Kuorma-autoilijoita olivat Arvo Nivala, Väinö Tofferi, Viljo Keskitalo, Tapio ja Veikko Kotanen ja
Paavo Pohjoiskangas, joka myöhemmin kasvatti ajokalustoaan useamman kuorma-auton ja
maansiirtokoneen suuruiseksi. Tatu Kriivarinmäki oli jo poikasena innostunut kuorma-autoihin.
Hän oli apupoikana siskonsa miehen Vilho Mäkelän Reinin fordissa ja muun merkkisissä autoissa.
Niinpä Tatu oppikin ajamaan kuorma-autoa sangen nuorena, hän sai kuorma-auton
ammattiajokortin erityisvapaudella jo 18 vuotiaana, lehtimäkeläinen kansanedustaja Eino Uusitalon
hoitaessa anomuksen eteenpäin. Asevelvollisuusaikanaan Kouvolassa yhdessä karstulalaisen Raimo
Oksan kanssa hän suoritti linja-autokortin (Raimon sukujuuret on Kyyjärven Vehkaperällä).
Suurimman osan työurastaan Tatu työskenteli kuorma-autonkuljettajana TVH:n Karstulan piirissä.
Kollegojen kanssa Tatu kehitteli parempia teiden hiekoitus- ja suolausmenetelmiä, mistä heidät
palkittiin.
Hokkalassa oli seuraavan merkkisiä kuorma-autoja: Chevrolet, (Letukka), Thames (Tempsi), Gatz
(Multian kempsu), Trader (Pyörivä astinlauta), Bedford (Peetu), Volvo (Jonopyörä). 1950-luvulla
Armi Ruuska perusti verstaansa yhteyteen Kyyjärven autokoulun. Ajokokeen katsastusinsinöörille
sai suorittaa Kyyjärvellä. Tuohon aikaan ei teoriakokeessa ollut rastituslomakkeita, vaan
katsastusmies kyseli suullisia kysymyksiä. Vastaus oli, että kipinän piti olla pitkä kuin ketun häntä.
Autokouluun tuli oppilaita naapurikunnistakin. Hokkalasta ainakin Viljo Keskitalo suoritti
ammattimaisen kuorma-autokortin tässä koulussa.
Arvo Nivala rakensi Jaakkolaan, palaneen Hiljan kaupan kivijalan viereen laudoista autoverstaan.
lähellä olevasta, uudesta tiilinavetasta hän kunnosti asunnon. Myöhemmin hän osti Hokkalantien ja
Lamminjärventien risteyksestä Emmi ja Lauri Nylanderin rakentaman hirsitalon ja rakensi samalle
tontille harkkotiilistä autopajan. Matti Nivala jatkoi Arvon jälkeen verstastoimintaa 2000-luvulle
saakka. Matti rakennutti uuden omakotitalon vanhan viereen. Nykyisin talossa asuu Matin tyttö
Päivi perheineen ja kiinteistön nimi on Töllinmäki. Arvon isällä Sakari Nivalalla oli 1930-luvulla
kuorma-auto, joten Arvo pääsi sangen nuorena tutustumaan siihen ja seuraamaan kuin isänsä rassasi
sitä Jollen väärin muista, niin Arvo palveli sodassa kenttäautokorjaamollakin. Näin hän oppi
automekaanikoksi.
Sosiologit puhuvat ilmi- ja piilofunktioista. Autoverstaan tarkoitettu ilmifunktio (toiminta) on
autojen korjaus, mutta on ilmennyt piilofunktio, mitä ei ole tietoisesti tarkoitettu eli verstaasta on
syntynyt kokoontumispaikka itsestään. Näin oli käynyt Hokkalassakin. Auton kanssa tekemisessä
olevilla ja muilla oli tapana kokoontua rupattelemaan Arvon verstaalle, niin kuin tuolloinkin. Arvo
oli musiikkimiehiä ja hän oli nuorena ollut viulunsoiton opissa Lapualla. Myöhemmin eläkkeellä
ollessaan hän soitti eläkeläisten orkesterissa Kokkolassa. Pieni bakeliittikuorinen, musta radio soitti
hillitysti iskelmiä, jotka kuuluivat suurin piirtein tähän tapaan.
Kuningaskobra:
On piilossa viidakon, suojassa temppelin raunion valtakunta viimeinen
silmälasikäärmeiden, vain viidakko tuntee sen. Nyt kobrien kuninkaan aika on luopua
kruunustaan, kobra vanha valkoinen nousee silloin huojuen, raunioille kimaltelee
kuu…………..
Tiikerihain, esitti muistaakseni Juha Eirto
……. lähti nuorukainen, helmen löytääkseen, tuodakseen sen armaalleen.
Aallon välkkeeseen loistaa kuu, rannan hiekalle heijastuu varjo välkkeeseen loistaa
kuu , rannan hiekalle heijastuu varjo yksinäinen vain, toista ei nähdä lain.
Nyt on niin yksinäinen, neito tuo nuorukaisen, kun hän murheen suuren rintaansa sai,
tuotti sen tiikerihai.
Onni Gideonin Ukuleleorkesteri loi havaijilaista tunnelmaa. Lisäksi hula hula hoop-vanteet taisivat
tulla Havaijilta.
Annikki Tähti oli 1950-luvulla kärkipäässä maamme iskelmämarkkinoilla. Hän lauloi mm.
järkyttävän balladin Olavin linnasta:
On vuolaan virran luodolla tuo linna Olavin, se katsoo virtaan mustaan….
Laulu kertoo nuoresta neidosta, jonka epäillään vakoilleen vihollisen hyväksi ja hänet muurataan
linnan muurin sisään Vakoilija oli kuitenkin hänen sulhasensa. Ellen väärin muista Annikki Tähti
toimi firman konttoristina koko iskelmäuransa ajan ja sen jälkeen.
Tuohon aikaan Tähti-merkkistä pilsneriä mainostettiin:”Ota Tähti, jano lähti”. Vitsinikkarit yrittivät
löytää yhtäläisyyksiä tämän mainoslauseen ja iskelmälaulajan nimen välillä.
Vaasassa valmistettu Bock-pilsneri oli johtava merkki Hokkalan ympäristössä. Pullot olivat
turpeavatsaisia, puolen litran vetoisia. Promilleja oli niin vähän, että jos aikoi saada pienen
hiprakan, piti kyseistä nestettä juoda 10 litraa. Poikasen suussa mallasjuoma tuntui pahanmakuiselta
limonadiin verrattuna. Tuntui valtavalta ponnistukselta, kun pystyi paahteisella heinäpellolla
pinnistämään pullon pohjaan saakka. Oli henkilöitä, jotka pystyivät pulputtamaan yhteen mittaan,
nielemättä, pilsneripullollisen kurkusta alas vatsaansa. Vanhoilla miehillä kaupassa oli talvella
tapana lämmittää pilsneripullo kaminanpäällä ennen juomista.
Hopeinen kuu luo merelle siltaa, lauloi Virran Ola (Olavi), joka oli tuolloin paras suomalainen
iskelmälaulaja ja on vielä nytkin. On arvioitu, että jos hän olisi syntynyt USA:ssa, niin hänestä olisi
noilla laulunlahjoillaan tullut maailmankuulu. Olavi tykkäsi ajaa amerikkalaisilla dollarihymyillä ja
hän pukeutui valkoiseen smokkiin esiintyessään. Hän oli myös hyvän ruoan ystävä, ruokien tuntija,
herkkusuu. Paljon hän lauloi loistavia levytyksiä ja paljon kerkesi keikkailemaan, kunnes kuningas
alkoholi alkoi määräilemään elämän tahdin. Pilkkaajat antoivat haukkumanimen laulava lihapulla.
Topi Sorsakosken nousu suosituksi iskelmälaulajaksi johtui osittain siitä, että hänen lauluäänensä
muistutti tovinmatkaa, silloin tällöin, Olavi Virran ääntä.
Alajärveläistä sukuperää olevaa Esa Niemitaloa auttoi julkisuuteen, että hänen lauluäänensä oli
melkein sama, kuin Tapio Rautavaaran. Joskus ei tiennyt kumpi lauloi. Tapio Rautavaarahan
laulamisen ohella voitti v. 1948 Lontoon olympialaisissa keihäänheiton kultamitalin Suomeen.
Brita Koivunen veikisteli verstaan radiossa, että suklaasydän tinakuoret murtuu aina sulaen, niitä
tarjoo miehet nuoret, aitoja vain saa mä en
Arvon ensimmäinen ronskin näköinen hitsausmuuntaja oli sellainen, että kun alkoi hitsaamaan, niin
hokkasten radiot alkoivat röhisemään niin, että lähetystä ei kuulunut sen alta. Kyläläiset eivät siitä
häiriintyneet, mutta vieras saattoi ihmetellä, mistä on kysymys.
Hokkalaan Arvo muutti kotitalostaan Möksyn Huosianmaasta, kun meni naimisiin Hokkalan
kauppiaan Hilja Peurasen (o.s.Parkkosen kanssa.) Honkolainen Heimo Keskitalo kertoi, että kun
Arvon isä Sakari Nivala palasi Amerikasta, hän toi matka-arkullisen Jack Londonin kirjoittamia
kirjoja ja kertoi niiden olevan hyviä.
Kustannusosakeyhtiö Otava esittelee kirjan takakannessa Jack Londonin (1876-1916) Hän lähti jo
15-vuotiaana maailmalle. hän toimi merimiehenä, koiravaljakon ajajana, helmenpyytäjänä,
cowboyna, hylkeenpyytäjänä ja sotakirjeenvaihtajana. Kultakuume ajoi hänet Alaskan Klondikeen.
Hän ei kuitenkaan rikastunut. Nuo vaellusvuodet antoivat aiheita yli viiteenkymmeneen
seikkailuromaaniin, jotka ovat täynnä toimintaa ja jännitystä Huumori on iskevää. Londonin kirjoja
on mm. Erämaan kutsu, Jeri, Jerin veli, Merisusi, Kultaa ja kuntoa, Ihmissyöjäin saarella.
1900-luvun ensipuoliskolla oli sangen erikoista, että syrjäkylän isäntä luki kaunokirjallisuutta.
Useammat miehet pitivät sitä joutavanpäiväisenä ajan tuhlauksena ja he sanoivat halveksien, että
sehän on vain mielikuvituksen tuotetta. Monilla koulupohja oli matala. Vain muutama viikko
kiertokoulua jos sitäkään. Kiertokoulussa monet pojat istuivat vain pakotettuina. Katekismuksen
ulkoa oppiminen rippikoulussa ei kasvattanut lukuhaluja. Monet oppivat lukea posottamaan, mutta
eivät ymmärtäneet lukemastaan mitään. Vaatimattomilla kouluilla Kyyjärvellä oli kuitenkin saatu
ihmiset lukemaan jollaintapaa ymmärtäen, lukemansa sisällön tai ei, että 1921, jolloin uusi
oppimisvelvollisuuslaki astui voimaan oli lukutaidottomia vain 1-2,5%. Kyyjärven itsenäistyessä
1928 kunnassa oli 3 omaa koulua: Kirkonkylä, Saunakylä ja Kumpula. Lain mukaan maaseudulla
oppivelvollisuus piti alkaa v. 1937 mennessä. Vuonna 1953 pitäjässä oli 10 koulua, joista 6
supistettua. Hokkalan koulu toimi vuosina 1951-1963 (Lähteenä myös: Jari Talvisto,
Koulumestarista peruskouluun, Kyyjärven kirja, 1990).
Kansan lukutaito on omaksuttu kaikissa valtioissa pakottamalla. Lukemista vastustettiin, koska se
vei varsinaista työaikaa. Niukoissa oloissa tarvittiin jopa lapsityövoimaakin pelloille, metsätöihin ja
teollisuuteen, jotta pystyttiin hankkimaan jokapäiväinen leipä. Joku vanhus on kertonut
aloittaneensa metsätyöt jo 11-vuotiaana. Koulunkäyntiä vastustettiin, koska uskottiin sen opettavan
laiskuuteen ja kasvattavan laiskoja ja vihattavia herroja, joita oikeaa työtätekevän kansan piti
elättää. ”Sinä herra, minä herra, kumpi meistä pussin kantaa”?. Vuonna 1886 Kyyjärven
naapurikunnassa alajärveläinen kertoi valistuksen vihaajista. Heidän mielestä riittää, jos osaa lukea.
Jos ymmärtää lukemansa on se liikaa. Maallinen hyödyllinen tieto on jo liikaa talonpojalle.
Kyntäjän ja kuokkijan ei muka tarvitse muuta osata kuin auran perässä jopottaa ja kuokkaa
heiluttaa. Mutta kaikesta mitä hänen näköpiirinsä ulkopuolella liikkuu, tietää hän yhtä paljon kuin
sokea sinisistä sormikkaista. Alajärven kappalainen Johan Helenius lainasi kirjoja pappilasta v.
1868 lähtien. Vuonna 1866 kirjastoon oli hankittu 167 teosta. Lähes 1/3 oli hengellistä ja 1/3
kaunokirjoja. Historiaa, maantiedettä ja maataloutta käsittelevät kirjat olivat hyvin esillä. Alajärven
kunta laittoi 1900-luvulla kyläkirjaston Hongolle räätäli Matti Lassilan taloon 2 km Hokkalasta.
Myöhemmin Alajärven kirjastoauto alkoi käymään Möksyn koululla 3,5 km päässä Hokkalasta.
(Lähteenä: myös Heikki Junnila, Alajärven historia 1999). Saarijärven emäpitäjään, mihin
Kyyjärven alue tuolloin kuului perustettiin Keski-Suomen vanhin pitäjäkirjasto 1857. Karstula
erotettiin omaksi seurakunnaksi 1858, mihin Kyyjärvikin kuului. Kyyjärvi erosi Karstulasta omaksi
kunnaksi 1928. Kävin sulanmaan aikana 1960-luvulla Hokkalasta Jaguar-merkkisellä
naistenpyörällä 15 km päässä Kyyjärven kirkolla kirjastossa. 30 km pyörälläajo rospuuttoisella
hiekkatiellä keväisin oli mainiota kuntoilua. Hokkalan koululla oli pieni kirjasto, josta lainasin mm.
seuraavat kirjat: Väinö Riikkilän Pertsa ja Kilu kippareina, Adventuren viimeinen lasti ja lautalla yli
Enonselän. Monte-Criston Kreivi, Robin Hood, Välskärin kertomuksia, Aarre saari, Rollo työssä oli
liian lapsellinen, joten jätin sen lukemisen kesken. Möksyn kirjastosta muistan lukeneeni kaikki
Tarzanit. Hokkalan naisille tuli postissa viihdelehdet Nyyrikki ja Perjantai. Vieläkin ilmestyvät
lehdet Seura (josta muistan sarjakuvan Matti Mainio ja Jussi Juonio) ja Apu tulivat jo 1950-luvulla
Hokkalaan. Hokkalan opettajalla Judith Ruuskalla oli tapana historian tunnilla lukea jännittäviä
kertomuksia kirjasta Kumpujen yö.
”Lukeminen kannattaa aina” sanoi Jörn Donner. Nyt on huomattu, että poikien lukutaito ja
ymmärtäminen on muutaman vuoden aikana heikentynyt jatkuvasti.
Arvon isä Sakari, paljon lukeneena , oli oppinut kirjakielen ja käytti sitä jokapäiväisesti. Jotkut eivät
ymmärtäneet, että korpikylässä puhuttiin herrojen tapaan. Sanallisesti, lahjakkaana hän totesi asioita
niin nasevasti, että niistä saattoi tulla lentäviä lauseita. Kerrankin Sakari oli veivillä auton nokan
edessä veivaamassa kuorma-autoaan käyntiin. Hänen selkänsä takana oli iso puu. Autossa oli
ykkösvaihde jäänyt päälle ja kun moottori hörähti käyntiin, se alkoi liikkua työntäen Sakaria selkä
edellä puunrunkoa vasten. Viime hetkellä hän sai väistettyä ja totesi, että taisipa olla ampuma-
asento.
Sakari oli vuokrannut Matilaisen myllyn Vahangalta ja jauhoi ihmisten viljoja. Oli vain pari astetta
lämmintä ja mylly jumiutui kiinni. Korjaaminen edellytti myllyn alle menoa kaulaa myöten
jääkylmään veteen. Paikalla olevat ihmiset pudistelivat päätään ja arvelivat, että myllyn
korjaaminen menisi seuraavaan kevääseen, kun vedet lämpiäisivät. Sakari Nivalan leipä oli kiinni
jauhatuksesta. Hän heitti pois vaatteensa ja meni alasti hyiseen veteen. Muutamassa minuutissa hän
korjasi vian. Se oli sisunnäyte, johon vain harvat uskalsivat ryhtyä.
Hannes Keskitalo
