Ilmoittautuminen Nopolan koulun ja Nopolan päiväkodin syksyn palveluihin on nyt käynnissä

Lapset ja nuoret
Kyyjärven kunta
Hanna Luoma-aho
helmitaulu

Ilmoittautuminen Nopolan koulun ja Nopolan päiväkodin syksyn palveluihin on nyt käynnissä

Vuonna 2018 syntyneiden Kyyjärveläisten lasten huoltajat voivat nyt ilmoittaa lapsensa esiopetukseen lukuvuodelle 2024–2025. Esioppilaille on esiopetuksen lisäksi tarjolla aamu- ja iltapäiväkerhoa tai täydentävää varhaiskasvatusta. Tarkemmat yksityiskohdat sisältävä tiedote on jaettu huoltajille Wilman kautta ja on nähtävillä myös osoitteesta Kyyjärvi (peda.net).

Syksyllä koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa tarvitsevien 1.–2.-luokkalaisten tai sitä vanhempien erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden osalta tulee täyttää Wilmasta ”Hakemukset ja päätökset”-kohdasta löytyvä sähköinen hakemus. 

Myös Nopolan päiväkodin syksyn 2024 varhaiskasvatuspaikat ovat nyt haettavissa. Toiminnan suunnittelun kannalta toivottavaa olisi, että mahdollisimman monelle syyskaudella varhaiskasvatusta tarvitsevalle lapselle haettaisiin paikkaa jo tämän haun yhteydessä. Ohjeet sähköisen varhaiskasvatushakemuksen tekemiseen löydät osoitteesta Varhaiskasvatukseen hakeminen (peda.net).

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset