Lasten ja nuorten sähkösavukkeiden käyttö lisääntynyt – ehkäisevän päihdetyön ammattilaisilta tukea päihdekasvatukseen
23.11.2023
Sähkötupakointi eli vapetus on valtakunnallisesti kasvava ilmiö lasten ja nuorten keskuudessa, joka näkyy enenevästi kouluissa ja vapaa-ajalla.
Sähkösavuke eli vape on akulla toimiva laite, jolla höyrystetään säiliöön laitettavaa nestettä sisään hengitettäväksi. Vape voi näyttää erehdyttävästi esimerkiksi huulikiilteeltä tai korostustussilta, joten lapsen tai nuoren on suhteellisen helppo säilyttää sitä huomaamattomasti penaalissa tai taskussa.
– Kouluterveyskyselyn vuoden 2023 tuloksissa on nähtävissä voimakas sähkötupakoinnin lisääntyminen. Koulujen onkin tarpeen huomioida ja päivittää päihdetoimintamallit koskemaan myös vapea, muistuttaa ehkäisevän päihdetyön koordinaattori Tiina Salomaa Keski-Suomen hyvinvointialueelta.
Keski-Suomen hyvinvointialue järjestää keskiviikkona 29.11. Klo 18–19.30 vanhemmille suunnatun Nuoret ja päihteet -teemaillan, jossa keskustellaan sähkötupakasta ja kannabiksesta. Teams-etäyhteydellä järjestettävään tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Sähkösavukkeita myydään nuorille sosiaalisessa mediassa, kouluissa ja vapaa-ajan ympäristöissä
Vapessa käytettävät nesteet voivat olla nikotiinittomia tai sisältää nikotiinia, ja ne on usein pakattu värikkäisiin lasta ja nuorta houkutteleviin pakkauksiin. Nikotiinittoman vapen käyttö voi madaltaa kynnystä nikotiinia sisältävien tuotteiden käytölle.
Tupakkalain määrittelemät myyntirajoitukset ja tupakointikiellot koskevat myös sähkösavukkeita. Sähkösavukkeiden ja nikotiininesteiden markkinointi on kielletty. Suomessa myytävät nikotiininesteet eivät saa sisältää kiellettyjä lisäaineita tai makuja, mutta niitä on mahdollista tilata ulkomailta. Lapsille ja nuorille vapea myydään muun muassa sosiaalisen median kautta, kouluissa tai vapaa-ajan ympäristöissä. Vape-kauppaan voi liittyä esimerkiksi velaksi myyntiä, uhkailua tai kiristämistä.
Vapen neste voi sisältää nikotiinia huomattaviakin määriä, tai siihen on voitu lisätä nikotiinisuolaa. Nikotiinin haittavaikutuksina ovat verisuonien supistuminen, sydämen sykkeen ja verenpaineen nouseminen sekä sydämen rytmihäiriöille altistuminen. Nikotiini aiheuttaa myös riippuvuutta. Nikotiinia sisältävän vapen vakavana haittavaikutuksena voi olla jopa nikotiinimyrkytys. Sekä nikotiinittomasta että nikotiinia sisältävästä vapesta voi aiheutua hengitysteiden ärsytystä, yskää, pahoinvointia ja päänsärkyä.
Vapen nesteet voivat myös sisältää tuntemattomia aineyhdisteitä, joiden turvallisuudesta ei ole takeita. Yle selvitti Itä-Suomen yliopiston kanssa nuorilta takavarikoitujen sähkösavukkeiden nesteiden sisältöä. Niistä löytyi muun muassa höyrystettynä myrkyllistä glyserolia sekä raskasmetalleja, kuten lyijyä. Lyijy on myrkyllinen aine, joka vaikuttaa aivojen kehittymiseen.
Nuorten suosimissa nikotiinipusseissa houkuttavuutta lisääviä makuja ja enemmän nikotiinia kuin nuuskassa
Sähkötupakoinnin lisäksi myös nikotiinipussit ovat kasvattaneet suosiotaan. Nikotiinipussit ovat suuhun laitettavia, nuuskapusseja muistuttavia nikotiinia sisältäviä annospusseja. Nikotiinipussit sisältävät usein enemmän nikotiinia kuin perinteinen nuuska. Nikotiinipussit maustetaan erilaisilla makuaineilla houkuttelevuuden lisäämiseksi. Makuja ovat esimerkiksi karkki, lakritsi, mansikka, sitrushedelmät, pekoni ja pippuri.
Suomessa 20 milligrammaa vahvempien nikotiinipussien myynti on kielletty. Päätös koskee tuotteiden maahantuontia ja vähittäiskauppamyyntiä. Omaan käyttöön voidaan Suomessa edelleen tilata ulkomailta rajoitusten vastaisia nikotiinipusseja. Kielto koskee paitsi myymistä myös markkinoille saattamista, eli tarjoamista tai muuta luovuttamista. Markkinointikiellosta huolimatta nikotiinipusseja markkinoidaan voimallisesti etenkin sosiaalisessa mediassa.
Ehkäisevän päihdetyön ammattilaiset aikuisen tukena päihdekasvatuksessa
Aikuisen on hyvä keskustella lapsen tai nuoren kanssa sähkötupakoinnin ja nikotiinipussien haitallisuudesta sekä muistakin päihteistä ja päihteiden käytöstä.
– Kysy, kuuntele, keskustele ja etsikää yhdessä luotettavaa tietoa, esimerkiksi ehkäisevän päihdetyön EHYT ry:n verkkosivuilta tai hyvinvointialueen tai oman kunnan ehkäisevän päihdetyön koordinaattorilta, kehottaa asiantuntija Harri Jukkala Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:stä.
Lisätietoa:
- Tiina Salomaa, ehkäisevän päihdetyön koordinaattori, Keski-Suomen hyvinvointialue, p. 050 5228 419, tiina.salomaa(at)hyvaks.fi
- Harri Jukkala, asiantuntija, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, p. 0400 274 823, harri.jukkala@ehyt.fi
- Keski-Suomen kuntien hyvinvoinnin edistämistyö, yhteystiedot kuntien verkkosivuilla