Toinen mies totesi, että muista tavallisista kulkijoista poikkesivat sotajoukot, joiden kärjessä
ratsastivat aateliset upseerit jalorotuisilla ratsuillaan ja heidän perässään rakuunat ja näiden jäljessä
laahusti jalkaväki purnaten. Viimeisimpänä kolistelivat tykistö ja kuormasto irrottaen sankan, kohti
taivasta kohoavan hiekkapölypilven. Historiamme on täynnä sotia ja tätä tietä laahustivat nälän ja
sitä seuranneiden pahojen tautien riuduttamat ihmispoloiset, kun usein toistuva kato oli vienyt
leivän ja puuron raaka-aineet.
Vasara-kirveskulttuuri tuli maahamme, Lounais-Suomeen Baltiasta siirtyneen väestön mukana noin
2500 eKr. Sen piirissä harjoitettiin jo maanviljelyä. Nämä ihmiset eivät lienee olleet suomalaisten
esi-isiä. He katsoivat, kun viljasta tuli merkittävä osa ravinnosta, alkoi myös pelko siitä, ehtisikö
sato varttua valmiiksi ennen hyytäviä yöpakkasia. Kun sato menetettiin, alkoi petun ja muiden
hätäleipien aika. Pahimmassa tapauksessa nälkäkuolema, kuten kävi v. 1696 Hokkalan ja Vähä-
Nopolan isännille. Suurina kuolonvuosina 1696-1697 menehtyi Saarijärven isännistä nälkään ja
tauteihin 41 prosenttia.
Nälänhätä oli inhottavimpia asioita, jota ihmisten piti kohdata, mutta vielä inhottavampi oli sota.
Harvemmin oli sodan aloittamiseen hyviä syitä, mutta huonotkin kelpasivat. Sota propakannassaan
hyökkääjä oli puhtain asein oikean asian puolesta ja vastapuoli kelmi, joka tuli hävittää. Sodassa
nälkiintymisen lisäksi saattoi joutua kidutetuksi, haavoittua, saada kuolemantauteja ja kuolla mitä
tuskallisimmilla tavoilla. Sota on ihmisen toiminnoista hirmuisin. Siinä rikotaan kaikkia lakeja ja
sääntöjä, jos siitä on omalle puolelle hyötyä. Sotajoukon tiedottamisessa on valehtelu keskeinen
elementti. Muita sodan olennaisia piirteitä näyttää oleva, ammoisista ajoista, nykypäivän sotiin
saakka vankien kidutus. Palkkasotilasjoukot ja omien jumalien siunaamat aseet. Homo homini
lupus eli ihminen on ihmiselle susi, eli ihminen on toisen ihmisen julmin vihollinen, totesi
muinainen roomalainen kirjailija Plautus.
Suomen historiasta siis ei ole sotia puuttunut. Noin vuonna 600 alettiin rakentamaan
muinaislinnoja, jotta voitaisiin puolustautua ryöstö- ja tappojoukkoja ja orjanmetsästäjiä vastaan.
Saalista metsästäviä ihmissyöjiä ei kuitenkaan täällä pohjolassa ollut, vaan he kokkailivat etelän
lämmössä. Muinaislinnat olivat jyrkällä mäen laella ja niihin oli rakennettu luonnonkivi valleja.
Polttamalla isoja vainovalkeita pystyttiin viestimään vihollisesta toiselle linnalle, joka taas viesti
seuraavalle linnalle ja niin edelleen, niin että syntyi palavien kokkojen ketju. Pohjois-Amerikan
intiaanit osasivat viestiä savumerkeillä monimutkaisiakin asioita. yleensäkin, idästä länteen
ryntäävät uudisasukkaat, joita intiaanit nimittivät kalpeanaamoiksi, kokivat kauhunhetkiä, kun
intiaanien, joita kalpeanaamat kutsuivat punanahkoiksi, savumerkit pöllähtelivät pilvinä vuorilta
ilmaan. Ikävyyksiä ennustavat savumerkit kalpeanaamoille ovat tulleet maassamme tutuiksi Davy
Crcketin, Buck Jonesin, kapteeni Mikin Pecos Billin, joka ei kantanut ampuma-asetta, ym.
sarjakuvahahmojen kautta. Pohjois-Amerikan alkuperäiskansan intiaanien välit eivät suinkaan olleet
sydämelliset kalpeanaamojen kanssa, koska eurooppalaiset tulivat riistämään intiaanien maat
ovelilla juonilla ja tuliaseilla. 200 vuodessa eurooppalaiset onnistuivat tappamaan Pohjois-
Amerikan intiaanit lähes sukupuuttoon. Yhteen aikaan intiaaneista maksettiin tapporahaakin ja
kalpeanaamat ottivat tappaneiltaan intiaaneilta päänahat todistukseksi, mihin tapporaha maksettiin.
Intiaanit omaksuivat valkonaamoilta tämän käytännön ja alkoivat skalpeerata (nylkeä päänahka
tapetulta viholliselta) surmattuja vihollisia.
Villiäkin villimmästä lännestä takaisin Skandinaviaan. Vuonna 1008 ruotsalainen Olavi Pyhä teki
sotaretken Suomen rannikolle ja ryöstämisen ohella yritti kait juurruttaa ristinuskoa, sillä olihan
hänen liikanimensä Pyhä. Vuonna 1149 hämäläiset sota retkeilivät vatjalaisia ja novgorodilaisia
vastaan ja kokivat tappion. Ruotsalaiset tekivät v. 1155 Lounais-Suomeen ensimmäisen ristiretken,
eikä he kokeneet paljoltikaan vastarintaa ja Suomi liitettiin osaksi Ruotsin valtakuntaa. Vuonna
1186 novgorodilaiset sota retkeilivät Hämeessä. Vuonna 1191 tanskalaiset tekivät laivastoretken
Suomeen . Suomen piispa Tuomas teki vuonna 1240 sotaretken Nevajoelle ja kärsi tappion
Novgorodin Aleksanterille, jolle annettiin liikanimeksi Nevski (Nevalainen). Vuonna 1238 tai 1249
Birger-jaarli teki toisen ristiretken Hämeeseen. Kovin oli sotaista elämä ensimmäisellä noin sadalla
vuodella, kun Suomi oli Ruotsin itäisenä maakuntana. Suomalaisia oli mukana ainakin kuudessa
aseellisessa konfliktissa. Monesti, vuosisadasta toiseen, ruotsalaiset ja venäläiset tappelivat
keskenään Suomen alueella, mikä aiheutti suurta kärsimystä Suomen kansalle, koska armeijoiden
huolto perustui merkittävästi pakko-ottoihin ja ryöväämiseen siviiliväestöltä, joten sotajoukko
pyrittiin viemään nopeasti oman emämaan ulkopuolelle. Vuonna 1293 Ruotsin marski Tyrgils
Knuutinpoika teki kolmannen ristiretken Suomeen ja valloitti Karjalan ja perusti Viipurin.
Ruotsi ja Novgorod tekivät rauhan Pähkinäsaaren linnoituskaupungissa 1323. Tämä oli hyvin
merkityksellinen tapahtuma Suomelle. Siellä määriteltiin 700 vuotta sitten ensimmäisen kerran
Suomen itäraja. Suomen alue oli Ruotsin itäinen osa Österland Pohjanlahden takana. Rajan
arvellaan kulkeneen Parikkalan kohdalta Savonlinnaan, Varkauden ja Suonenjoen kautta
Pohjanlahteen Raahen seudulle.
Eri vuosisadoilla sotatapahtumia ja miehityksiä Venäjän taholta Suomessa on nimitetty vihaksi:
Vanhaviha koettiin 1400 luvulla. Vuonna 1438 Satakunnassa puhkesi talonpoikain Davidin kapina.
158 vuotta myöhemmin talonpojat järjestivät suuremman kansannousun. Kun Ruotsi kävi
suurvallaksi tehdessään jatkuvasti sotia määrättiin tietenkin suomalaisia mukaan. Tämä oli suuri
rasite Suomelle työvoiman eli miesten ja hevosten menetyksinä ja kustannuksina sotaväen
ylläpidosta katovuosien koettelemusten lisätessä ahdinkoa.
Vuonna 1444 Viipurin linnan isäntä Kaarle Knuutinpoika voitti venäläiset Narvanjoella. Pitkäviha
oli 1495-1497. 1495 suuri venäläinen armeija saapui piirittämään Viipurin linnaa. Linnan herra
Knut Posse räjäytti ruutikellarin ja sai venäläiset luikkimaan pakoon. Tätä sanottiin Viipurin
pamaukseksi. Taisi yksi linnantorni lentää taivaan tuuliin. Mustaruuti oli venäläisille tuntematon ja
he eivät ymmärtäneet mustan jauheen voimaa ja pitivät järkyttävää ilmiötä noituutena. Knut Posse
oli jostakin oppinut uudin kehittämisen taidon. Mustaruuti keksittiin Kiinassa noin 3000 vuotta
sitten. Eurooppaan se tuli vuoden 1240 kieppeillä.
Vuonna 1505 tanskalaiset merisissit ryöstivät Turun. vuosien 1555-1557 sota Venäjää vastaan jätti
rajat ennalleen. Mikael Agricola kuoli palatessaan rauhanneuvotteluista Moskovasta. Vuonna 1561
Ruotsi sai jalansijaa Virossa. Seitsen vuotinen sota sodittiin 1563-1570. Vuonna 1595 Täyssinän
rauha päättyi Ruotsin Venäjää vastaan käymään 25-vuotisen sodan (1570-1595).
Suomessa nousi kapinahenki talonpoikain keskuudessa. Heillä oli velvollisuus ylläpitää ja majoittaa
sotaväkeä sinä aikana, kun se ei ollut rintamalla. Tätä sanottiin linnaleirin pidoksi. Linnaleiriä
Saarijärven taloista joutuivat ylläpitämään mm. Kyyjärven Pölkki ja Kimingin Vertaala ja Möttölä.
Katovuosien kourissa kärsiville talonpojille kävi leiritys ylivoimaiseksi. Eri puolilla maata syntyi
pieniä talonpoikaiskapinan poikasia ennen vuosien 1596-1597 varsinaista nuijasotaa. Tarinan
mukaan Kalavastingin ja Kivijärven katkeroituneet miehet olivat pitäneet aseensa käyttökelpoisina
ja lähteneet huoveja vastaan Saarenkylälle, joka sijaitsee Kivijärven länsirannalla nykyisestä
Kinnulan kirkolta noin 10 km etelään ja Kivijärven kirkolta noin 18 km pohjoiseen. Viitasaarella
syntyi, Suomen historian isäksi mainittu Henrik Gabriel Porthan (s. 1739 k. 1804) tallensi
kansanrunon pätkän tapahtumasta.
Kivijärven kiltit miehet,vahvat Vastingin urhot.
Nuijat nurkassa pitivät, sopessa sota-asehet,
pimeässä pitkät varret, joilla huovia hosuvat,
ryyttäriä rytkyttävät, siitä saarelle samoavat,
urhot oitis oikenevat, sota-asein sotimahan
Veri parskui paidan päälle, suolet sinkoili sisältä
ryyttäreistä ryvetetyistä, huoveista hosutetuista.
Kivijärven Saarenkylällä joulukuisena yönä talonpojat tappoivat ratsumies huovin ja tämän
palvelijan. Myös muut lähellä olevat huovit otettiin kiinni ja kuolonkauhusta parkuvina heidät
työnnettiin avannosta jään alle vedenhaltija Ahtin valtakuntaan, niin että vain ilmakuplat nousivat
pintaan. Kuitenkin kaksi huovia pääsi käpälämäkeen viemään sanaa sotaväelleen, joka lähti
kostamaan. Talonpojat pakenivat metsiin, mutta muutamia saatiin kiinni ja mestattiin. Tämä
nuijasodan nimellä tunnettu talonpoikaiskapina levisi laajalle vuosina 1596-1597 ja sen johtoon
rupesi ilmajokelainen ökytalon isäntä Jaakko Ilkka. Kaarlo Kramsu on runossaan ”Ilkka” kuvitellut
tämän sanoneen:
Vaan koska kansa valittaa, hän neuvon sille antaa:
Niin kauan huolta nähdä saa, kun tahtoo sitä kantaa.
Ken vaivojansa vaikertaa, on vaivojensa vanki,
ei oikeutta maassa saa, ken itse sit ´` ei hanki
Kaarle Herttua usutti talonpoikia nousemaan kuningas Sigismundin käskynhaltiaa, Suomen Turun
linnasta hallitsevaa, Klaus Flemingiä vastaan. Tammikuussa 1597 talonpoikaisjoukot tuhottiin
verilöylyssä monilla paikkakunnilla, joissakin viimeiseen mieheen saakka, kun heille valehdeltiin
annettavan armahdus, jos luopuisivat aseistaan. Jaakko Ilkka teloitettiin kuten muutkin
kapinanjohtajat. Kaarlo Kramsu runoili:
Tuo teot suuret kunniaa, tok´` viedä voivat muuhun,
ja Ilkan tietä suorimpaa, ne veivät hirsipuuhun.
Mut varmaa Ilkan neuvo tää, viel elää kansan suussa:
Kauniimpi orjan elämää on kuolo hirsipuussa.
Klaus Fleming ei kerinnyt nauttia kauan voitostaan, sillä hän kuoli samana vuotena 1597, kun
nuijasota päättyi ja hänen vihamiehensä Kaarle herttua otti haltuunsa Turun linnan.
Kuten näkyy, ensimmäiset 445 vuotta Ruotsin vallan alla oli Suomelle hyvin sotaista aikaa
aiheuttaen suuria kärsimyksiä kansalle, joka ennestään taisteli nälkää vastaan. Monesti Ruotsin ja
Venäjän konfliktit sodittiin Suomen kamaralla aiheuttaen suuren tuhon siviilien omaisuudelle.
Voitaneen sanoa, että nämä sodat eivät hyödyttäneet Suomea laisinkaan. Nyt eräs sivusta kuunnellut
mies puuttui asiaan sodan hyödyllisyydestä sanoen, että eräs kuuluisa suomalainen pasifisti
(rauhanaatteen kannattaja, rauhan ystävä ja puolustaja) julisti, että miksi ihmisiä pitää tappaa, kun
niitä ei syödäkään. Tämä pasifisti surmattiin aatteensa vuoksi. Puhuja jatkoi vielä, että autuaita ovat
rauhantekijät, kuten Paasikivi, Kekkonen, Koivisto, Ahtisaari, Halonen, Niinistö ja Haavisto
lopetti.
Sotahistorioitsija kiteytti lopuksi, että tässä kartoitettiin sota selkkaukset, mihin Suomi joutui, lähes
kaikkiin pakotettuna, noin vuodesta 1000-1500-luvun loppuun. Suurvallaksi pyrkivä ruotsi aloitti
1550-luvun puolivälistä lähes yhtämittaisen sotimisen, mitä kesti lähes 100 vuotta. Suomen osa oli,
että imperialistinen (alue-ja talousvaltauksiin pyrkivä) Ruotsi kohteli sitä, kuin alusmaata, jota
riistettiin. Suomesta otettiin suhteessa väkilukuun enemmän sotilaita ja sotaan kuuluvia
hyödykkeitä, kuin emämaasta. 1600-luvun alusta alkavat konfliktit, joissa Suomi joutui olemaan
mukana, onkin toinen tarina. (Kirjallisuutta: Kyyjärven kirja, toimittanut Jarmo Koponen. Reino
Kallio Vanhan Saarijärven historia. Pikku jättiläinen 1946, toimittanut Yrjö Karilas. Uusi
pikkujättiläinen 1989. Keskisuomalainen mm. 21.8.2021, 1.9.2023. V.A. Haila, Eino Kauppinen
sanan mahti II Kansalliskirjallisuuden lukemisto.
Hannes Keskitalo
