Elisabetin oli tarkoitus tulla tietenkin jo messuun, mutta heidän autonsa oli kolaroitu ja Elisabet oli tilannut vuokra-auton. Vuokra-auton piti olla paikalla kello 10, niin että Kuopiosta, missä Elisabet miehensä Jorman kanssa asuu, ehtisi ajaa Hyvin Kyyjärvelle kello 14:ksi. Mutta autoa ei näkynyt, joten Elisabet ja Hanna ehtivät Kyyjärven kirkkoon vasta messun päätyttyä. He menivät kahville seurakuntasaliin. Onneksi paikalla oli myös Aila Niskala, joka oli kirkossa messun aluksi lukenut veljensä Heikki Luoman kirjoittaman runon Synnyinseutuni kirkolle. Aila ja Elisabet ovat hyvin tuttuja, olihan Ailan äidin sisko, Ester Noponen oli naimisissa Elisabetin äidin, Maria Martikaisen, veljen kanssa, kuten täällä monet tietävät.
Kotikylän puistosta tulimme Karstulan paimenen Olli-Pekka Kaukometsän kanssa takaisin seurakuntasaliin, missä Elisabet oli kauniisti kattanut isänsä ja äitinsä läksiäislahjaksi Kyyjärven seurakunnalta saaman hopeisen kynttilänjalan etiopialaisen liinan päälle ja sytyttänyt kynttilän. Sitten riitti juttua pariksi tunniksi ja olisi riittänyt vielä varmaa pariksi päiväksikin, mutta Elisabetin ja Hannan täytyi lähteä ajamaan kohti Kuopiota, jossa Elisabet ja Jorma nykyään asuvat.
Itse olin nähnyt tätä ennen Elisabetin noin 20 vuotta sitten, kun he perheineen kävivät meillä. He olivat silloin seurakuntamme nimikkolähettejä ja työskentelivät Etiopiassa. Siksi he muistivat seurakuntaamme myös monilla etiopialaisilla käsitöillä, mm. sillä joululiinalla, jolle Elisabet oli laittanut kynttilän palamaan. Lähetystyö on heillä edelleen sydämen asia!
Olipa iloinen yllätys, Elisabet, kun tulit tuomaan Martikaisen lasten tervehdyksen Kyyjärven seurakuntaan! Näit paljon vaivaa matkan takia! Teillä kaikilla olisi varmaan paljon muistoja ja kertomista Kyyjärven kirkosta, joita olisi mukava kuulla tulevissa Kyyjärven kirkon juhlissa , jos Herra suo! Lämpimät kiitokset teille!
Laitan tähän vielä, mitä onnittelukortissa luki:
Kellotapuli valmistui vuoden 1954 alussa. Tapulin kellot soivat kutsuen kirkkokansaa Jumalan Sanan ääreen:
Iso kello (550 kg) "Kunnia Jumalalle korkeuksissa"
Pieni kello (300 kg) "Muista pyhittää lepopäivä"
Meille niin rakas Kyyjärven kirkko 12.12. 2023 täyttää 70 vuotta!
"Tämä on päivä, jonka Herramme on tehnyt, riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä." Ps. 84: 2-4
Kyyjärven `seurakuntaa´ onnitellen!
Martti Martikaisen lapset Paavo Elias, Maria Elisabet, Martta Lyydia, Sakari Johannes, Hanna Ester, Ruut Mirjam Salome, Lea Aino Kaarina