Henkisentuen kursseja tulossa Alajärvellä!

Vapaa-aika
SPR / Kyyjärvi
Tanja Kyrönlahti
kaksi henkilöä vastakkain
Henkinen tuki on osana kaikkea Punaisen Ristin toimintaa

Henkisentuen kursseja tulossa Alajärvellä!

Henkisen Tuen perusperiaatteena on turvallisuuden tunteen luominen tai sen palauttaminen. Keskeisiä keinoja ovat rauhallinen läsnäolo, kuuntelu, yhteydenoton luominen lähiomaisiin ja jatkoapuun ohjaaminen.

Henkinen tuki on osa kaikkea Punaisen Ristin toimintaa; ensiapuryhmätoiminta, henkisen tuen ja ensihuoltoryhmät, ystävätoiminta, monikulttuurisuustoiminta, seksuaaliterveystyö sekä päihdetyö.

Henkisen tuen perusperiaatteena on turvallisuuden tunteen luominen tai sen palauttaminen. Keskeisiä keinoja ovat rauhallinen läsnäolo, kuuntelu, realistisen toivon antaminen, yhteydenoton luominen lähiomaisiin, ohjeiden antaminen (esimerkiksi Olet kokenut jotain järkyttävää esite), tapahtuneesta kertominen viranomaisilta saadun tiedon mukaan ja jatkoapuun ohjaaminen.

Vapaaehtoiset tekevät viranomaista tukevaa vapaaehtoistyötä. Myös ammattilaiset, jotka ovat vapaaehtoistehtävässä toimivat maallikkoauttajina. Henkisen tuen tehtäviin eivät kuulu ammattilaisille kuuluvat tehtävät kuten  jälkipuinti-istuntojen ohjaaminen. Ammattiapua tarvitsevat autettavat ohjataan ammattiavun piiriin.

Henkisen tuen auttamistilanteista on velvollisuus kieltäytyä, jos autettavat ovat liian lähellä itseä tai omaa elämäntilannetta tai jos oma elämäntilanne ei ole muuten tasapainossa.

Lähde: Punainen Risti - Henkinen Tuki

Koulutusta tulossa seuraavasti: 

16.3.2025 klo 9-16 Henkisen tuen peruskurssi (suora ilmoittautumislinkki)
6.4.2025 klo 9.30-16.30 Henkisen tuen jatkokurssi (suora ilmoittautumislinkki)
Paikka: Alajärven ABC 
Koulutuksen hinta 30€ (sisältää materiaalin ja kahvit).

 

Jaa sosiaalisessa mediassa

Aihealueen yhteistyöyritykset