Syksyisiä lukuhetkiä

Kulttuuri
Kyyjärven kunta
Tiina Honkonen
Satumummot Eliisa ja Tuula tarinoivat satutunnilla.
Satumummot Eliisa ja Tuula tarinoivat satutunnilla.
Satutunti.
Satutunnilla.
6.luokkalasiset ja Lukuhaaste.
6. luokkalaiset valmiina Lukuhaasteeseen.
Lumikki-näyttely.
7. luokkalaisten taidenäyttely on esillä kirjastossa.

Syksyisiä lukuhetkiä

Lukuisia lukuhetkiä -hanke etenee syksyisen tuulenpuuskan lailla.

On ollut mukavaa saada taas Lukuisia lukuhetkiä -hanke käyntiin kesätauon jälkeen. Monenlaista on jo ehditty tehdä lukemisen edistämiseksi ja paljon lisää juttuja on luvassa. 

Satutunteja on pidetty jo kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla luettiin eläinaiheisia kirjoja, joista opittiin kaikenlaista tärkeää (esimerkiksi yksisarvisten kakasta). Tarinoiden jälkeen mitattiin tietämystä eläinvisassa, joka sujuikin varsin mallikkaasti. Toisella satutunnilla syksyisiä tarinoita nautittiin satumummojen Eliisan ja Tuulan lukemina. Kiitoksia vielä kovasti heille!

3. – 6. luokkalaisilla on taas meneillään Lukuhaaste. Oppilaat lukevat kirjoja kokoamiltamme kirjalistoilta ja ennen joululomaa eniten lukenut luokka palkitaan elokuvahetkellä kirjastossa. Palkitsemme myös ahkerimman lukijan jokaiselta luokalta. Kilpailu on kovaa ja kirjoja luetaan ahkerasti. Upeaa seurata tällaista innostusta lukemiseen!

7. luokkalaisten kanssa luemme Salla Simukan Lumikki -trilogiaa lukupiirimäisesti eli keskustelemme välillä kirjasta ja sen herättämistä ajatuksista. Innostusta lukemiseen lisää luvattu elokuvahetki, jonka tarjoilut vain paranevat luettujen kirjojen määrän kasvaessa. 7. luokkalaiset ovat myös tehneet Lumikki -taidenäyttelyn, joka on esillä kirjaston näyttelytilassa 31. 10. saakka. Näyttelyn työt ovat saaneet innoituksen juuri tästä lukemastamme kirjatrilogiasta. Eikä kyse ole perinteisestä Lumikista, vaan nuoresta naisesta nimeltä Lumikki, jonka elämä ei ole ihan tavallista tai tylsää. Tervetuloa katsomaan kuvistuntien tuotoksia!

 

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset