Korvessa ei ollut juurikaan ihmisen kuluttamia kinttupolkuja. Oli kuitenkin tuhansia
vuosia vanhat hirven ja metsäpeurojen eli suomenpeurojen tekemät jotokset. Hyvin
harvoin talvella saattoi havaita ”pirkkalaisen puuhkalakin” lylyn, kalhun ja ahkion
kölin ladut. Suomen alkuperäisväestön lappalaisten, jotka olivat saapuneet Suomeen
5500 eKr, ladut oivat haihtuneet kevätauringon paahteessa sumuna ilmaan, viimeiset
1550-luvulla, kun he perääntyivät hyvin hitaasti kohti pohjolaa, keskiyön auringon ja
pitkän, synkeän kaamoksen maahan.
Primitiivisen alkeelliset kansat eivät koskaan syöneet saaliseläimiään sukupuuttoon,
vaan verottivat niitä sen verran, jotta voimakas, lisääntymiskykyinen kanta jatkoi
eloaan. Sehän oli välttämätöntä, ettei ihmissukukin kuolisi sukupuuttoon. Kun
ihmisten kulttuuri kehittyi kehittymistään, tämä periaate painui unhon yöhön.
Suomenkin kulttuuri oli noussut niin korkealle, että suomenselällekkin vähän
jääkauden jälkeen ilmestyi metsäpeura eli suomenpeura onnistuttiin metsästämään
1900-luvun alussa sukupuuttoon. Mutta katso, 50 vuoden kuluttua tapahtui ihme.
Venäjän Karjalassa olikin säilynyt metsäpeuroja elossa ja niitä alkoi vierailla
Kainuussa. Tästä alkoi suomenpeuran paluu. 1970-luvun lopulla tuotiin Kuhmosta 10
peuraa Kivijärven Koirasalmeen aitaukseen. Siinä oli nykyisen suomenselän 2000
metsäpeuran siemen, Nyt ne elelevät 8000-vuotisilla luonnollisilla alueillaan, kuin
kotonaan. Kyyjärvellä elää vahva suomenpeurakanta, kuin muinaisina aikoina
konsanaan. Kuhmon seudulla asustaa n. 900 suomenpeuraa ja kanta on jonkin verran
vähentynyt, kun taas suomenselällä se lisääntyy. Maailmalla erityisestä
raakuudestaan kuulun vuoden 1918 Suomen sisällissodan jälkeisenä pula-aikana
hirvieläin onnistuttiin tappamaan lähes sukupuuttoon. Kuitenkin muutama eläin
onnistui piileksimään, niin että pyssyn kuula niiden ruppiin ei mäjähtänyt Parkanon
valtionmetsissä. Nämä rippeet rauhoitettiin ja ne alkoivat lisääntyä nopeasti, niin että
jo 1960-luvun puolessavälissä kannaksi arvioitiin 30 000 ja kanta on kokoajan
kasvanut. Näin vältettiin luontokato kahden isokokoisimman sorkkaeläimemme
osalta tiukalla suojelulla. Ilmaston lämmetessä on Suomessa nähty isokokoinen
(paino 160-195 kg) saksanhirvi. Täällä on vieraillut myös kultasakaali Afrikasta.
Ruokolahden leijona oli sitä vastoin mielikuvituseläin.
Vesistöt olivat helpoin kulkuväylä, kun hiihti tai ajoi reellä tai ahkiolla järvien ja
jokien jäitä pitkin. 1700-luvulle tultaessa Hokkalasta oli käyty Nopolassa niin usein,
että oli maahan tallaantunut patikkapolku. Luultavaa oli, että siinä ajettiin hevosella,
joka veti purilaita tai kantoi tavarankuljetuslaukkuja kupeillaan. Hevonenhan menee
yhtä kapeasta puiden välistä, kuin ihminenkin. Nopolasta kinttupolku jatkui Oikariin.
Postitieksi nimitetty Lintulahden kautta kulkenut Kuopio-Vaasa tie rakennettiin
1780-luvulla sellaiseksi, että posti pystyi sitä kulkemaan ratsain. Tiehän kulki
Hokkalan talon ohitse aivan läheltä. Kuningas Kustaa kolmannella oli taka-
ajatuksena, että Ruotsin oli helppoa siirtää sotajoukkoja tietä pitkin tappelemaan
Venäjää vastaan, sillä molemmilla valtioilla oli harrastuksena otella toisiaan vastaan
vuosisadasta toiseen ja usein Suomen maaperällä, mikä aiheutti suuria kärsimyksiä
nälän ohella, Suomalaiselle asujamistolle. Armeijoiden huoltohan perustui
merkittävältä osin pakko-ottoihin ja ryöstöihin siviiliväestöltä. Tästä näkökulmasta
katsoen tietä nimitettiin sotatieksi. Leikillään on sanottu, että savolaiset pääsivät
vihdoinkin Suomeen, kun Jyväskylän liepeelle puhkaistiin 1240 m pitkä
Pönttövuoren tunneli v. 1918. Viereen valmistui 1995 uusi tunneli. Savolaisten
ryntäys Länsi-Suomeen oli alkanut 370 v. ennen tunnelia, kun Kuningas Kustaa
Vaasa oli 1542 julistanut avoimella kirjeellä kaikki asumattomat erämaat kuninkaalle
ja kruunulle kuuluviksi. Kun hämäläiset eivät halunneet asettua pysyvästi erämailleen
ne annettiin savolaisille, jotka asutti ne. Siitä johtuu, että Kyyjärven murre on
savolaisperäistä Koskimäkeen asti. Hokkalassa puhutaan Etelä-Pohjanmaan
Järviseudun murretta, kuten Alajärven Möksyssäkin. Siihenkin on savonmurre
sekaantunut.Tietä kutsuttiin myös Savontieksi, kun savolaiset toivat myyntitavaroita
idästä Lintulahteen ja kääntyivät siitä Kokkolaan menevälle talvitielle, joka seurasi
Perhonjokea Kokkolaan. Monenmoista tavaraa siinä vaelsi. Tietenkin tervatynnyreitä.
Erikoisempia kuljetuksia olivat laivan mastopuiden kuljetukset, kun vetojuhtina
saattoi olla 12:kin hevosta yhtenä valjakkona.
Samuli Paulaharju kuvaa kuvainnollisesti hevoskaravaanin kulkua talvisella tiellä:
Pitkin talvea oli valtatiellä matkaajaa. Itäpuolen metsistä lappoi matkantekijää,
melkein myötänsä. Vitsaruomat ja vitsaiset savirikot vain kitisivät ja natisivat ja
rekien ratina, sekä kulkusten helinä kuului maantieltä, kun huurteinen joukko
höyryten mennä kihnutti ohitse…….. Kymmenkuntakin hevoskuormaa saattoi jutaa
samassa jonossa, jopa joskus nähtiin tietä vaeltavan 40-50 kuormaisen matkueen.
Hiljalleen se mennä kahnusti pitkin talvista tietä ja valkoista nevaa……. Oli joukossa
ääntä, reen ratinaa, kulkusten kalkatusta ja matkamiestenkin huuteluja. Sellainen lumisen erämaan huurteinen matkajono höyrysi pihaan, ahtaus tuli isoonkin taloon.
Koirat haukkuivat, mutta karavaani kulki.
Runoilija Uuno Kailas näki ihmisen elämän karavaanina :
Tien lapsia olemme, matkaan syntyneitä.
Karavaani- heimoa retkellä elämän.
Ja ei tule koskaan loppua matkallemme,
vaelsimmepa auringon alla tai pimeän.
Tosin loppuivat kerran askelet vaeltajilta,
kukin vuorostaan on nukkuva syliin maan.
Vaan katso: Kaikki he kuitenkin mukana ovat,
hekin, joiden tomu on uupunut vaeltamaan.
Tiet syntyivät Suomen sydänmailla, kuten Kyyjärvelläkin siten, että muodostui
polunpätkiä, jotka ennen pitkää yhdistyivät toisiinsa ja kulkuväylä piteni, kuten
Hokkalan-Nopola-Oikarin polku 1700-luvulla. Kun karja lisääntyi ja se päästettiin
metsälle se alkoi tehdä omia polkujaan vältellen kosteikkoja ja veteliä nevoja, joten
lehmäpolut kulkivat kankailla ja harjuilla mutkitellen. Ihminen teki tiet karjapolkujen
päälle ja siksi ne mutkittelivat. Vaasa-Hokkala tie valmistui 1775-luvulla ratsutieksi.
Tie rakennettiin ajokuntoon postiliikenteellle 1780-luvulla. Vaasan-Lintulahden-
Kuopion tie kulki länsi-itä suunnassa Hokkalan kylän keskeltä. Se oli huonosti
pohjustettu ja myöhemmin hiekkapintainen. Kalle Parkkosen rapaladon päädyn
kohdalla tiessä avautui vetelä jorpakko, jota yritettiin peittää hiekalla, mutta hevosen
kippikärryjen monet kuormat upposivat vetelään silmäykseen ilman toivottua
vaikutusta. Pojankotit seurasivat liikennettä ja saivat suurta iloa, kun autonpyörä
vaipui pikilieriin ja pyöri paikalla, että rapa lensi pitkinä suihkuina.
Tyrsyvän puro tulvi keväisin n. 200 metrein matkan, niin että silta jäi tulvan keskelle,
aina siihen asti, kun pikitie v. 1966 otettiin käyttöön. Tulvavesi oli niin ylhäällä, että
henkilöautosta saattoi virranjakaja kastua ja matka saattoi tyssätä veden keskelle.
Olipa kerran hautajaiset Hokkalassa ja ruumisautona oli koruttomasti oman kylän
kuorma-auto ja tunnelma oli harras. Lavan nurkkiin oli naulattu kuusentaimet. Arkku
oli pitkinpäin keskellä lavaa. kopin takana seinustalla oli rahi, jolla istui kolme
virrenveisaajaa selkä menosuuntaan, kun vainajaa lähdettiin viemään
Virkkakankaaseen. Tyrsyvän tulva ei ollut este kuorma-autolle, mutta henkilöautoille
se saattoi olla. Kun vehkaperäläisen Ansaharjun Paavon sukulainen lepäsi arkussa,
niin hän oli Allis Chalmers- traktorinsa kanssa tulvan liepeillä vetääkseen tulvaan
hyytyneet henkilöautot kuivalle maalle. Tällä kertaa kaikki biilit vaappuivat veden
läpi.
Kehityksen huippu saavutettiin, kun Vaasa-Kyyjärvi tie (valtatie 16) uudelleen
rakennettiin 7 m leveäksi, kestopäällysteiseksi I-luokan valtatieksi vuoteen 1966
mennessä. Tämän tien ja Kyyjärveltä Kokkolaan kulkevan valtatie 13. rakentaminen
aiheutti kymmenien kuorma-autojen sorarallin. Siihen Hokkalasta osallistuivat
ainakin Väinö Tofferi ja Paavo Pohjoiskangas Ford Traderilla ja Viljo Keskitalo
Bedfordilla. Tuohon maailman aikaan oli tavanomaista, että kuski ajoi 2-tuuria
peräkkäin eli 16 tuntia yhteen jaksoon. Uutena tienä eli Sinisenä tienä (kantatie 77)
saatiin valmiiksi pätkä Kyyjärvi-Viitasaari vuonna 1986.
Tiet olivat siunaukseksi ihmisille. Ei tarvinnut risukoissa rämpiä, vaan pystyi
kulkemaan tasaisella pohjalla, pitkällä vetävällä askeleella. Kun maankiertäjäksi
tähtäävä metsäkylän nuorukainen tuli metsäpoluiltaan ruskeasantaiselle, tasaiselle
maantielle hän tuumi: Voi kun tätä riittäisi. Tietä pitkin viestit kulkivat nopeammin.
Samoin tavarat isoimmilla lasteilla. Vaivattomammin pääsi asioille sukulaisiin ja
markkinoille ja kirkkoon. Tien kulkijoista saatiin tilapäistä työvoimaa
maataloustöihin. Mutta tiellä oli myös kirouksensa. Sitä pitkin tulivat verottajat,
ryövärit, roistot ja varkaat, murhamiehet, huijarit ja taudinkantajat, mutta tiellä
vaeltajista kumottavin oli sota. Se oli vielä pahempi, kuin katovuodet, sillä sotaan
sisältyi tappaminen, kidutukset, raiskaukset, pandemiat ynnä kaikki mahdollinen
paha, mitä vain sotapäälliköt ja sotilaatkin keksivät ja myös nälänhätä kruunasi
kaiken. Tiet eivät kuitenkaan olleet välttämättömiä sodankäynnille, sillä sitä
pystyttiin harrastamaan tiettömässäkin maastossa, mutta suuremmalla vaivalla, kuten
Ruotsi ja Venäjä olivat tehneet Suomen maaperällä, Kristinuskon tuojat saapuivat
ruotsista meritietä.
Suomi ei ollut valtio ennen vuotta 1917. Ruotsi oli organisoitunut valtioksi vuoden
1000 kieppeillä. Ensimmäinen kuningas oli Eerik Voittoisa n. v. 990 ja toinen oli
Olavi Sylikuningas n. v. 1000. Järjestäytyneen Ruotsin valtion oli helppo ottaa
haltuunsa järjestäytymätön Suomi v.1155 niin sanotulla ensimmäisellä ristiretkellä
jota johtivat kruununtavoittelija Eerik ja piispa Henrik. Se oli valloitusretki
uskonnon levittämisellä kuorrutettuna. Usein ajatellaan että ristiretkellä joudutaan
taisteluun uppiniskaisten pakanoiden kanssa ennen kuin oikea uskonto saadaan
taottua heidän kalloonsa. Nyt kuitenkin osa tutkijoista on alkanut uskoa, että tämä
Ruotsin tekemä ristiretki oli rauhaisa. Näyttäisi siltä, että kristilliskirkollinen
järjestyminen olisi tapahtunut paljon ennen ristiretkeä Lounais-Suomessa. Näin ollen
vastaanotto oli säyseä. Syksyllä 2023 löytyi Salosta ristiretkiaikainen ruumiskalmisto,
josta löytyi ristiretkiaikainen miekka. Kalmisto on laaja ja se on varmaan perustettu
ennen ristiretkeä. Pakanallinen polttohautaus näyttää loppuneen noilta seuduilta jo
1000-luvulla ja sijaan on tullut kristillinen ruumishautaus. Olavi Sylikuningas oli
ensimmäinen Ruotsin kuningas, joka oli kääntynyt kristinuskoon. On myös epäilty
onko sellaista henkilöä, kuin piispa Henrik ollut olemassakaan.
Jo vuonna 1008 oli Olavi Pyhä tehnyt sotaretken meritse Suomen rannikolle.
Lieneekö tehnyt samalla käännytystyötä tiettömässä Suomessa, suurimmassa osassa
maata kantautui noitarummun kumina ilmoille vielä pitkään. Sinertävien ikimetsin
takana suomalainen, pakanallinen muinaisuskonto oli voimissaan.
Muinaiset suomalaiset eivät käyttäneet meritietä kulkuväylänään, sillä eihän
alkukodissa Uralin liepeillä ollut merta lähettyvillä. Saamelaiset ja suomalaiset
asustivat siellä lähekkäin, mistä johtuu että saamenkieli ja suomenkieli ovat
sukulaisia toisilleen. Saamelaiset lähtivät ensin tallustelemaan maatapitkin ja tulivat
idästä ja Suomeen noin 5500 eKr. ja heidän pieni joukkonsa otti koko maan
metsästys- kalastus- ja poronhoitoalueeksi, joten väljää oli. Suomalaiset saapuivat,
jalkapatikassa Etelä-Viroon. Sitten vuoden nolla molemmin puolin heille meritie tuli
tutuksi n. 80 km matkalla, kun he ylittivät Suomenlahden, kuka milläkin ruuhella ja
veneellä. Varmaan moni vaipui kalojen valtakuntaan merenpohjaan.
Pohjolan germaanisia kieliä puhuvat kansat, kuten tanskalaiset, norjalaiset,
ruotsalaiset olivat oppineet merenkulun jo aikaisemmin, sillä asuivathan he
merenrantamilla. Noin 500 jKr. Ahvenanmaa sai asukkaansa Ruotsista, kun he
purjehdustaitoisina ylittivät aavan merenselän. Suomalaiset olisivat päässeet sinne
saariston suojassa, jos olisivat viitsineet.
Vuosina 800-1000 elettiin ns. Viikinki retkien aikaa. Tanskalaiset, norjalaiset ja
ruotsalaiset Viikingit olivat seikkailunhaluisia ja he tekivät kauppa- ja ryöstöretkiä
ympäri Eurooppaa valtamerikelpoisilla, sulavalinjaisilla purjeveneillään, joita pystyi
myös soutamaan, herättäen pelkoa rantamilla asuvissa ihmisissä. Ruotsalaisten
itäinen kauppareitti, sivusi Suomen rannikkoa vuodesta 800. Mainittakoon, että
ruotsalainen Viikinkipäällikkö Rurik perusti Novgorodin (ruotsiksi
Nygård=Uusikartano) kaupungin, mistä alkoi hallitsemaan Venäjää vuonna 862.
Rurikin nimestä on tullut venäläistä tarkoittava sana ruskij. Ruotsiksi se on rysk,
Saksaksi russe, englanniksi russian. Suomessa ryssä on haukkumanimi. Venäläiset
haukkuivat suomalaista tsuhnaksi, mikä tarkoitti kömpelöä ja hidasta ja muitakin
negatiivisia ominaisuuksia. Kun Tuntemattoman sotilaan Vanhala kuuli sanan tsuhna,
niin riemua riitti ja hän sijoitti sitä eri yhteyksiin, kuten tsuhnat marssii.
Vuonna 894 norjalainen Eerik Punainen löysi Grönlannin. Noin vuonna 1000
norjalainen Leif Erikson Eerik Punaisen poika löysi Amerikan, jolle hän antoi nimen
”Vinland” Labratorin seudulla. Sieltä on löytynyt ikivanhoja norjalaistyylisiä
rakennusten perustuksia. Hän löysi Amerikan n. 490 vuotta aikaisemmin kuin
Kolumbus 1492. Kolumbusta on juhlittu 532 vuotta ja juhlitaan edelleenkin
Amerikan löytäjänä. Tosin mitä löytämistä Amerikassa oli. sillä se oli maannut
samalla paikallaan, niin kauan kuin muutkin mantereet.
Eurooppalaiset päältä päsmärinä ja espanjalaiset, tuhosivat Etelä- ja Keski-
Amerikkalaiset korkeakulttuuriset valtiot, kuten Inkojen, Mayojen ja Azteekkien,
mitkä olivat samalla tasolla kuin Eurooppa, vain eri lailla kehittyneinä. Luku- ja
kirjoitustaidottomilla espanjalaisilla kenraaleilla oli motivaationa raaka, eläimellinen
kullanhimo. Mukana oli myös hurskaita katollisia munkkeja, jotka antoivat
siunauksen espanjalaisten toiminnalle, kuten kiduttamiselle tai murhille. Kultaiset
taideaarteet, kuten esimerkiksi patsaat, sulatettiin harkoiksi, koska niitä mahtui
enemmän laivoihin, jotka lähtivät viemään kultaa Espanjaan. Pohjois-Amerikassa
englantilaiset ja ranskalaiset etunenässä onnistuivat tuhoamaan alkuperäisväestön,
intiaanit lähes sukupuuttoon. Oli pieniä näppäriä konsteja, joilla edistettiin
kansanmurhaa, kuten peitettiin huovilla tappavassa isossa rokossa kuolemaa tekeviä
ja siten luovutettiin muka hyväntekeväisyyteen nämä huovat intiaaneille, jotka saivat
niistä tartunnan. Päänahan nylkeminen oli alun perin eurooppalaisten keksintö. Kun
intiaaneista maksettiin tapporahaa, niin piti olla todiste, että intiaani on tapettu ja
päänahka osoitti sen. Tästä oppien intiaanit ottivat päänahan voitonmerkiksi, kun
kalpeanaama oli lähetetty autuaammille metsästysmaille ja nahka ripustettiin vyöhön
roikkumaan.
Viikingit purjehtivat Latvian Väinäjokea Venäjän sisälle Dneprin ja Volgan latvoille,
välillä laivoja maatapitkin kiskoen ja purjehtivat Dnepriä pitkin Mustallemerelle ja
siitä Itä- Roomalaisen valtion Bysantin pääkaupunkiin Konstantinopoliin, toimien
siellä mm. Ortodoksisen paavin henkivartijoina. Vuonna 1187 karjalaiset ja virolaiset
ryhdistäytyivät ja tekivät onnistuneen vastaiskun Ruotsiin, tuhoten ja ryöstäen
kukoistavan Sigtunan kaupungin.
Vuonna 1638 ruotsalaiset perustivat siirtomaan, Uuden-Ruotsin, Amerikkaan,
Delaware joen suuhun. Kustaa Vaasan ajoista lähtien savolaisia, jotka olivat jo
polttaneet kaskimetsänsä loppuun, houkuteltiin Ruotsin Värmlannin ikimetsiin
kaskeamaan ja sinnehän he kiiruhtivat. Metsiä kutsutaan vieläkin Finnnskoganiksi
(=Suomalaismetsäksi). Värmlannin viimeinen sammuvaa savoa haastava ihminen oli
Niit”ahon Jussi, jonka Urho Kekkonen kutsui kylään 1950-luvun lopulla. Kun
rautasulatot alkoivat kilpailla Värmlannin savolaisten kaskipuista, niin suurpääoma
halusi heidät hiiteen. Heitä houkuteltiin lähtemään Uuteen-Ruotsiin, mihin syöttiin
osa tarttuikin. He tulivat hyvin toimeen alkuperäisväestön , intiaanien kanssa, kun he
moksina rämistelivät ja möyrivät kaskeamisessa. Intiaanit käyttivät savolaista
ilmaisua ”niin kuin me” suomalaiset solmivat avioliittojakin intiaanien kanssa.
Ruotsalaisiin alkuperäisväestö piti etäisyyttä, koska nämä olivat liian herraskaisia
heidän mielestään. Hollantilaiset valloittivat Uuden-Ruotsin 1655. Ruotsin
siirtomaavalta kesti 17 vuotta. Ruotsin suurvalta oli mahtavimmillaan Karle X aikana
1654-1660.
Vuosisatojen saatossa suomalaiset kehittyivät taitaviksi merenkyntäjiksi ja nykyisin
he seilaavat jopa maailman suurimmilla aluksilla kaikilla valtamerillä, Suomalaiset
eivät ole olleet viikinkejä milloinkaan, vaan niitä ovat olleet tanskalaiset, norjalaiset
ja ruotsalaiset. Urheilukilpailujen katsomoissa näkee alemmuudentuntoisia
suomalaisia, jotka omasta mielestään ovat pukeutuneet viikingeiksi, kun heillä on
sarvikypärä päässä Oikeilla viikingeillä ei ollut sarvikypärää koskaan pään suojanaan
(Kirjallisuutta: Kyyjärven kirja, toimittanut Jarmo Koponen, Reino Kallio, Vanhan
Saarijärven historia. Heikki Junnila, Saarijärven historia 1865-1985. Samuli
Paulaharju, Suomenselän vieriltä. Keskisuomalainen lehti. Uusi pikkujättiläinen 1989. Pikkujättiläinen toimittanut Yrjö Karilas 1946. Pekka Nuorteva ja Heikki
Henttonen, Eläimiä värikuvina. Uuno Kailas, Karavaani, Kristoffer Kolumbus,
Amerikan löytöretken päiväkirja. Väinö Linna, Tuntematon sotilas. Julius Mägiste
Vermlannin sammuvaa savoa.)
Pajaradiossa kuulutettiin: Seuraavaksi suomalainen vanha merimies muistelee.
Hän oli monta maata nähnyt, oli itää ja etelää.
Oli synnyinmaa unhoon jo jäänyt,
ei tuntenut ikävää.
Hän oli kaikissa laivoissa tuttu,
oli niissä, kuin kotonaan.
Hän oli seilannut tyynet ja tuuliset veet, niin kuin mies konsanaan.
Kuulakkaana kaareutui väljä vaaleansininen taivas yli Hokkalan seudun, missä
merenkorvikkeena makasi puolen kilometrin pituinen Lamminjärvi.
Hannes Keskitalo
