Kahtena pimeänä loppusyksyn iltana olemme saaneet nauttia kirjailijavieraista. Leena Lehtolaisen vierailu järjestettiin Rientolassa, jossa ilta aloitettiin nauttimalla mehua ja piirakkaa. Sitten Lehtolainen kertoi kirjoittamisesta ja kirjoistaan. Ammattimainen ja kiinnostava esiintyminen sai yleisön mukaan keskusteluun ja kysymyksiä kirjailijalle tuli paljon. Tämä oli hieno ilta!
Toisena kirjailijavieraana oli Tuulikki Rauma, jonka runokirjan julkistamistilaisuus pidettiin kirjastossa. Myös tämä ilta aloitettiin kahvilla ja pullalla, jonka jälkeen siirryttiin kuuntelemaan Tuulikin ajatuksia runojen kirjoittamisesta. Saatiinpa kuulla muutama runokin tästä uudesta Kukin äänellään -kirjasta itsensä runoilijan lausumana. Ja yleisö osallistui taas hienosti keskusteluun. Oikein mukava ja lämminhenkinen tilaisuus!
Koululaisetkin ovat saaneet nauttia erilaisista lukemisen pariin innostamisista. Välillä luokille pidetään pieniä kirjavinkkauksia, joissa nostetaan esille kiinnostavia kirjoja. Näin löytyy mieluista luettavaa kaikille. Kirjastonkäytön opetuksetkin ovat taas lähteneet käyntiin. 7. luokkalaisille sitä pidettiin tällä kertaa koululla, jossa harjoiteltiin tiedonhakutehtävien avulla.
8.luokkalaisten kanssa kävimme loppukeskustelua yhdessä lukemastamme kirjasta. Se herättikin paljon ajatuksia ja kaikki selvisivät hienosti kirjan lukemisesta! Useat olivat lukeneet myös toisen aiheeseen (2. Maailmansota) liittyvän kirjan. Palkinnoksi ahkerasta lukemisesta luokka pääsi kirjastoon viettämään elokuvahetken herkkuja syöden.
On mukavaa, että kuntalaisilla on kiinnostusta lukemiseen ja kirjallisuuteen. Lukeminen kannattaa aina, kuten jo Jörn Donner sanoi.