Kyyjärven vanhusneuvosto: Tuula Härkönen pj., Lasse Kainu, Eliisa Heiskanen EL, Kyösti Lintulahti, Sauli Mäkelä srk.; hyvinvointikoordinaattori Minna Pitkänen, Anne-Mari Hautala siht. Vanhusneuvosto on lakisääteinen vsta 2013, Kyyjärvellä vanhusneuvosto on toiminut vsta 2003. Raisa Kinnunen tutustui toimintaamme. Halmesaaren Aira kertoi Kivirannan palvelukodin kuulumiset.
Eka kokouksessa hyväksyimme menneen vuoden toimintakertomuksen, jonka sihteeri julkaisee myöhemmin myös Nopolanewsissa.
Laadimme toimintasuunnitelman tälle vuodelle:
Kokouksia, tutustumisia, yhteistyötä kunnassa, alueella, maakunnassa;
ikääntyneen väestön hyvä arki: hyvinvoinnin edistäminen ja ennaltaehkäisevä toiminta.
Tänä vuonna panostamme mielenhyvinvointiin: tavoitteena on järjestää musiikkitilaisuuksia koko vuodelle!
Haastamme kaikki musiikki-ihmiset, niin esiintyjät, soittajat, laulajat, hyräilijät, kuuntelijat, taputtajat, rummuttajat, naputtajat mukaan! Järjestetään tilaisuuksia mahdollisimman monessa paikassa - ulkona, sisällä, Kivirannassa, Palvelutalossa, Rientolassa, Kylätuvalla, Paletissa, Harsunkankaalla, rannalla, puistossa, urheilukentällä, metsässä, pihoilla, pelloilla, eri kylillä, työpaikoilla.... Konsertteja, tuokioita..... avoimia harjoituksia.
Ilmoittakaa täällä Nopolanewsissa, että osataan tulla paikalle. Jos musisoitte ihan ex tempore, ottakaa kuva ja lähettäkää se esim. minulle tai julkaiskaa Nopolanewsissa (En ole kysynyt vielä Aarolta, mutta uskon että hän auttaa!!) Olisi mukava, jos ilmoittaisitte meille, siis vanhusneuvostolle - vaikka jo sen, että olette valmiit osallistumaan, olemaan mukana ja varsinkin, jos tarvitsette apua!
Ai milloin, siis tästä päivästä vuoden loppuun.
Hyvään arkeen kuuluu tietenkin myös muut terveet elämäntavat, joita edistämme syömällä terveellisesti - ei laihduttamalla!! - ja liikkumalla:
Ilmaiset jumpat: kuntosaliryhmät ma klo 11.15 ja to 12.15, ulkojumppa ke 10 Kivirannan terassilla ja tuolijumppa pe 9.45 Rientolassa.
En löytänyt vielä musiikkikuvaa...