Laulaja-säveltäjä Petri Laaksonen on tehnyt monenlaista musiikkia, mm. Täällä Pohjantähden alla -debyyttilevyn jälkeen soololevyjä, kokoelmia, säveltänyt mm. Sininen hetki, Lauluja särkyneille jne., iskelmiä Eläköön elämä, Sata salamaa, joululauluja, hengellisiä sävelmiä...
Eläkeliiton Keski-Suomen piiri tarjoaa jäsenilleen toukokuun ekana keskiviikkona 4.5.klo 13 ilmaisen konsertin, joka järjestetään joko Kuokkalan hienossa, uudessa puukirkossa tai Paviljongissa riippuen osallistujamäärästä (jotta varmaan kaikki mahtuvat). Sitovat ilmoittautumiset Eliisa 040 5352529 tai Tuula 040 7251705..
Yhdistyksemme järjestää kyydin ja sen lisäksi muuta Jyväskylä-ohjelmaa, mm. ruokailu (vaikka Viherlandiassa), etsimme muita käyntikohteita, otamme vastaan ehdotuksia (esim. Seppää on esitetty).
Olisi tosi mukava, jos saisimme tämän retken aikaiseksi. Kevät on silloin jo toivon mukaan pitkällä ja koronatilannekin rauhoittunut.
Saarijärven teatteriretkeen viime sunnuntaina osallistujat olivat tyytyväisiä. Gogolin Päällystakki oli päivitetty tähän aikaan: oli hauska ja koskettava.
Ulkoilkaa turvallisesti, puuhailkaa, ottakaa yhteyttä tuttuihin. Jumpatkin jatkuvat: maanantaisin klo 15.15 tuolijumppa liikuntasalilla, tiistaisin ulkojumppa klo 11 vanhan alakoulun katoksessa ja kuntosali torstaiaamuisin klo 8.30.
Hallitus kokoontuu ke 6.4.klo 12.15 Paletissa.