Ei se toki puntti tutissut aiemminkaan, kun Kyyjärven Saha Oy toimitti Helsingin musikiitalon orkesterikorokkeeseen valkoista oksatonta keskisuomalaista mäntyä. Tänään Jokisuu Works Oy:n Ponttiset koivulattiaa asennettaan Lahden kaupunginteatteriin - tällä kertaa täysin mustaksi maalattuna! Toisaalta, jos haluat ihastella perinteisempää, vaaleaksi lakattua mäntylattiaa, niin poikkea Kyyjärven liikuntahalliin, jossa erikoisuutena on myös saumaton yhteensopivuus. Alkuperäinen lattia on vuodelta 1993 ja laajennusosa vuodelta 2015. Pelimiehet ja -naiset kehuvat joustavaa puulattiaa. Suomen naisten lentopallomaajoukkuekin on leireillyt Kyyjärvellä kahtena perättäisenä kesänä jalkoja säästävällä puulattialla.
Uusi päätyponttauskone on digitaalinen automaattikone. Automatiikka ohjaa toistakymmentä servomoottoria, jotka hoitavat laitteiden liikkeitä eri suuntiin, kone katkoo ja ponttaa lankut ja laudat molemmista päistä. Puutavara liikkuu koneen läpi vihaisesti, maksimissaan jopa 2 metriä sekunnissa. Kaasu on tosin vain puolessa välissä nyt alkuvaiheessa. Päätyponttaus onnistuu jatkossa jopa yksin, mutta kahden henkilön voimin työskentely on joustavaa. Toiminta tehostuu merkittävästi entiseen verrattuna.
Kone on Hollannissa tehdaskunnostettu, vuosimallia 2016, oleva Marinus Powermax. Koneen toimitti Awutek Oy viime viikolla. Vanhan koneen purku ja uuden asennus onnistui kuvassa olevalla porukalla varsin sutjakkaasti. Awutekin asentaja sääti koneen tuotantokuntoon ja antoi käyttökoulutuksen parina päivänä. Uusi kone mahdollistaa tuotevalikoiman laajentamisen, sillä jatkossa esimerkiksi paneelien päätyponttaus onnistuu. Myös sormijatkokset ovat mahdollisia koneen ominaisuuksia täydentämällä.
PonttiSet -tuotemerkillä on pitkät perinteet, joita vaalitaan mutta samalla panostetaan myös tulevaan. Jokisuu Works Oy:n liiketoimintasuunnitelma päivitettiin ajantasalle hanketta varten. Sen mukaan tuotteiden laatu hiotaan kohdalleen ja markkinaosuutta pyritään kasvattamaan etenkin suuremmissa julkisissa kohteissa Pohjoismaita unohtamatta. Referenssikohteet tuodaan nykyistä paremmin esille ja erilaiset viestintäkanavat viritetään huippuunsa. Asiakaspalveluun panostetaan. Tuotekehitystä jatketaan omien kokeilujen kautta, mutta myös yhteistyökumppaneiden kanssa erilaisten hankkeiden avulla. Jatkossa kopistellaan todennäköiesti myös BioPaavon ovia. Katkeamattomaan tuotantoketjuun - metsästä lattiaan - panostetaan entistä enemmän.