Äiti teki vaatteita kyläläisille minkä emännän töiltään kerkis. Minä pikkupata korvineni siinä jalossa pyörimässä. Äitillä oli polettava Tikka-ompelukone, myöhemmin sähöllä toimiva. Tikka oli sekin, äiti oli merkkiuskollinen

Mallilehtiä, Burdaa ja Neue Modea se osti Maripan kirijakaupasta. Niissä oli kaava-arkit ja suomenkieliset ohojeet. Minäkin sain vanhempana piirtää kaavoja voipaperille. Se oli tarkkaa hommaa, ja mukavaa.

Aika palijon teettivät juhulaleninkiä häihin, hautijaisiin ja syntymäpäiville ja tyttärille joulu-ja kevätjuhuliin. Emäntä tuli kangas kainalossa ja siitä alako suunnittelu. Joskus kangas saatto olla lahaja isännältä. Siihen aikaan kangaslahaja oli vielä arvostettu.

Mallilehistä sai katella mieluisen mekonmallin. Piti vielä tutkia oisko se kankaaseen sopiva. Retongista ei saa tehtyä istuvaa lahavikaulusta, on se niin vetelää kangasta. Siinä sivussa opin mikä on holokkihia, purrihelema ja upslaaki. Lasten kesämekkoon tehtiin ussein pussihiat.

Kankaita oli vaikka minkälaisia, puumulikankaita, silikkiä, samettia, sorsettia ja ryppyreppiä. Myöhemmin tuli rimpleeni, joka oli het hirveän kestävää. Jotkut oli niin pärköäviä, että niitä oli hankala neuloa. Ku konneessa ei ollu siksakkia, piti saumanvarat ylitellä käsin. Sitä hommaa minäkin sain tehä varmaan kilometritolokulla. Samaten ristipistoja hammeen helemaan.

Ku mekonmalli oli päätetty, piti ottaa mitat. Minä sain joskus olla kirijurina ku äiti touhus mittanauhan kans. Kaikki pittuuvet ja levveyvet ja ympärykset kirijotin vihkoon ylös. Sitten sovittiin aika, millon saa tulla mekkoa koittamaan. Kammarissa se sovitus sitten tapahtu. Äiti käski meijjän mennä pois ku kammarissa alako patsaan palijastus.

Jossain vaiheessa innostuin muotikuvista. Rupesin niitä piirtelemmään ja haaveilin muotisuunnittelijan ammatista. Se jäi kumminkin haaveeks. Vanhempana tein itekin muutamia puseroita ja muistan yhen hammeen. Kangas oli vihireää, aika jäykkää melekein ku markiisikangasta. Mallilehestä piirsin kaavat. Siihen tuli etteen vastalaskos ja läpälliset taskut. Läpissä kullanväriset ankkurinapit. Tein oikein napinreijät ja kaikki. Olin vähän ylypeä siitä tekeleestä. Tuli sitä pijettyäkin jonkun aikaa. Kangas oli niin jäykkää, ettei se ollu oikein mukava päällä.

Sitten alako yhellä jos toisella olemaan ostovaatteita. Toppatakki oli semmonen, joka piti saaha ku muka kaikilla muillakin oli. Mulle sitä ei ostettu, äiti teki sen ite. Yks tuttu kerto kersana haaveilleensa toppatakista ku kaikilla muilla oli. Vihonviimen oli sen saanu. Oikein kaupungista oli ostettu. Kehu olleensa onnellinen ja mielissään. Koulussa sitä kelepas esitellä. Vanhassa koulussa oli kakluunit, jotka lämmitettiin kuumaks, että kersat tarkeni istua pulupetissa aapista pänttäämässä. Tämä oli tullu ulukoa pakkasesta, nojannu tulikuumaan kakluuniin. Siihen uuteen hienoon toppatakkiin oli kärähtäny melekonen läiskä. Het selekäpuoli pilalla. Ei ollu itku kaukana, mennööhän tuommosesta pois tolaltaan. Onneks yhellä tutulla ompelijalla oli mahollisuus saaha samanlaista kangasta. Se korijas takin taitavasti uuvven veroseks. Kyllä se oli ollu helepotus, oikein sankariteko. Sano olevasa ikkuisesti kiitollinen.

Näin vanhemmiten on ompelu-ja muotiasiat jääny taka-alalle. Nuita orsvaatteita ja kaapissa kutistuneita on ihan piisalle asti. Senkin oon pannu merkille, että neulansilimiä on reilusti pienennetty. Mitä ne neulatehtailijat oikein meinaa, antas olla. Kaikenlaista harmia...