtävissä, joissa se on mahdollista toteuttaa. Ylimääräistä paikanpäällä tapahtuvaa kokoontumista tulee välttää. Kunnanvirasto pidetään suljettuna tammikuun loppuun saakka. Kuntalaisille suositellaan etänä asioimista. Töihin voi tulla vain terveenä ja kaikessa toiminnassa korostetaan hyvää käsihygieniaa.

Koronatestauksen suhteen suositellaan tekemään herkästi kotitesti, joita on saatavilla apteekeissa ja alueemme elintarvikekaupoissa.

Koulu tiedottaa omia käytäntöjään oppilaille Wlman kautta. Koulukuljetuksissa ja koulussa on maskisuositus 4.stä luokasta alkaen. TET-harjoitteluita, retkiä, leirikouluja tai opintomatkoja ei järjestetä tammi-helmikuun aikana. Koululle ei oteta vastaan vierailijoita kuin erityisestä syystä.

Aluehallintoviraston uusi määräys siirtyy ensi viikolle, odottavat vielä maanantain Keski-Suomen koronanyrkin linjauksia mukaan. Uusista  päätöksistä tiedotetaan heti, kun uutta tiedotettavaa tilanteessa tulee.

Vähennetään jokainen jo omaehtoisesti kontaktejamme. Tiedämme, että siihen suuntaan myös Avin uudet linjaukset menevät.

 

Mukavia ulkoilulenkkejä toivotellen,

Tiina Pelkonen

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset