Torstaina 15.6. koitti vihdoin kauan odotettu päivä Nopolan päiväkodin Tenavien ryhmässä. Ryhmässä oli jo muutaman viikon ajan ollut aiheena dinosaurukset ja nyt teema huipentui dinosaurusjuhliin! Tarkoituksena oli myös viettää ihan koko päivä ulkona, mutta helteen takia jouduttiin vähän taipumaan ja tultiinkin sisälle lepohetkelle. Juhlapäivää oli suunniteltu yhdessä lasten kanssa ja sitä varten oli tehty erilaisia dinoaskarteluja.
Aamulla koristeltiin vanhan päiväkodin terassi juhlia varten. Hiekka-astioista etsittiin pensselin avulla dinosaurusten luurankoja. Tässä hommassa piti olla varovainen, jotta vanhat luut eivät särkyisi. Ennen ruokaa räjäytimme kaksi tulivuorta. Sen jälkeen laavan alle jääneet dinot kaipasivatkin pesua. Dinot pääsivät vaahtokylpyyn ja lapset harjasivat hammasharjoilla ne puhtaiksi. Lounaaksi grillattiin terassilla hampurilaiset ja keittiöltä oli tilattu siihen kylkeen ranskalaiset ja kurkkutikut. Välipalaa varten teimme edellisenä päivänä lasten kanssa dinosauruskakun! Keittiön naiset taiteilivat välipalalle myös dinosauruksen muotoisia vesimelonipaloja ja viinirypäleet olivat leikisti dinon munia.
Herkuttelun jälkeen alkoi vesileikit! Täytimme pihaan kaksi lasten uima-allasta, joissa kävikin sitten helteen vuoksi melkoinen vilske! Kavereita sai ampua vesipyssyillä ja suihkepulloilla! Olimme aiemmin jäädyttäneet vesi-ilmapallojen sisään pieniä dinoja. Nyt jäätyneitä dinoja sulateltiin vesipyssyillä sekä uima-altaissa.
Meillä oli Tenavien kanssa erittäin ihana päivä, jota muistellaan vielä pitkään! :)