Kirjassaan ”Seitsemän Veljestä” Aleksis Kivi kuvaa lukkarinkoulun ilmapiiriä 1800-
luvun alkupuolella. Tuskin se on ollut leppoisampia aikaisemmilla vuosisadoillakaan.
”Kaksi päivää on mennyt” Lukkarin väkituvassa pöydän ympärillä istuvat veljet,
jämäten aapista, niin kuin sanelee heille milloin lukkari itse ja milloin pieni
kahdeksan vuotias tyttärensä. Niin he aapiskirja avattuna kourissa, harjoittelivat lukua
hartaasti, hikisillä otsilla. Mutta ainoastaan viisi Jukolan poikaa nähdään istuvan
penkillä pöydän takana. Missä ovat Juhani ja Timo? Tuollahan häpeää nurkassa,
lähellä ovea he seisovat ja heidän tukkansa, jossa äsken oli kiemurrellut lukkarin
jäntevä koura, törröttää vielä korkeassa pörrössä. Vallan vitkaan edistyi veljesten
oppi, jota ei jouduttanut heidän opettajansa pelottava kiinteys vaan päinvastoin
kangisti aina enemmin heidän haluansa ja mietteitänsä. Ilta läheni, mutta tämän
päivän kuluessa eivät olleet veljet maistaneet ruuan einettä, sillä lukkari, joka oli
pannut heidän eväänsä takavarikkoon, Koetti nälänkin piinalla kiihottaa heidän
haluansa lukuun. Pysäytti lukkari lukemisen ja lausui: ”Pidättäkää nyt ja syökää, te
puuhevoset, möykyttäkää, kuin märehtivät pukit tarhassa. Mutta muistakaa tämän
atrian perästä ei pidä tuleman huulillenne yhtään suuruksen murenta, ennen kuin
aapisto on päässänne, te visakalloiset sonnit. Tunnin annan teille atrian ajaksi, mutta
ovesta ette käy vielä askeltakaan ulos”. (Aleksis Kivi, Seitsemän veljestä).

Opetus ei meinannut lähteä käyntiin ja Kyyjärven alueella, sen syrjäisyyden vuoksi,
ei ollut opetusta laisinkaan. 1762 laki velvoitti laajoja seurakuntia palkkaamaan
erityisesti, kiertäviä koulumestareita panemaan alulle syrjäseutujen opetuksen.
Pyhäkoulutoiminta sai alkunsa 1882. Jokaisessa Kyyjärven kinkeripiirissä oli
pyhäkoulu. Niissä opetettiin tavausta ja lukemisen alkeita. (Lähde: Jari Talvisto,
Koulumestarista peruskouluun, Kyyjärven kirja).
Kirkko kehitti opetusta järjestäytyneempään suuntaan perustamalla
kiertokoululaitoksen. Siinä oli palkatut, kokopäiväiset opettajat. Koulu kiersi kylästä
toiseen. Yhdessä kylässä koulu toimi n. 4-5 viikkoa ja matkasi sitten toiseen paikkaan
antamaan samanlaisen opetuksen. Lukemisen ja kirjoittamisen oppiminen oli koulun tärkein anti. Kuka oppi, kuka ei. Suurin osa oppi. V. 1888 Karstulan seurakunnassa
toimi 2 kiertokoulua, joista toinen toimi Kyyjärven puolella. Karstulan seurakunnassa
laajimmillaan kierokoulu toimi v. 1916-1927 neljän opettajan voimin. Vuonna 1866
annettiin asetus kansakouluista, minkä mukaan lasten opetusvelvollisuus kuului
kunnille, eikä enää seurakunnille. Arkkipiispa Gustaf Johansson ja maamme papiston
enemmistö suhtautuivat kielteisesti kansakoulujen maalliseen opetustyöhön. Asetus
kansakouluista ei kuitenkaan vaatinut kansakoulujen perustamista. Kansakouluntulo
ei vielä pitkään aikaa syrjäyttänyt kiertokouluja. Kyyjärven alueella kirkon järjestämä
kiertokoulu jatkui vuoteen 1937 asti. Rahvaan mielestä kasvatettiin laiskoja ja turhia
herroja. Esim. voimisteleminen katsottiin aivan hyödyttömäksi työn raskaan
raatajille. (Lähde: Jari Talvisto, Koulumestarista peruskouluun, Kyyjärven kirja,
1990. Heikki Junnila, Alajärven historia, 1999).
Kyyjärven oma ylempi kansakoulu aloitti 5.10.1885 Mäntyniemen talossa. (Alajärven
kansakoulu aloitti 1883). Maaseudulla ei juuri ollut pienten kouluja, joten käytiin
vain ylempi kansakoulu. Saunamäen kansakoulu aloitti 1903. (Lähde: Jari Talvisto ja
Heikki Junnila). Uusi oppivelvollisuuslaki astui voimaan v. 1921. Se määräsi
kansakoulun käynnin pakolliseksi, maaseudulla viimeistään 1937. Kyyjärvellä oli
yhteistyötä Alajärven kanssa, mikä mahdollisti Hokkalan lapsien käydä Möksyn
koulua, joka oli perustettu 1912. Koulussa oli yli 50 oppilasta. Hokkasia n. 10. Oli
niin ahdasta, että 3 istui 2 hengen pulpetissa.( Lähde: Jari Talvisto).
Eräässä Möksyn kansakoulun päästötodistuksessa ilmenee seuraavaa: Alajärven
kunnan Möksyn piirin supistetusta kansakoulusta, oppilaan nimi, syntymäpaikka ja
aika, kirjoitettu tähän kouluun yläkansakoulun 1. vuosiluokalle1 päivänä 1926 on nyt
suorittanut kansakoulun oppimäärän täydellisesti. Hän on osoittanut hyvää käytöstä ja
hyvää huolellisuutta ja tarkkaavaisuutta, sekä saanut tiedoistaan ja taidoistaan
seuraavan arvostelun: Uskonnossa hyvä 9, äidinkielen lukemisessa hyvä 9, ja
kirjallisissa harjoituksissa hyvä 9. Historiassa hyvä 9, kotiseutuopissa ja maantiedossa
hyvä 9, luonnontiedossa hyvä 9, maa- ja kotitaloudessa hyvä 9, terveys- ja
raittiusopissa hyvä 9, laskennossa ja mittausopissa hyvä 9, piirustuksessa tyydyttävä
8, kaunokirjoituksessa tyydyttävä 8, käsitöissä hyvä 9, voimistelussa, leikissä ja
urheilussa hyvä 10, laulussa tyydyttävä 8. Alajärvellä toukokuun 30 p:nä 1930.
Johtokunnan puheenjohtaja Kusti Heikkilä, koulun johtaja Hanna Salminen, luokan
opettaja Hanna Salminen, kansakoulun tarkastaja H.V. Luukko.
Koulu kesti tuohon aikaan 4 vuotta. Todistuksen keskiarvoa ei näytä lasketun.
Hokkaset kävivät Möksyn koulua kevääseen 1937. Syksyllä 1937 aloitti Vehkaperän
koulu, mihin hokkaset siirtyivät. Koulumatka oli suurin piirtein sama kuin
Möksyynkin. Hokkalalainen Kalle Parkkonen toimi koulun johtokunnan
puheenjohtajana vuodet 1937-1948. Hokkalan oma supistettu kansakoulu toimi 1951-
1963. Vuonna 1953 oli Kyyjärven kansakoulu opetus laajimmillaan, kun jokaisella
kylällä oli kansakoulu. Kymmenestä koulusta oli supistettuja kuusi. Kansakoulu kesti

7 vuotta ynnä yksi vuosi jatkokoulua päälle. 1960-luvulla alkoivat oppilaat vähentyä
Kyyjärvellä ja kouluja alettiin ajamaan alas .Oppilaat kuljetettiin linja-autolla tai
taksilla kirkonkylän kouluun. Kyyjärvellä aloitti 1.9.1965 5- luokkainen valtion
keksikoulu. Oppilaita oli 23 tyttöä ja 17 poikaa. 9-vuotiseen ilmaiseen peruskouluun
Kyyjärvellä siirryttiin 1973. Keskikoulu yhdistettiin peruskoulun yläasteeseen.
(Lähde: Jari Talvisto).
On yllättävä havaita, että nykyisen Kyyjärven alueella asui kaksi suomenkielistä
talollista, jotka olivat saaneet korkeampaa opillista sivistystä triviaalikoulusta
(oppikoulu) 1700 luvun lopussa ja 1800-luvun alkuvuosina. Nämä 2 oppinutta viljeli
maata vain 30 kilometrin päässä toisistaan. Tällainen oppineisuus oli tosi harvinaista
korpien syleilemien ihmisten yhteisöissä. Toinen heistä oli Joonas Matinpoika
Ahlqvist, aikaisemmin Parkkonen. Arvo Peurasen tekemän sukututkimuksen,
”Parkkosen suku Kyyjärvi 1660-2007” (moniste 3.5.2008) mukaan Ahlqvistin nimi
esiintyi ensimmäisen kerran virallisesti Parkkosen suvussa 27.8.1815, kun Joonas
Matinpoika Parkkonen, tuleva Ahlqvist (s.13.2.1789) Karstulan Rikkisenmäessä,
kuollut 22.3.1851 Kyyjärvellä kuumeeseen 62v.1 kk ikäisenä) meni asumaan
ruotusotilas Ahlqvistin torppaan Rikkisenmäellä ja otti sukunimekseen kiinteistön
nimen mukaan Ahlqvistin 26-vuotiaana. Tuohon aikaan oli käytäntö sellainen, että
kun siirryttiin toiseen paikkaan asumaan, niin otettiin uuden paikan nimi
sukunimeksi. Niinpä henkilöillä, jotka muuttivat asuntoaan usein, saattoi olla
peräkkäin monta sukunimeä. Jotkut eivät omistaneet sukunimeä lainkaan, vaan heitä
nimitettiin vain kenen tyttö tai poika oli, esimerkiksi Joonas Matinpoika.
Joonas Matinpoika Parkkonen, joka ensimmäisenä alkoi käyttää virallisesti Ahlqvist-
sukunimeä, oli sivistynyt mies. Hän oli käynyt Vaasan triviaalikoulua (oppikoulua)
vuosina 1804-1807. Koulu oli ruotsinkielinen, kuten kaikki oppikoulut tuohon aikaan
olivat. Ruotsin kielen Joonas oli oppinut isältään. Myös edistysmielisillä papeilla,
joita oli vähän, oli tapana auttaa lahjakkaita rahvaan lapsia eteenpäin oppimisen
ohdakkeisella saralla. Kun Joonas Matinpojan vaari osasi lukea jo 1700-luvun
puolessa välissä, oli perheessä myönteinen ilmapiiri opiskelulle. Joonas pärjäsi hyvin
arvosanoin koulussa, mutta hän joutui lopettamaan opiskelun, sillä isä kuoli ja kotona
tarvittiin työvoimaa. Aloittaessaan koulun hän oli viidentoista ja lopettaessaan 18 v.
Hänestä ei tullut virkamiestä, vaan ollessaan 30-vuotias, hän alkoi viljelemään
Tervaniemen taloa Kyyjärvellä. (Lähde: Reino Kallio, Vanhan Saarijärven historia,
sivut 490-491 ja 668).
Nykyisellä Kyyjärven alueella vaikutti toinenkin Vaasan triviaalikoulua käynyt isäntä
1800-luvun ensimmäisellä puoliskolla, nimittäin ylioppilas Jonas Erkinpoika Hongen
(käytti myös sukunimeä Cederbom). Hän syntyi Vetelin Räyringissä Ahon talossa
1774. Vuonna 1780 perhe muutti Saarijärvelle ja isän kuoltua Alajärven Möksyn
Hongiston taloon. Tuntuu ihmeelliseltä, että ensimmäinen alajärveläinen pääsi
oppikouluun jo niin varhain, kuin v. 1793. Tällöin aloitti opinnot Vaasan
triviaalikoulussa (oppikoulussa) 19-vuotias Jonas Erkinpoika, jolle merkittiin koulun

matrikkeliin sukunimeksi Hongen, viitaten Hongon taloon. Opettajien kehotuksesta
Jonas Hongen erosi koulusta v. 1797 (ikä 23 v.),opintoihin taitamattomana. Hän
jatkoi opintojaan Kuopion triviaalikoulussa. Vuonna 1803 (ikä 29v.) hän kirjoittautui
Turun yliopistoon nimellä Cederbom. Näin hän oli ensimmäinen alajärveläinen
ylioppilas. Jo koulun vaihto Vaasasta Kuopioon viittaa Jonas Hongenin levottomaan
luonteeseen. Vuonna 1807 (ikä 33v.) häntä peräänkuulutettiin maantierosvoudesta.
Saattoi olla mahdollista, että Alajärvellä vuosina 1763-1803 kappalaisena toiminut
Olavi Roth oli auttanut Jonas Erkinpojan opintielle.
Vuonna 1812 Jonas vihittiin 38 vuoden iässä 1795 syntyneen Liisa Antintytär Saukon
(myöhemmin Niskakangas) kanssa, ikäeron ollessa 21 vuotta. Aviopari raivasi
Vehkaperän laitaan Vehkamäen uudistilan ja näin ylioppilas Jonas Hongenista tuli
uudistilan isäntä. Historoitsija Alajärven keskikoulun ja lukion pitkäaikainen rehtori
Toivo Kivipelto toteaa, että vaikka Jonas Hongenin vaiheet yliopistovuosien jälkeen
eivät olleet mairittelevat, on isänsä jo nuorena menettäneen pojan pääsy koulutielle
melkoinen saavutus silloisissa oloissa. (Lähde: Oppikoulun 50-vuotisvaiheet
Alajärvellä, toimittanut Toivo Kivipelto 1996, sivut 7-9.
Ensimmäinen oppikoululainen Hokkalassa oli vuonna 1950 Esa Eemil Kotanen, kun
hän vaativien pääsykokeiden jälkeen pääsi aloittamaan Alajärven keskikoulun. Koulu
oli aloittanut toimintansa 1946 sangen vaatimattomissa olosuhteissa pappilan
renkituvassa. Ensimmäinen työ oli myrkyttää luteet. Raatoja oli kuulemma tullut
sangollinen. Kouluhuoneeksi kunnostettiin rippikoulutuvan puoleista osaa. Se jaettiin
pinkopahvi seinällä kahtia ja näin saatiin kaksi luokkaa. Pikku hiljaa sitten olosuhteet
alkoivat kehittyä paremmiksi. (Lähde: Oppikoulun 50-vuotisvaiheet Alajärvellä).
Kaikki hokkaset, jotka kävivät keskikoulua tai lukiota tekivät sen Alajärvellä.
Kukaan ei suuntautunut Karstulaan tai Perhoon. Alajärvelle oli paremmat
kulkuyhteydet, kuin edellä mainittuihin ja kymmenen kilometriä lyhyempi matka
Hokkalasta, vaikka jouduttiin majoittumaan kortteerissa siihen saakka, kunnes
kouluautot alkoivat liikennöidä 1957. Alajärvellä olivat hokkaset oppineet muutenkin
asioimaan, mutta Karstulassa ja Perhossa ei juuri koskaan. Hokkasten mentaliteetti
oli hyvin lähellä alajärveläistä.
Kun vielä 1900-luvun alussa oli runsaasti kansakoulun vastustajia, jotka uskoivat,
että koulu opettaa laiskaksi ja tulee liikaa herroja ja on kallistakin, oli näkemykset
muuttuneet, toisen maailmansodan jälkeen. Vuosina 1942-1946 perustettiin
maaseudulle oppikouluja enemmän kuin koskaan aikaisemmin tai myöhemmin.
Tähän vilkkaaseen ajankohtaan sijoittui Alajärven keskikoulun perustaminenkin.
Toivo Kivipellon mukaan oppikoulujen innokas perustaminen sodan jälkeisinä
vuosina kertoo niin Alajärven, kuin koko maankin osalta siitä voimakkaasta
tulevaisuuden uskosta, jolla maata ruvettiin jälleen rakentamaan.
Huomioon ottaen vaikean ajan, on ymmärrettävää, jos vastustakin ilmeni. Kouluaate
oli kumminkin hyväksytty. (Lähde: Oppikoulun 50- vuotisvaiheet Alajärvellä).

Maatalousväen lapsien ryntäys oppikouluihin johtui mm. siitä, että useammat
halusivat lapsilleen helpomman tulevaisuuden, mitä maatila- ja metsätyöt antoivat ja
tilat olivat menneet niin pieniksi, ettei niitä ollut varaa enää jakaa. Esimerkiksi
Hokkalan 18 talosta oli käynyt yhteensä 18 oppilasta Alajärven keskikoulua ja
lukiota. 7:stä talosta ei käynyt yhtään oppilasta ja kahdeksasta talosta kaksi, yhdestä
talosta 4 ja yhdestä 3 ja 7:mästä yksi. Kortteeri tai linja-autokyyti oli suurin menoerä,
oli suurta taikuutta mistä vanhemmat pystyivät maksamaan koulukustannukset.
Ensimmäinen varsinainen suomenkielinen kirjailija Jaakko Juteini (1781-1855) on
kirjoittanut sanat ”Laulu Suomessa” kansansävelmään:

Arvon mekin ansaitsemme Suomen maassa suuressa,
vaik`´ ei riennä riemuksemme leipä miesten maatessa.
Laiho kasvaa kyntäjälle, arvo työnsä täyttäjälle.
Lai lati lati lallaa jne.

Opin teillä oppineita Suomessa on suuria.
Väinämöisen kanteleita täällä tehdään uusia.
Valistus on viritetty, järki hyvä herätetty.
Lai lati lati lallaa jne. (Sanat Jaakko Juteini)

Hannes Keskitalo