Uutta yritystoimintaa Kyy Yorkissa – Kotileipomo Elsa’s

Työ ja yrittäminen
Teija Uitto-Kohonen
Kyyjärven kunta

Uutta yritystoimintaa Kyy Yorkissa – Kotileipomo Elsa’s

Ensimmäinen kuukausi on yllättänyt positiivisesti uuni tuoreen yrittäjän Ella Tuukkasen. Asiakkaat ovat löytäneet nopeasti uuden kotileipomon tuotteet.

Kotileipomo Elsa’s on tilausleipomo, jonka herkullisia tuotteita ovat mm. erilaiset kakut, pullat ja leivät. Nimensä mukaisesti kotileipomon toimintaa pyöritetään kodin yhteydessä olevissa toimitiloissa.

Yrittäjyys kumpusi halusta tehdä oman alan juttua. Yrittäjyyden kautta Ella tavoittelee omia unelmiaan ja nauttii siitä, mitä tekee. Kotileipomo mahdollistaa myös sen, että kolme alle kouluikäistä lasta voivat olla mahdollisimman paljon kotona. Tämä on tärkeää Ellalle ja hänen puolisolleen Juholle, jonka kanssa aikatauluja sumpiltaan, jotta arki rullaa sujuvasti.

Kotileipomo Elsa’s on uusi yritys, mutta se on jatkumoa aiemmin Perhossa toimineelle Elsa’s Cafelle, jossa Ella toimi reilu kolme vuotta pääkondiittorina. Kotileipomon ensimmäisen kuukauden asiakkaat ovatkin olleet sekä perholaisia että kyyjärvisiä. 

Ella on luova ja idearikas tuore yrittäjä ja tulevaisuuden ideoita ja visioita löytyy. Vapaa-ajallaan Ella nauttii käsitöiden tekemisestä ja puutarhan hoidosta. Lapset ovat usein puutarhahommissa mukana. 

Kotileipomo Elsa’s löytyy sekä Facebookista että Instagramista, käy ottamassa sivut seurantaan.

Yhteystiedot: puhelin 0504759065, sähköposti leipomoelsas@outlook.com 

Maksutapoina kotileipomossa käy käteinen, kortti, MobilePay ja lasku. Tuotteet noudetaan osoitteesta Hokkasenahontie 165 tai tuotteet voi tilata toimitettuna. 

Ella haluaa ystävällisesti muistuttaa, että kysymyksessä on tilausleipomo eli tuotteita valmistetaan vain tilauksesta. 

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset