Kiinnostu, innostu ja ilmoittaudu Suomen Punaisen Ristin toimintaan!

Vapaa-aika
SPR / Kyyjärvi
Tanja Kyrönlahti

Kiinnostu, innostu ja ilmoittaudu Suomen Punaisen Ristin toimintaan!

Punaisen Ristin vapaaehtoisuus luo iloa yhteisöllisyyden ja osallisuuden kautta. Se tuo iloa heille, joita autamme ja meille, jotka auttavat. Avustustoimintamme antaa toivoa. Avunsaajille toivo avaa uusia näköaloja, tukee jaksamista ja ohjaa kohti parempaa tulevaisuutta. Punaisen Ristin vapaaehtoisten näkyvä toiminta omassa yhteisössään vahvistaa luottamusta siihen, että ihmiset haluavat toimia yhdessä ja auttaa toisiaan.
Meistä jokainen voi sekä antaa että saada apua!

Vapaaehtoisena edistät inhimillisyyttä ja puolustat heikommassa asemassa olevaa. Kuulut oman paikka­kuntasi auttajaporukkaan ja samalla maailmanlaajuiseen verkostoon. 

Tutustu erilaisiin auttamisen tapoihin ja tule mukaan vaikut­tamaan omaan lähiy­mpäristöösi. Millainen auttaja sinä haluaisit olla? 
Ystävä yksinäiselle
Auttaja hädän hetkellä
Terveyden edistäjä
Lasten ja nuorten auttaja
Vapaaehtoistyön mahdollistaja
Maahanmuuttaneiden tukija
Hengenpelastaja - veren tai kantasolun luovuttaja
Hankalassa tilanteessa olevien nuorten auttaja
Lipaskerääjä
Ruoka-avun jakaja
 

Jos olet kiinnostunut Punaisen Ristin toiminnasta ja jaat järjestön periaatteet, olet lämpimästi tervetullut mukaan vapaaehtoiseksi!  

Moninaisuus on meille tärkeä arvo, ja toivommekin vapaaehtoisia eri taustoista ja ikäryhmistä. Tämä takaa myös sen, että voimme olla vaikuttava auttaja kaikissa yhteisöissä. Voit tulla mukaan suunnittelemaan ja toteuttamaan aktiivisesti paikkakunnallasi järjestettävää Punaisen Ristin toimintaa tai osallistua satunnaisemmin – kaikki vapaaehtoiset ovat meille yhtä arvokkaita.

Tervetuloa vapaaehtoiseksi!
Kyyjärven osaston yhteyshenkilöt:
pj Viivi puh. 044 2043 141
sihteeri Paula puh. 040 6299 944
varapj Tanja puh. 040 5167 366

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset