Nuorena luin Hokkalassa monia noista lehdistä ja jopa aikuisenakin Jyväskylässä. Mauno ja Markku Uusimäki ja
minä pojannyöseinä tilasimme usean vuoden ajan vuorotellen Texiä, Villiä länttä ja Viidakkoa
1960- luvun alkupuoliskolla. Lehdet olivat ns. liuskalehtiä eli 8 cm korkeita ja 27,5 cm leveitä ja
kullakin sivulla oli 3 kuvaruutua ja sivuja oli 32. Tuollaisina lehdet ilmestyivät vuoteen 1965
saakka.
Viidakossa päähenkilö oli Akim, kopio Tarzanista, Villissä lännessä päähenkilö oli kapteeni
Miki, joka oli ylennetty rajapoliisikapteeniksi jo parikymppisenä. Olipa huikea urakehitys. hänellä
oli kumppaneina kaksi vanhempaa miestä taisteltaessa pahuutta vastaan, Windy ja tohtori Salasso,
joka oli virkansa ryypännyt lääkäri. Hän oli pyylevä ja pukeutui kuin korttihuijari. Päässä oli
knallihattu ja päällä oli hännystakki ja kirjavat liivit ja kaulassa solmuke ja jalassa ruudulliset
housut ja lakeerikengät ja leuassa muutaman päivän parransänki ja Colt oli piilossa takin alla.
Windy näytti vanhalta kullankaivajalta. Päässä oli virttynyt hattu, jonka etulieri oli ylöspäin. Päällä
oli puhvelinnahkatakki hapsuineen ja jalassa ruudulliset housut, kuten Salassollakin, panosvyö ,
roikkui 2 coltia, kaulassa liina ja sääret olivat lengot kuten vanhalla Coyboyllä ja niissä
ratsastussaappaat. Tukka oli pitkä ja harmaa ja viikset ja iso leukaparta olivat myös harmaat. Nämä
kapteeni Mikiä avustavat lännenmiehet kostuttivat mieluusti kurkkujaan rommilla, mikäli sitä oli
saatavilla, mutta tappelut konnia vastaan sujuivat voitokkaasti pienessä tuiskeessakin. Lähes
samanlainen kolmivaljakko esiintyi sarjakuvalehdessä Luutnantti Blueberry. Tällä luutnantti
Mustikalla oli apunaan kaksi scouttia (armeijan tiedustelija) jo hieman vanhempaa ja kuluneelta
näyttivät lännenmiestä, kuitenkin teräksen kovia ammattilaisia. Mikäli wiskiä oli saatavilla, he eivät
sylkeneet lasiin. Aikoinaan Villilänsi-lehdessä oli. Kapteeni Mikin lisäksi toinenkin sarjakuva
nimeltään Bill-veljekset. Tämä kolmikko olivat raittiita, eikä juopottelua käytetty koomisena
elementtinä.
Meille Hokkalan pojannyöseistä, jotka luimme Villinlännen sarjakuvalehtiä, oli Tex Willer ehdoton
ykkönen. Texiä’ alettiin julkaista Italiassa 1948 ja Suomessa 1953. Kaikki lukuisat maassamme
julkaistut lännensarjat ovat vähitellen lopettaneet ilmestymisensä, paitsi yksi. Tänä vuonnakin Tex-
lehti ilmestyy säännöllisesti. Vapaa toimittaja, teologian maisteri Juhana Unkuri on valaissut Tex
Willer-ilmiötä Ydin (3/2024)- lehdessä julkaistussa artikkelissaan. Unkuria kiinnosti, miksi Tex oli
ainoana lännensarjakuvalehtenä jäänyt eloon. Juhana Unkuri kysyi sitä parkailta asiantuntijoilta,
kuten mm. sarjakuvaneuvos Asko Alaselta, joka on ollut pitkäaikainen Tex Willerin toimittaja. Hän
uskoo, että suosio johtuu Texin persoonasta ja arvoista. Hän on oikeudenmukainen ja edustaa
vakautta ja seisoo järkähtämättä asiansa takana. Tex on kärsivien vähemmistöjen puolella.. Intiaanit
oli kuvattu sarja- ja elokuvissa kasvottomina heimoina. Texille intiaanit olivat persoonallisuuksia
siinä missä kalpeanaamatkin. Vasta 1950-luvulla alettiin vähitellen luopumaan intiaanien
kuvauksesta yhtenäisenä massana, niin että yksilöt nousivat esille. Tällöin alettiin pikkuhiljaa tehdä
myös intiaaneja ymmärtäviä lännenkuvauksia, kun tähän saakka heidät oli leimattu pahoiksi.
(Allekirjoittaneen poikkeuksellinen havainto: kun luin Hokkalassa Möksyn kyläkirjastosta
lainaamiani Karl Mayn (s.1842-k.1912) 1800-luvun jälkipuoliskolla ja 1900-luvun alkupuolella
kirjoittamia lännenkirjoja, niissä oli jo tällöin kuvattu intiaaneja persoonina, kuten esimerkiksi
Tonkawa heimolaiset päälliköt Nintropan-Hauey (Suuri karhu) ja Nintropan Homos (Pieni karhu)
ollen isä ja poika, Apassien ylipäällikkö Winnetou, Utahien päällikkö Ovutus-Avaht (Iso susi).
Osagheimon päällikkö Menaka-Secha (Hyvä tai suuri aurinko). Myös punaisia rivimiehiä kuvataan
persoonallisuuksina). Alasen mukaan monesti Texissä on juonena, että kavalat kalpeanaamat
yllättävät, omien rikollisten tarkoitusperiensä saavuttamiseksi, Intiaanit sotimaan ja luomaan
epäjärjestystä. Kalpeanaamat, tietäen että intiaaneilla oli huono viinapää, myivät Intiaaneille
”tulivettä”, jotta nämä alkoholisoituivat ja tuliaseita, mikä oli suureksi riesaksi koko seudulle.
Tätä vastaan Tex taisteli, mikä oli lukijakunnalle mieleen.
Juhana Unkuri haastatteli Janne Viitalaa, joka on kirjoittanut tietokirjat ”Hornan kekäleet, sanoi
Tex Willer” ja Täällähän lentää lyijyä! Kaikki Tex Willeristä” Viitala uskoo sarjan suosion
liittyvän Texin henkilöhahmoon, jossa on vahvaa omaleimaisuutta. Texhän ei ollut rasisti. Texin
kaunis vaimo oli intiaanipäällikön tytär. Kun päällikkö punainen Nuoli siirtyi autuaammille
metsästysmaille, Tex peri appensa viran ja hänestä tuli navajopäällikkö Yön Kotka. un 1950-luvulla
alettiin tehdä myös intiaaneja ymmärtäviä lännenelokuvia, sama teema nousi esiin Texissä. Sarjassa
ollaan aina kärsivien puolella. Tex toimi myös intiaaniasiamiehenä, joka neuvoi ja hoiti valtion ja
intiaanien välisiä asioita. Jotkut rasistit, niitähän kyllä riitti, Villissälännessä, haukkuivat Texiä
luopioksi. Viitala toteaa, että Tex Willerissä korostuu rasismin vastaisuus.
Juhana Unkuri haastatteli myös Petro Koskimiestä, omistaa kaikki Suomessa ilmestyneet Tex
Willerit ja myös laajasti intiaaninkielistä Tex-tuotantoa. Texejä on 20 hyllymetriä, yli 2000 nidettä.
Koskimiehen mukaan yhtenä valttina Texissä on toverihengen kuvaus. Tex partioi usein toisen
Texas Rangerin Kit Carsonin kanssa. Tämä on ehkä Texiä parikymmentä vuotta vanhempi ja
alkanut harmaantua, mutta on täysin toimintakykyinen. Tex nimittää leikillisesti häntä vanhaksi
huuhkaimeksi. Texin matkassa on monesti jämäkkä navajo intiaani Tiger-Jack, joka on Texin
vaimon veli. vartuttuaan nuorukaiseksi Texin poika Kit osallistuu joskus Texin retkiin. Tex on hyvä
hyville, mutta paha pahoille. Jos konnat onnistuvat ahdistamaan hänet nurkkaan, niin hän tulee
sieltä pois perinteisillä lännen keinoilla. Silloin ruuti palaa ja luodit lentelevät ja nyrkit heiluvat.
Siitä ehkä jotkut lukijat pitävätkin. Ilpo Lagersted on tehnyt teoksen ”Minä Tex Willer”.
Juhana Unkuri on perehtynyt Texin henkilöhistoriaan. Hän on huomannut, että Tex ei ollut vain
lännensankari, vaan myös yksinhuoltaja. Hänen kaunis intiaani vaimonsa Lilyth kuoli nuorena
isorokkoon, jonka pahat kalpeanaamat olivat levittäneet intiaaneihin ja niin Texistä tuli pienen Kit-
pojan yksinhuoltaja. ( Allekirjoittaneen huomautus: Kun eurooppalaiset maahantunkeutujat alkoivat
tehdä etnistä puhdistusta alkuperäisväestön, intiaanien keskuudessa, olivat konstit monet.
Esimerkiksi isorokkoon kuolleiden vuodevaatteina olleita huopia alettiin myydä intiaaneille ja näin
saatiin tappava tauti leviämään. Tähän Lilythkin kuoli. Tässä käytettiin biologista asetta. Tietenkin
kalpeanaamoissa oli korkeamoraalisia ihmisiä myöskin. He eivät hyväksyneet intiaaneihin
kohdistuvaa etnistä puhdistusta. Muistan nähneeni lännenelokuvan, missä vaunukaravaani jutasi
eteenpäin asumattomalla seudulla. Sitä vastaan tuli kaksi vekkulia, joiden hevoskärryissä oli korkea
kasa huopia ja he olivat matkalla intiaanien territorioon. Karavaanin johtaja, monessa kovaksi
keitetty lännenmies, tajusi heti mikä touhu oli meneillään. Hän otatti vekkulit kiinni ja panetti heidät
vahvoihin puunoksiin kaulakiikussa killumaan. Yleinen luulo on myös, että skalpeeraus eli nylkeä
päänahka yleensä kuolleelta viholliselta, olisi intiaanien keksintö. Ensiksi sitä kuitenkin käyttivät
kalpeanaamat, jotka yhteen aikaan maksoivat tapetuista intiaaneista tapporahaa. Verirahaa
maksettiin esitettyjen intiaanien päänahkojen perusteella. Tämän tavan intiaanit oppivat valkoisilta
ja käyttivät vyön alle tungettuja päänahkoja voitonmerkkeinä. Kalpeanaamojen etninen puhdistus
onnistui niin hyvin, että Pohjois-Amerikan intiaanit olivat 1800-luvun lopulla lähes sukupuuton
partaalla.
Kun Tex oli usein rajapoliisin työtehtävissä kaukana kotoa, kasvatti koko navajokylä Kitiä eli
pikkuhaukkaa. Tällaista kasvatusta nykyajan kasvatustieteilijätkin pitävät parhaana. Näin oli
Hokkalassakin, niin että kylän aikuiset katsoivat yhdessä meidän lapsien perään. Miehen mallina
Kitille oli myös Tiger Jack-eno. Hän opetti Kitille ammuntaa, metsästystä ja taiturimaisia
ratsastustemppuja. Tex tahtoi antaa pojalleen valkoisten koulusivistystä, joten Kit opiskeli nuorena
lähetyskoulussa, joten hänelle oli tuttua sekä intiaanien, että valkoisten kulttuuri. Vartuttuaan
nuorukaiseksi Kit oli isänsä mukana Texsas Ranger-tehtävissä. (Lähde: Juhana Unkuri, Tex Willer-
lännensankari ja yksinhuoltaja, Ydin-lehti 3.2024).
Villissä lännessä ammuttiin ylenpalttisen paljon ja se olikin helppoa, koska siellä tuntuivat aseina
olevan ihmepyssyt, joita ei näyttänyt tarvitsevan yleensä ladata ollenkaan. Jotenkin vain ammuksia
piisasi loputtomasti. Ani harvoin jännitystä nostettiin siten, että ampuja totesi: Kirottua, nyt joudun
hornan tuuttiin, sillä panokset ovat lopussa.
Hevonen oli arvokkain ja tärkein eläin villissä lännessä. Se kävi ilmi siitä, että jos varastit hevosen
ja jäit kiinni sinut hirtettiin. Jos varastit naudan niin rangaistus oli paljon lievempi. Sitten vasta, jos
varastit karjalauman saatoit joutua kaulakiikkuun killumaan. Villin lännen hevoset olivat sellaisia,
että ne jaksoivat ravata, nelistää ja laukata vaikka kuinka pitkään, eikä niillä tarvinnut ajaa
käymäjalkaa, mikä oli muualla maailmassa hevosten pääkulkutapa. Texin hevosen nimi oli
Dynamiitti ja hänen poikansa Kitin Diablo (piru), sama nimi kuin Cisco Kidin hevosen. Cisco Kidin
taisteluparin Panchon hevosen nimi oli Loco (hullu). Kit Carsonin Jylinä oli nopea ja kestävä, niin
että sillä saattoi ratsastaa vuorokaudet ympäri, eikä sen tarvinnut juoda ja syödä. Uskottiin.
Arizonan konnien kauhun, mustaan pukeutuneen Punavyön jalomuotoisen, pikimustan orin, joka
piti päätä ylpeästi koholla ja liikkui tanssivin askelin, nimi oli Yöhaukka. Rosvot nimittivät, sekä
miestä, että ratsua ”EL diablo negro” eli ”musta piru”.
Hokkalan Autiossa pikkupojat Mauri ja Rauno Uusimäki piirsivät omatekoista lännensarjakuvalehteä. Heillä oli synnynnäinen taipumus piirtämiseen.
He ratsastivat kuudesti laukeava vyöllään, alla nopeat hevoset. He eivät tunteneet pelkoa, sillä länsi
oli armoton pelkureita kohtaan.
Hannes Keskitalo
