1. Havainnoi aikamerkkejä luonnossa

Vanha kansa tiesi, että kurjet poistuvat syksyn tieltä ja joutsenet talven. Tällaisia vuodenkierron merkkejä havainnoitiin tarkoin. Etenkin vuodenkierron taitekohdat tunnistettiin voimakkaiksi – ja myös vaarallisiksi – hetkiksi.

Antiikin historioitsija Herodotos kirjoitti: ”Sairastumme yleensä, kun asiat muuttuvat – ja ’asioilla’ tässä tarkoitan erityisesti, mutten pelkästään vuodenaikoja.”

Vuodenkierron vaiheiden havainnointi on tärkeää melkein kaikille eliöille, eikä ihminen lukeudu poikkeuksiin. Vuodenkiertoon on mukauduttava, ja eliöt tekevät sen havainnoimalla jatkuvasti valoa ja lämpöä, etenkin valon ollessa luotettava aikamerkki. Sisätiloista käsin syksyinen muutos voi kuitenkin tuntua yhtäkkiseltä ja vaikealta; ehkä pukeudumme väärin, kenties mielialamme laskee.

Muuttolintujen ja lepotilaan siirtyvien kasvien vaiheita havainnoimalla saamme aikamerkkejä, joiden turvin emme tule yhtäkkiä tempaistua kylmään, märkään ja pimeään. Siirrymme lepojaksoon vaiheittain siinä missä muutkin. Olemme mukana. Tiedämme että on aika päästää irti; valmistautua talveen, kokea levollisuutta ja rauhaa.

Siispä havainnoi aikamerkkejä luonnossa. 

2. Hakeudu pimeään ja kynttilän kajoon

Ihmiselimistö on evoluution saatossa täydellisesti sopeutunut vuorokausirytmiin, johon kuuluu selvä pimeä jakso, yö. Kovin äkisti kaikki muuttui, kun keksimme sähkövalon. Elimistön sisäinen kello häiriintyy liiallisesta ja väärään aikaan saadusta keinovalosta. Sillä on haitallisia vaikutuksia, se on yhdistetty moniin sairauksiin ja uniongelmiin. Asiaan voi kuitenkin vaikuttaa. 

Kirkkaana syysiltana on palkitsevaa suunnata himmeän taskulampun kajossa luontoon, löytää hyvä paikka, sammuttaa lamppu. Sitä mukaa kun hämäränäkö kehittyy (mihin menee noin 20 minuuttia) kirkastuu tähtitaivas tai kuutamo, ja siimeksen säkkipimeys alkaa tuntua tuttavallisemmalta. Näemme pimeässä enemmän kuin kuvittelimme!

Lähimpään pimeään paikkaan voi olla matkaa, mutta jos suinkin mahdollista se kannattaa aika ajoin tehdä. Luonnollisen pimeän yön kokeminen ravitsee ja vaikutukset voivat kantaa pitkään.

Kotona voi kokeilla viettää illan kynttilöiden valossa, pitäen sähkövalot sammutettuna tai todella vähissä ja epäsuorana. Elimistön keskuskello reagoi tähän nopeasti: nukkumatti heittää unihiekkaa selvästi aiemmin kuin keinovalossa vietettynä iltana. Luonnonkansoilla tavallinen nukkumaanmenoaika näyttäisi olevan yhdeksän maissa.

Siispä hakeudu syksyllä pimeään ja kynttilän kajoon.

3. Antaudu kauneuden kokemiselle

Syksyisessä metsässä on valoisia aamuja ja hämäriä iltoja. Värejä, kimmellystä, usvaa ja hohtoa. Sammalet ovat pörhistyneitä ja hehkuvia. Ilman raikkaus terästää aistit ja havainnot. Kauneuden kokemukset aktivoivat aivoissa hermoyhteyttä, jossa on paljon opioidireseptoreita. Kauneus tuottaa mielihyvää ja rentouttaa. 

Lehtipuiden pudotettua lehtensä koittaa martaan minimalistinen estetiikka. Ylenpalttisuus on riisuttu eikä huomiostamme käydä enää kovaa kilpailua. Paljaus on intiimiä ja lohdullista. Tarkkaan katsottuna puissa on huolella peitellyt silmut. Niiden sisällä miniatyyrilehdet odottavat kevättä. Ajan rajallisuuden tiedostaminen tuo kokemukseen nostalgiaa ja merkityksellisyyttä. Se voi kohottaa mielen korkeuksiin, kuten mailleen painuva päivä. 

Luonnossa koetun kauneuden vaikutuksesta muutumme avuliaammaksi ja anteliaammaksi ja koemme suurempaa luottamusta sekä empatiaa, kertoo tutkimus. Tämä tuntuu olevan linjassa antiikin viisaiden näkemyksen kanssa, jossa kauneus määriteltiin hyvän ja harmonian liitoksi. 

Siispä antaudu kauneuden kokemiselle syksyisessä metsässä.

4. Silitä sammalta

Luonnossa oleskelu aktivoi parasympaattista hermostoa. Se on levossa aktiivinen autonomisen hermoston osa, joka palauttaa kuormituksesta ja tukee niin unta kuin ruoansulatusta. Marraskuussa ja ennen joulua (samoin kuin ennen juhannusta) sympaattinen hermostomme on usein suhteettoman aktiivinen. Se liittyy hälytykseen ja toimintaan.

Oleellista on tasapaino näiden kahden järjestelmän välillä. Pidemmän päälle se on elintärkeää kaikille elintoiminnoille ja terveydelle. 

Luonnossa oleskelu itsessään säätää hermostoa palauttavaan tilaan. Voimme kuitenkin helposti tehostaa tätä suotuisaa mekanismia. Tiedämme että suuteleminen tai koiran silittäminen lisää yhteyshormoni oksitosiinia, joka puolestaan aktivoi parasympaattista hermostoa. Mutta mitä tekee yksin metsässä kulkeva?

Hän silittää sammalta. Onko se kiven turkki vai kenties metsän patja tai matto. Hän kuljettelee kämmentään huomaten alustan karheuden ja silkkisyyden, sulkee silmänsä. Toisinaan hän painaa kätensä kosteaan paksuun rahkasammalpatjaan, upoksiin asti. Tämä paitsi hellii hermostoa, myös luo sillan metsän hyvää tekeviin mikrobeihin.

Siispä silitä syksyllä sammalta.

5. Etsiydy ylevän äärelle

Ylevän eli subliimin kokemusta on vanhastaan pidetty merkittävänä asiana, joka jalostaa ihmistä. Ylevässä ihminen kokee pienuutta (ja myös osallisuutta) luonnon mahtavuuden rinnalla. Filosofi Immanuel Kant jakoi ylevän dynaamiseen ja matemaattiseen. Dynaamista ylevää kokee suuren voiman äärellä, kuten myrskytuulella tai vaahtopäisen meren partaalla. Matemaattisen ylevän omin esimerkki on tähtitaivas – jotain mittasuhteiltaan niin valtavaa, että se mykistää mielen.

Ylevän vaikutuksia on tutkittu. Ylevä – jota nykyisin yleensä kutsutaan ”suuren kunnioituksen” (engl. awe) termillä – on havaittu lisäävän ihmisessä pro-sosiaalista käytöstä (kuten anteliaisuutta) ja merkityksellisyyden kokemusta. Se näyttäisi kohentavan mielenterveyttä muun muassa vähentämällä ahdistuneisuutta ja masentuneisuutta. Onpa ylevän havaittu jopa voimistavan immuniteettia.

Syksy myräköineen, kuohuvine koskineen ja tähtitaivaineen tarjoaa ylevää. Koe hyvää tekevää pienuutta! Egon syrjään laittaminen on erityisen tarpeen yltiöindividuaalisessa ajassamme. Ylevä lisää yhteyttä paitsi luontoon, myös toinen toisiimme.

Siispä etsiydy ylevän äärelle.

Marko Leppänen ja Adela Pajunen

Lähde: Luonnonperintösäätiö
Kuvat: Tanja Kyrönlahti