Lähes joka talossa oli perupelto, se oli semmonen perusturva. Monenlaista perusta saakin rätättyä. Nykyään varsinkin nuorempien ihimisten väheksymä. Ei vissiin tiijjetä, että peruna on ilimaston ystävän raaka-aine ja oikeata lähiruokaa. Eipä renkää perupellossa kahalata vyötäröä myöten veessä. Toista se on riisipellossa. Eikä perut lihota jos ei niitä rasvalla kyllästä.
Kersana luulin, että perut on pääruoka ja kastikkeet ynnä muut sörsselit lisukkeita. Hyvin pysy näläkä loitolla ku popsi peruja isän kans kilipaa. Äiti sanokin.”Sinähän syöt yhtä palijon ku isäs.” Siinä vaiheessa ku pittuutta hujahti puoli metriä lissää, teki ruoka kauppasa.
Kallaa meillä syötiin palijon, olihan isä kova kalamies ja järvi oli ihan rannassa. Joskus katiskassa oli pieniä ahavenia. Äiti lato niitä pattaan, voita, sipulia suolaa, muutama pippuri ja tippa vettä. Siinä ne sai muhia ison aikaa. Kyllä kelepas! Kaupasta sai ostaa jääsilakkaa. Sitä oli kilon pahavipaketissa, oli vissiin vetteen jäävytetty. Ei sillon kai käytetty sannaa pakastaa. Minusta oli ihimeellistä että kallaa ostettiin kaupasta. Äiti paisto voissa niitä jääsilakoita ja voiperut oli lisukkeena. Siitä lähtien oon tykänny paistetuista silakoista. Kivelän Hilta-täti anto kissalleen jääsilakkaa. Tuula-serkku kehu käyneesä niitä ostamassa Hiltan kissalle Aumasenmäillä pysähtyneestä kauppa-autosta. Kaipa täti söi niitä itekin.
Lihhaa ostettiin kaupasta ja se oli ylleensä sikkaa. Siitä tehtiin perunkastetta tai paistettiin uunissa. Sianlihasta äiti keitti lihaperutkin, niihin pitäs kai oikeaoppisesti käyttä nautaa. Joskus pyhänä oli oikein herkkua, eli lihapullia. Yks parraita ruokamuistoja onkin äitin lihapullat.
Isä kuluki metällä ja sai saalistakin ussein. Oli se linnun liha herkullista vaihtelua maitoperulle. Se oli juhulaa ku sai murreata suussa sulavaa lintupaistia. Erräänlaista metästysonnea äitilläkin on ollu nuorena tyttönä. Sen velijet kävi lintumetällä. Monesti palasivat tyhyjin käsin. Kerran äiti oli tulossa Kuuselasta kottiinpäin ja löytäny heinikosta ammutun linnun. Kyllä kävi tuuri, sai palijain käsin hyvän lintupaistin. Kelepas siinä rehennellä.
Seppo-serkku kerto saaneesa elämäsä parraan liharuuan kymmeniä vuosia sitten. Hämäläisen Matti oli ampunu 10-kilosen meton. Äitisä Tyyne oli paistanu sen uunissa. Reilusti voita rautapattaan, suolaa, metästä katajanmarijoja ja kaikenlaisia yrttiä. Uunissa liha oli hautunu het hirveän murreaks. Se oli varmaan oikein nyhtömehtoa. Olivat kastaneet ruisleipää paistoliemeen ja liha oli ollu mahottoman maukasta. Piti kuulemma het panna silimät kiinni ja nauttia.
Tuulikki Rauma
