Sudenpennut jaettiin kolmeen joukkueeseen, ja joukkueiden ensimmäinen tehtävä oli keksiä ryhmilleen nimet. Joukkueiden nimiksi valittiin JHS, Pyöhöylät (kyllä, tätä tavattiin monta kertaa) sekä Voittajat. Rastirata koostui 8 rastista. Ensimmäisellä rastilla joukkue sai kuljetettavakseen kaksi kananmunaa. Mikäli munat olivat viimeisellä ruokarastilla ehjänä (ja mukana), sai yhdestä munasta 1 pisteen. Rastilla numero kaksi piti tietää mitä mikäkin maksaa. Tämä rasti osoittautuikin yllättävän vaikeaksi. Kolmannella rastilla partiolaisten piti tunnistaa jokamiehenoikeuksiin liittyvät väittämät oikeiksi tai vääriksi. Neljännellä rastilla joukkueen piti tehdä vaikutus rastivahtiin partiossa opituilla tadoillaan. Rastilla oli kassillinen rekvisiittaa jota sai hyödyntää, mutta se ei ollut pakollista. Viidennellä rastilla pohdittiin partion ikäkausia. Bonuspisteen sai, jos tiesi mikä väri liittyy mihinkin ikäkauteen. Rastilla kuusi paikkailtiin haavaa. Seitsemännellä rastilla yritettiin saada frisbee koriin viidestä tai kahdeksasta metristä. Jokainen sai kokeilla heittää valitsemaltaan etäisyydeltä. Mitä kauempaa kiekon sai koriin, sitä enemmän sai pisteitä. Viimeinen rasti oli perinteinen ruokarasti. Tällä kertaa ruokaa ei valmistettu trangialla, vaan avotulella. Joukkueen piti tehdä yhteistyössä lettutaikina ohjeen mukaisesti, ja paistaa letut nuotiolla. Seikkailijat toimivat lettujen makutuomareina, joten heille tuli tarjoilla ainakin pieni maistiainen räiskäleestä.
Kisa oli tasainen, ja kaikki saivat tänäkin vuonna valitsemansa palkinnon:
1. Voittajat 38,5 p
2. JHS 35 p
3. Pyöhöylät 31,5 p
Kiitoksia vielä kaikille osallistujille, järjestelyistä vastanneille sekä aikuisille. Kyypartion koloillat jäävät nyt kesätaoulle. Kesäkuussa vietämme kahden yön lippukuntaretken, ja heinäkuussa seikkailijoista tarpojiksi siirtyvät lähtevät finnjambore Kajolle Evolle. Molemmista reissuista tulemme kuulemaan lisää myöhemmin.
Jutun kuvat: Mari Pölkki, Marjaana Patovisti, Tiina Lampinen
Lapset ja nuoret
Kyypartio ry
Tiina Lampinen
Lippukunnan partiotaitokilpailut 29.5.2022
Kyypartiolaiset kisasivat partiotaidoissa Harsunkankaan alalenkillä aurinkoisessa säässä. Kevätkauden päätöstapahtumaan osallistui 9 sudenpentua. Kilpailun järjestäjinä ja rastivahteina toimivat 5 seikkailijaa, yksi samoaja ja kolme aikuista. Saimme paikalle myös muutaman hengen yleisön, joista saimme myös apukäsiä viimeiselle rastille.