Hokkalassa luettiin sarjakuvia ja kirjoja ja katseltiin maalauksia (osa 2) Hannes Keskitalon kertomaa

Meiltä ja muualta
Hannes Keskitalo (Mirjami Iiruu)
Kyyjärven kunnan Hokkalan kyläyhdistys ry.
Päivi Peltokangas
Sarjakuva

Hokkalassa luettiin sarjakuvia ja kirjoja ja katseltiin maalauksia (osa 2) Hannes Keskitalon kertomaa

Oli 1950-luvun jälkipuoliskoa Hokkalassa, kun menin kyläilemään Kalle Lassilan Heikkilään.
Kallen poika Matti oli vuoden vanhempi meikäläistä Hän näytti kamarin seinällä olevan
jäljennöksen Akseli Gallen-Kallelan maalauksesta ”Sammon ryöstö” Se teki minuun, toisella
vuosikymmenellä olevaan pojannyösiin, tyrmistyttävän vaikutuksen. Tätä ennen en ollut nähnyt
muuta, kuin Peuraperäisen, itseoppineen taiteilijan Mansikka-ahon maalauksia. Tunne oli lapsen
mielessä niin syvä, että vaikka olen myöhemmin katsellut satoja maalauksia, en ole samanlaista
tunnetta saavuttanut. Vakaan vanhan Väinämöisen ja seppä Ilmarisen johdolla Kalevalan miehet
olivat ryöstäneet ihmekone Sammon pohjolasta ja purjehtivat tyrskyisellä vedellä. Pohjan akka
harvahammas lähti takaa-ajoon. Hän noitui itsensä kotkaksi ja otti asemiehensä siipiensä alle.

Maalauksessa kammottavan näköinen ihmislintu on tarrautunut Kalevan miesten veneen mastoon.
Kalevalaiset sohivat minkä kerkisivät pitkillä keihäillään ihmisen ja kotkan sekasikiöitä kylkiin ja
ahteriin. Niinhän siinä kävi, että keinuvasta veneestä Sampo putosi veden pohjaan. Matti näytti Yrjö
Karilaksen toimittaman ” Mieleni minun tekevi: Askartelun ja kokeilun, keräilyn ja retkeilyn, sekä
eri harrastusalojen pikkujättiläisen”, mikä tuntui erittäin mielenkiintoiselta opukselta. Hän näytti
myös kuvia” Oma maa” moniosaisesta teoksesta. Hän sanoi lainanneensa Hokkalan koulun
kirjastosta Väinö Riikkilän Pertsa ja Kilu-kirjoja ja kehui niitä hyviksi. Tästä sain kimmokkeen
alkaa lainata itsekin ja muistaakseni lainasin kirjat Pertsa ja Kilu, Pertsa ja Kilu kippareina,
Adventuren viimeinen lasti, Lautalla yli Enonselän, Monte Criston Kreivi, Aarresaari, Robin Hood
ja Enid Blytonin Seikkailujen saari, mikä enteili hänen viisikkokirjojaan, joissa keskeisenä osana
oli monipuolisten eväiden syönti. Matti kertoi, että kahden kilometrin päässä Hokkalasta, Hongolla
oli hänen vaarinsa, räätälimestari Matti Lassilan talossa Alajärven kunnan kyläkirjasto, josta en
ollut kuullutkaan ennemmin. Lainasin sieltä ensimmäiseksi kaikki Tarzan-kirjat. Myöhemmin
Alajärven kirjastoauto kävi 3 kilometrin päässä Möksyn koululla. Sieltä lainasin Väinö Linnan
”Täällä pohjantähden alla”. Matti näytti myös Pecos Bill-sarjakuvalehteä, mitä en ollut aikaisemmin
nähnyt.

Ollessani noin 15-vuotias, kerroin naapurin veljeksille, jotka kävivät kevätkelirikon aikaan 14 km
päässä Kyyjärven kirkolla polkupyörillä, kupruilevaa hiekkasavitietä rippikoulussa, että alan
käymään kirkonkylässä lainaamassa kirjoja kunnan pääkirjastosta. Pojat sanoivat, että polkeminen
on hyvin raskasta rospuuttokelillä ja sen lisäksi Huhtalassa, ensimmäisessä talossa Hokkalasta
tultaessa, on irrallaan vihainen koira, joka säntää tielle ja tavoittelee heidän liehuvia
housunlahkeitaan kitaansa. Siksipä he alkoivat polkea vimmatusti jo muutaman sata metriä ennen
taloja, jotta pääsisivät mahdollisimman äkkiä koiran ohi. Lähdin polkemaan Jaguar-merkkisellä
naistenpyörällä Kyyjärven kunnan kirjastoon. Mainoksessa sanottiin, että keveästi polkee vaari,
vaarillakin on Jaguaari. Jo Talasjärven kohdalla aloin jännittää, millainen ”Baskervillen hurtta” oli
odottamassa Huhtalassa. Talon pihasta syöksyi minua kohti tyypiltään pienikokoinen pystykorva,
joiden rotuominaisuus on, että ne haukkuvat päivät pääksytysten vartioidessaan kotitaloaan.
Pienestä eläimestä lähti valtava haukkumaääni. Mieleen juolahti, sanonta, että haukkuva koira ei
pure. Rojautin pyörän äänekkäästi tantereeseen ja lähdin juoksemaan koiraa kohti päästäen suustani
aggressiivisia haukkumaääniä. Koira ällistyi, kun asia ei sujunutkaan totuttuun tapaan. Se pysähtyi
ja lopetti haukun ja kun jatkoin juoksuani sitä kohti, se pyörähti äkkiä ympäri ja luikki häntä
koipien välissä pihansa perälle. Kunnankirjastoa hoiti Terttu Sillanpää. Kyyjärven kirjastosta
lainasin muun ohella Simo Penttilän villiin länteen sijoittamat kirjat: Kuvernööri kukistuu,
Punavyö, Gilan hirviö, Kapteenin perintö ja Huuto aavikolta.

Alun perin Pecos Bill lännensarjakuvalehti on tuotettu Italiassa kuten monet muutkin villinlännen
sarjakuvalehdet, esimerkiksi Tex Willer. Teksasin tarumainen sankari Pecos Bill oli erikoinen
lännenmies, ettei hän käyttänyt tuliaseita, vaan korvasi ne lassonheitolla. Keltaisen tukkansa hän
antoi liehua vapaasti, eikä käyttänyt hattua. Punaisten housujen lahkeiden sivuilla liehuivat 30 cm:n
pituiset keltaiset hapsut. Hänen seurueeseensa kuuluivat mestariampuja Jane Calamity (merkitsee
tuhoisaa, suurta onnettomuutta). Hänen ulkonäkönsä oli kuin mustatukkaisella Barbie-nukella,
jonka molemmilla lonkilla killuivat pistoolit. Todellisuudessakin oli ollut tarkka-ampuja Jane
Calamity, joka esiintyi sirkuksessa. Hänen ulkomuotonsa oli kuin kirveellä veistetty verrattaessa
Pecos Billin Janeen. Seurueeseen kuului Davy Crocett, jolla oli päähineenä lintallaan oleva
silinterihattu, tukka ja parta olivat törkeän ruokottomat, oikeassa jalassa Cowboy-saapas
kannuksineen ja vasemman jalan housunlahje oli revitty poikki pohkeesta ja jalkaterässä oli
avosandaali. Myös paidan hihat oli revitty poikki. Hän oli kova kiroilemaan, käyttäen enimmäkseen
jukravit sanaa. Kupeella roikkui paistinpannu ja muutaman litran vetoinen Wiski-nassakka (pieni
tynnyri). Molemmilla lonkilla roikkui pistoolit. Davy oli koominen henkilö, mutta siinä oli
hullunkurisuus kaukana, kun Davy otti molempiin käsiinsä Colt-45 revolverit ja paukautti vinhaan
vauhtiin noin 10 milliset lyijymötikät. Samoihin aikoihin ilmestyi toinenkin sarjakuvalehti, missä
Davy Crockett oli päähenkilönä. Tämä Davy oli toista maata, kuin Pecos Billin Davy. Hän oli pitkä
salskea ja voimakas, kun Pecos Billin Davyllä oli möhömaha. Tämä toinen Davy ei ollut koominen
hahmo. Pecos Billin mielitietty oli kultatukka Sue nopsajalka kaukana Pecosvirran varrella
odottamassa. Billin ratsun nimi oli myrskytuuli ja se oli nimensä väärti.


Billillä oli jäljellä selittämätön ominaisuus. Joskus hän näki synkeissä ukkospilvissä pelottavat,
hurjat taivaalliset ratsastajat, jotka päästelivät menemään täyttä laukkaa. Se merkitsi huonoa onnea.
Ovat ratsastajat väsyneet ja ratsut läähättää, mutta yksikään ei joukosta taaemmaksi jää. Jipi ja jou
jipijajee, aaveet taivahan. Gid-dap, Gid-dap, Gid-dap.
Hannes Keskitalo

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset