Hyvinvointi
Perusturvaliikelaitos Saarikka
Ulla Takala
Kiviranta kiittää lahjoituksista!
Kivirannan asumispalvelu on saanut tämän kevään ja kesän aikana lahjoituksia asukkaiden piristykseksi. Eliisa ja Tapio Heiskanen lahjoittivat Kivirantaan pianon virityksineen ja Kylätuvan naiset lahjoittivat rahaa kesäkukkien ostoon. Suurkiitos lahjoituksista molemmille tahoille!
Kivirannan asukkaiden elo sujuu rauhaisasti. Päivän rutiinit tuovat turvaa etenkin muistisairaalle ja virkistystä tuovat erilaiset viriketuokiot, ulkoilu ja läheisten/ omaisten vierailut. Vapaaehtoisten, seurakuntien ja yhdistysten käynnit ovat tärkeitä, odotettuja hetkiä. Pyrimme pitämään taas syksyllä asukaspalavereja, joissa suunnittelemme tulevaa toimintaa yhdessä asukkaiden kanssa, mm. omaisten päiviä.
Jaska-kissa on Kivirannan oma lemmikki, joka osallistuu ahkerasti talon elämään. Jaska viihtyy sekä ylä- että alakerrassa. Saattaapa Jaska joskus livahtaa kuntosalin puolellekin, josta se haetaan nopeasti takaisin. Jaskan silittely rauhoittaa ja kissan touhujen seuraaminen saa hymyn kasvoille.