Monitieteinen Tiedepäivä tarjoaa mahdollisuuden syventyä hyvinvointialueiden toiminnan kehittämiseen tieteen ja tutkimuksen näkökulmista. Päivän aikana kuullaan inspiroivia puheenvuoroja muun muassa Keski-Suomen hyvinvointialueen ja Jyväskylän yliopiston yhteisprofessoreilta, jotka kertovat ajankohtaisesta tutkimuksestaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi.
– Tutkimus ja innovaatiot ovat Keski-Suomen hyvinvointialueen toiminnan ytimessä, sillä ne tukevat vaikuttavien palveluiden kehittämistä. Tiedepäivässä pääsemme tutustumaan monitieteisiin tutkimusavauksiin, jotka mahdollistavat entistä parempien terveys- ja hyvinvointiratkaisujen luomisen, TKKI-päällikkö Toni Ruohonen kertoo.
– Tutkimusyhteistyö Keski-Suomen hyvinvointialueen kanssa on meille erityisen tärkeää. Tiivis yhteistyö terveydenhuollon ja tieteen rajapinnassa luo mahdollisuuksia tutkimukseen perustuville uusille ratkaisuille, mutta myös avaa uusia kiinnostavia tutkimusaiheita. Tiedepäivässä esittelemme uusinta tutkimustietoa liikunnan, terveyden ja hyvinvoinnin alueelta, liikuntatieteellisen dekaani, professori Sarianna Sipilä sanoo.
Tiedepäivä järjestetään Keski-Suomen hyvinvointialueen ja Jyväskylän yliopiston välisenä yhteistyönä. Tilaisuuden ajantasaiseen ohjelmaan voi tutustua hyvinvointialueen tutkimuspalvelujen sivuilla: hyvaks.fi/tutkimus
Posteriesitykset tekevät näkyväksi monitieteistä tutkimusta
Puheenvuorojen lisäksi ajankohtaiseen tutkimukseen voi tutustua tieteellisten posterien avulla, jotka tiivistävät tutkimusten keskeisiä asioita visuaaliseen muotoon. Tutkijat, tutkimusryhmät ja väitöskirjojen tekijät saavat mahdollisuuden esitellä omia tutkimusaiheitaan ja -tuloksiaan postereilla, jotka ovat esillä päivän aikana. Posterin voi ilmoittaa myös mukaan kilpailuun, jossa kolme parasta posteria palkitaan Tiedepäivän lopuksi.
– Tieteelliset posterit ovat visuaalinen keino tehdä tutuksi laajalle yleisölle Keski-Suomessa tehtävää tutkimusta. Toivomme, että saamme runsaasti kaiken tasoisten tutkijoiden postereita mukaan Tiedepäivään, Ruohonen kannustaa.
Ilmoittaudu mukaan Tiedepäivään
Tiedepäivään 20.1.2025 kello 9–16 voi osallistua paikan päällä Sairaala Novan auditoriossa tai Teams-etäyhteydellä. Ilmoittaudu tilaisuuteen 13.1.2025 mennessä Keski-Suomen hyvinvointialueen Juuri-koulutuskalenterin kautta. Ilmoittautuminen vaatii rekisteröitymisen koulutuskalenterin käyttäjäksi. Ohjeet koulutuskalenterin käyttöön löytyvät osaamisen kehittämisen sivuilta.
Lisätietoja:
- Päivi Lampinen, tutkimusasiantuntija, p. 014 269 5134
- tieteellinentutkimus(at)hyvaks.fi (viestiin otsikoksi Tiedepäivä 2025)
- Tapahtumakalenteri: Tiedepäivä: Hyvinvointialueiden uudistuminen