”Kyllä on mukava kahtoa ku toinen tekköö,” tuumas äiti kerran. Se istu penkillä ja seuras ku minä lakasin lattiaa.
Pikkukersana minä pääsin isän völijyyn ku se lähti maalaamaan Kankaanpään tuppaa. Meitä oli usseampia serkuksia siinä jalossa pyörimässä. Isä taitteli sanomalehestä itelleen maalarin suikan. Meijjänkin piti saaha semmoset. Serkku rustas ne meille. Marssittiin sitten kartanolla suikat päässä, välillä se oli poikittain niinku Napoleonilla. Kommean punaseks isä maalas tuvan, lasinpielet valakosella. Ei kersojen apua tarvittu, oltiin vain työnjohtajina.
Ku meijjän ommaa tuppaa piti maalata, isä oli päivät töissä talloa rakentamassa. Äiti meinas, että vois kersojen kans päiväsyvännä alottaa sitä urakkaa. Isä vähän eppäili, mutta anto luvan maalata takaseinän niin korkealle ku yletyttään. Samaten sivuseinät, jotka ei näy tiellepäin. Mutta tikapuille ei saa nousta.
Oltiin myö kovastikin asialla. Saatiin navetanpuoleinen päätyseinä ja takaseinä maalattua ikkunan puolivälliin asti. Velipoika nous vähän tikapuillekin. Isä tuli töistä ja tarkasteli tulosta. Ei puhunu mittään. Liekö meijjän maalaamisesta ollu palijonkaan apua, mutta oltiinpa ainakin pois pahanteosta. Isähän sen sitten maalas iltatöinään. Keltasesta talosta tuli sinertävänharmaa. Vanhassa valokuvassa oon näkevinäni maaliseinässä rajan sillä kohalla mihin meijjän maalaus oli ylettyny. Mutta voihan siinä valokuvassakin olla joku muu heijastus.
Kerran mulle meinas tulla maalaushommien jäläkeen noutaja. Olin sillon jo aikaihiminen. Maalasin varaston räystäänalusia. Minä korkeanpaikankammonen seson tikaportailla maalipurkin ja sutin kans. Parraani yritin ja sainkin maalin levitettyä. Jalat tönkkönä taiteilin ihteni alas. Sitten minnuun nous kova kuume. Ei ollu yskää eikä lentsun oireita, mutta olin ihan pois pelistä. Kumma kohtaus se oli. Vissiin lihakset oli ollu jännityksessä, pää kenossa ja käit ylläällä. Sitten vielä pelekäsin puttoamista.
Makasin sängyssä viltti korvissa ja päässä humis. Äiti tietysti hättäili niinku sillä oli tapana. Se hyppäs pyörän selekään ja haki Onnin Tertulta mustaviinimarijamehua. Makasin potsojona ja litkin mehua, niin siitä kuumeesta tokenin.
Tuvan lattia piti maalata aina ku siinä rupes näkymään polokuja. Ei siihen aikaan riisuttu jalakineita porstuassa. Kulettiin eestakasin kumiteräsaappaat tai jatsarit jalassa. Taas yhtenä kesänä isä kehu alakavasa maalaamaan. Iltasella se komenti porukan kammariin yöks. Lattiasta tuli siniharmaa. Kammarin ja porstuan oven välille isä viritti lauan, jota pitkin voi hätätilanteessa kulukea. Elä huoli. Päivällä velipoika oli kaverisa kans kahalannu hernepellossa syömässä herneitä. Tuli vissiin syötyä aimo annokset. Aamuyöstä sen mahassa alako kiertämään, piti äkkiä päästä pihalle. Se tormas pää kolomantena jalakana. Muisti kyllä, että lankkua pitkin piti kulukea. Kerran vain horijahti maalatulle lattialle mutta kerkes porraspäähän yökkimään. Lattiamaali oli melekein kuivanu, mutta kyllä siihen jalanjälet jäi. Nyt oli meilläkin jälet ikkuistettu lattiaan het ku Ameriikassa.
