Kunnanhallitus,
- esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää Pasi Kirvesmäelle eron kunnanvaltuuston jäsenyydestä ja toteaa, ettei uutta varavaltuutettua voida valita, koska asianomaisessa puolueessa ei ole enempää ehdokkaita.
- esittää kunnanvaltuustolle, että valtuuston puheenjohtaja kutsuu uudeksi valtuutetuksi Suomen Keskustan järjestyksessä 1. varavaltuutetun Minna Nissisen ja toteaa, että 1. varavaltuutetuksi nousee Lasse Sauramäki ja 2. varavaltuutetuksi Raimo Tamminen.
- esittää kunnanvaltuustolle, että se myöntää Anna-Maria Koskelolle eron sivistys- ja hyvinvointilautakunnan varajäsenen tehtävästä.
- esittää kunnanvaltuustolle, että se valitsee sivistys- ja hyvinvointilautakuntaan Valtter Noposelle uuden henkilökohtaisen varajäsenen.
- hyväksyi vireilletulovaiheen palautteiden johdosta laaditut muutokset Kirvesvuoren tuulivoimapuiston osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan.
- päätti asettaa Kirvesvuoren tuulivoimapuiston osayleiskaavan luonnosaineiston nähtäville liitteineen valmisteluvaiheen kuulemista varten.
- hyväksyi vireilletulovaiheen palautteiden johdosta laaditut muutokset Hanhinevan tuulivoimapuiston osayleiskaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan.
- päätti asettaa Hanhinevan tuulivoimapuiston osayleiskaavan luonnosaineiston nähtäville liitteineen valmisteluvaiheen kuulemista varten.
- vahvisti Kyyjärven kunnan ja Kyyjärven Paletti Oy:n välisen maanvuokrasopimuksen.
- merkitsi tiedoksi, että Pengerlehdon pumppaamoon varattu määräraha ei tule riittämään. Kokonaisuudessa investoinnit tulevat silti alittumaan.
- päätti käynnistää rakennusjärjestyksen laatimisen ja asettaa osallistumis- ja arviointisuunnitelman julkisesti nähtäville 2.9.-17.9.2024, jolloin osallisilla on mahdollisuus kommentoida suunnitelmaa. OAS tulee nähtäville Kyyjärven kunnan verkkosivuille sekä rakennusvalvontaan.
- päätti hyväksyä valtiovarainministeriön esityksen arviointiryhmän puheenjohtajasta.
- päätti nimetä arviointiryhmän jäseneksi valtuuston puheenjohtaja Maija Uusisalon sekä läsnäolo-oikeudellisiksi henkilöiksi Antti Tuukkasen ja Tiina Pelkosen.
Linkki pöytäkirjaan: https://julkaisu.kyyjarvi.fi/kyyjarvi10/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=202424