Eikä oo ennää kettään keltä kysyä. Kuvan takana saattas olla tietoja, mutta ne on maitoliimalla niin lujasti juntattu alpumiin, ettei ne irtoa ku palasina.
Nykyään on melekein jokkaisella taskussa kamera, joka on siitä ihimeellinen ja kätevä, että siinä on puhelin mukana. 50-luvulla vain harvalla oli kamera. Kuvia piti ottaa harkiten eikä räiskiä miten sattuu. Vilimiä ei kannattanu tuhulata. Saatto käyvvä niin, että viimenen kuva otettiin juhannussa ja ensimmäisessä vaari laitto latvatähteä joulukuuseen. Vaarikin oli jo kolome vuotta sitten vaihtanu hiippakuntaa.
Monet kävi oikein valokuvvausliikkeessä otattamassa itestään muotokuvan. Minustakin on olemassa 5-vuotiskuva. Äiti minua vei Karstulaan Niemiselle kuvattavaks. Niemisen Vilholla ja Suomalla oli talon alakerrassa hautaustoimisto-kukkakauppa, yläkerrassa kuvattiin. Myö mentiin toimiston läpi yläkertaan. Minä vähän hätkähin ku mentiin ruumisarkkujen ohi. Äiti ja Suoma rupes telläämään minua kuvvauskuntoon. Mulla oli äitin tekemä mekko, jossa oli oikein liitehame. Se oli villakangasta ja sehän karvasteli. Pitkät puumulisukat ja varmuuven vuoks vielä nilikkasukat. Mustissa remmikengissä oli vissiin kasvunvarraa. Äiti kampas tukan ja pani rusetin. Suoma meinas, että pitäs olla vielä helemet kaulassa. Se haki Auli-tyttäresä helemet ja niin tuli valamista. Minut nostettiin tuolille seisomaan. Ympärillä oli kirkkaita lamppuja ja satteenvarijoja väärinpäin. Kaikki oli niin outoa, ensin ruumisarkut, sitten tämä hössötys. En muista ottiko kuvan Ville vai Suoma. Kuvastä näkköö, että oon hämmentyny, sormet meni aina semmoseen asentoon. Oon joskus peilin eessä koittanu asetella sillä lailla, mutta ei se onnistu. Ehkä minua ei ennää hämmennä mikkkään.
Perhekuva meistä otettiin Teuvon rippipäivänä. Se pääs ripille Karstulassa. Isä ja äiti ei vissiin ollu siinä tillaisuuvessa. Teuvo muistaa, että kaverin vanhemmat anto sille kukat. Juhulatamineet laitettiin päälle ku kerran tulloo oikein valokuvvaaja. Teuvolla oli rippipuku ja tuluppaanit rintataskussa, minulla samettimekko, joka oli ollu päällä kuusjuhulissa. Kengät oli uuvvet, ostettu Löytösen kenkäkaupasta. Pikkuveli herätettiin päiväunilta. Ei muuta ku äitin tekemät villakangashousut ja villatakki päälle. Asettauvuttiin istumaan hetekan reunalle. Minä sain ahtautua isän ja Teuvon välliin. Taustalla oli seinävaate tai mikälie kopeliini, jonka naapurin Armi oli tuonu Ruotsista. Siinä suvet ahisteli matkamiehiä. Nuorimmaisen ristiäisissä pappi oli kauhistellu sitä ja sanonu ettei tohtis nukkua tuon seinävaatteen alla. No, kuvasta tuli hyvä, myö ollaan siinä justiin semmosia ku myö ollaan. En muista kuka kuvas, saatto olla Huhtalan Antero.
Kuvia on mukava katella, tulloo mieleen hyviä muistoja. Ykskin nuori rouva arvosteli ihteään hääkuvassa. Totes itekseen: ”Ei ruusu, mutta kukka kumminkin.” Jussi-vaari näytti Kulukka-Allille tyttärentyttären, Anitan, ylioppilaskuvvaa. Ihhailivat kaunista nuorta neitosta. Vaari sano Allille: ”Myö ollaan niin rumia, että ei kelevattas ees hautuumaan portinvartijaks.” En tiijjä onko siinä ulukonäkövaatimuksia. Ja onko semmosta virkaa olemassakaan. Tuntus, että on aika joutava virka. Sitä ei ainakaan tarvihte pelätä, että joku karkais.
