Lukuisia lukuhetkiä -hankkeen tarkoituksena on tuoda lukutaidon merkitystä näkyväksi ja innostaa kuntalaisia lukemaan. Hankeen myötä saimme kirjailija Jyri Paretskoin lokakuussa kirjastolle ja koululaisten innostus lukemiseen kohosi hetkessä. Jyri kertoi mukaansatempaavasti lukemisen merkityksestä, kirjoittamisesta ja kirjoistaan. Innostavan esiintymisen seurauksena useat koululaiset halusivat lukea Jyrin kirjoja. Näin tekivät myös 8. luokkalaiset, jotka kirjoittivat kirjan luettuaan Jyrille kirjeen lukukokemuksistaan. Tässä tuo kirje.
Hei Jyri!
Olemme Nopolan koulun 8. luokkalaiset Kyyjärveltä. Vierailit Kyyjärven kirjastossa syksyllä ja esittelit kirjoittamiasi kirjoja. Innostuimme lukemaan Shell´s Angles -kirjasi, ja lupasimme kertoa, mitä mieltä olemme kirjasta. No, nyt kirja on luettu – ainakin melkein kaikilla. Mutta älä huoli, se ei suinkaan johdu siitä, etteikö kirja olisi tarpeeksi hyvä. Se johtuu ihan omasta laiskuudestamme.
Kerroit meille, että kirjan oli tarkoitus olla sellainen, jonka yläkoululainen jaksaisi lukea. Olit oikeassa. Kirjassa oli juuri sopiva määrä jännittäviä kohtauksia, hauskoja heittoja ja hyvin luodut henkilöhahmot. Päähenkilö Henri oli niin hyvin luotu hahmo, että hänen luulisi olevan oikeasti olemassa.
Parhaat kohtaukset kirjassa olivat mielestämme Samun vierailu Henrin isosiskon huoneessa, jossa hän pukeutui siskon vaatteisiin ja jäi nolosti kiinni Henrin isälle ja siskolle, tapahtumarikas ilta Millan mökillä, kun pelattiin pullonpyöritystä ja maisteltiin alkoholia, sekä romanttiset kohtaukset teini-ikäisen silmin. Kirjaan oli onnistuneesti ujutettu paljon tunteita - sekä positiivisia että negatiivisia. Kirja oli kuin meille kirjoitettu – tai niinhän se taisi ollakin. Tykkäsimme kovasti, kiitos!
Terveisin,
Milla, Sohvi, Elina, Lenni, Niina, Ellen, Martta, Jonna, Bertta ja Zainab
Tämä varmasti lämmittää kirjailijan mieltä! Kirjastotätin mieltä ainakin lämmittää, että olemme voineet olla auttamassa lukuinnostuksen herättämisessä. Tästä on hyvä jatkaa ensi vuonna!