Niihin ei ollu rokotuksia vielä sillon. Äiti meitä hoiti ja se olikin pitkä ruppeama ku kaikki kolome kersaa sairasti vuoronperrään.

Ku oli pahimmasta tauvvista selevinny, toipilaana oli jo mukavampaa. Tuntu turvalliselta maata täkin alla, äiti kuulu kolistelevan astioita tiskatessaan ja hyrräilevän. Välillä se kävi kysymässä, tuntuuko jo paremmalta ja haluaisitko jottain. Monenlaisia mielitekoja niitä olikin, suklaasta makaryynivelliin ja muttiin asti.

Lääkäriä ei ylleensä näissä tarvittu, pärijättiin kotikonstilla. Pienille vaivolle löyty aina joku apu. Aina-mummu oli hyvä ottamaan roskan silimästä. Tulitikulla se kääns luomen nurin ja sai roskan pois. Monet kävi sillä otattamassa.

Muistan, kerran isä sai semmosen roskan silimääsä, että siinä ei varmaan mummu pystyny auttamaan. Isä oli taas jottain talloa rakentamassa. Yhtenä päivänä työmaalla se sai lasivillasta jonkun säikeen silimääsä. Se olikin pahempi roska ja voi vain kuvitella, miten kippeä silimä oli. Se muurautu umpeen ja pelotti mennöökö siitä näkö. En muista tarkkaan, mutta totta isä vietiin lääkäriin. Ainakin määrättiin semmosta keltasta voijjetta, jota piti läträtä reilusti siihen silimään ja ja musta lappu päälle het ku merirosvolla. Kyllä veti vakavaks ku isä oli niin sairas. Oli kummallista ku se päivällä makas sängyssä yöpyjama päällä. Keltasen salavan vaikutuksesta roska kumminkin tuli pois silimästä. Oli se helepotus. Silimä parani pikkuhilijaa ja näkö säily.

Kyllähän se huolestutti jos isä tai äiti oli sairaana. Kerran äiti tuli navetasta iltalypsyltä ja valitti, että pää on het hirveän kippeä. Se joi vettä ja istahti uunin viereen, huokaili ja voivotteli. Minä hättäännyn, mitä pitäs tehä. Isä oli lähteny kokkoukseen eikä tulis vähhään aikaan. Äiti sito villahuivin päähäsä oikein tiukasti. Vissiin se otti Hota-puluverin tai jonku asperiinin, mitä sattu olemaan ja meni pitkäkseen. Minä kurkistin vähänväliä lasista näkkyykö isä tulevan. Melekein pijätin hengitystä, en tohtinu ees kysyä auttaako Hota-puluveri. Viimen näky pyörän valot Purolan kohalla. Se käänty meille, isä tuli kottiin. Menin porstuaan vastaan ja sanon, että äitin pää on kippeä. Mentiin tuppaan ja isä rupes kyselemmään, onko kova kipu ja pittäkö lähteä lääkäriin. Äiti sano, että pää on jo melekein parannu eikä mittään lääkäriä tarvita. Menihän se pääkipu ohi, liekö Hota-puluveri auttanu.

Kyyjärvellä on joskus ennenvanhaan vaikuttanu semmonen parantaja. Oiskohan se auttanu äitiä niinku se oli parantanu Kalle-vaarin pääkivun.

Martti-setä on joskus kertonu Hilijasesta-Matista. ”Kerran vaari ja mummu (Kalle ja Aina Lehtola) olivat olleet uimassa. Vaarin päähän oli tarttunu semmonen vihireä loiskare. Mummu oli säikähtäny, että mikä se on ja huiskassu pois. Sen jäläkeen vaarin pää oli tullu het hirveän kippeäks ja se vain jatku eikä mikkään auttanu. Vaari oli sitten lähteny Hilijalan Vihtorin kans Vorspakkaan Hilijasen Matin luo jos se parantas. Matti oli hakenu lähteestä vettä. Menivät saunalle ja se pesi sillä veellä vaarin pään het hyväks. Sitten se oli vieny sen veen takasin lähteeseen. Hilijalan Vihtori oli ollu kahtomassa ja nauranu. Pää ei ollu parannu. Matti oli sanonu, että se johtu siitä ku Vihtori nauro. Oli käskeny tulla uuvvestaan yksin. Vaari oli menny ja Matti oli teheny samalla lailla ja pää oli parannu.”

Kyyjärven Kirjan sivulla 346 kerrotaan parantaja Matti Mäestä, jonka poika Matti oli myös parantaja.