Kun ajoharjoitusta oli tehty muutaman päivän, niin minua usutettiin menemään kokeilemaan ajamista
hiekkaiselle maantielle. Onnelan kohdalta alkoi loiva alamäki itään päin. Tässä aloitin ensimmäisen
maantieajoni. Vähän aikaa keräsin rohkeutta ja kun adrenaliini kohosi huippuunsa lähdin liikkeelle.
Olo oli hontelo, kun pyörä vei ajuria, eikä ajaja pyörää. Teki mieli jarruttaa kiihtyvää vauhtia, mutta
uskallus ei riittänyt. Pyörä kulki noin 200 metriä, kunnes vauhti alkoi hiipua ja pysähtyi kokonaan.
Olin suorittanut ensimmäisen maantieajoni kaatumatta. Ajotaito parani päivä päivältä’ ja kehittyi
niin, että aikuisena pari kertaa kävin 1970-luvun puolessa välissä käyräsarvisella
kymmenvaihteisella ”Kulkuri Kymppi”-retkeilypyörällä Jyväskylästä Hokkalassa, milloin
edestakaisesta matkasta kertyi 270 kilometriä. Näillä reissuilla havaitsin, että kymmenessä
vaihteessa oli viisi turhaan. Pyöräily meni niin veriin, että kuljin pyörällä töissä kymmenet vuodet
kesät talvet. Olin liian laiska, että olisin vaihtanut nastarenkaat talveksi, mutta ajoin niin varovasti,
etten kaatunut kuin kerran parissa vuodessa. Työmatkan pakkasennätys oli miinus 33,6 astetta
Celssiusta ja pyörä jäykistyi niin, että olisi ollut helpompi kantaa sitä, kuin ajaa.

Hokkalassa pojannyösit laittoivat polkupyöriin räpättimiä, ikään kuin niiden kuviteltiin antavan
moottorin äänen. Tosin sen äänistä moottoria ei ole koskaan kehitetty. Räpätin tehtiin siten, että
pyykkipojalla kiinnitettiin pyörän etukahveliin tuohen- tai jäykkä pahvinpala ja kun puolat iskivät
niihin syntyi räpättävä ääni, mitä jotkut aikuiset eivät voineet sietää.

Vuonna 1960 Nivalan Arvo hankki Hokkalan ensimmäisen lastenpolkupyörän kolmevuotiaalle Irja
tytölle. Siinä oli takana molemmin puolin apupyörä, jotka estivät kaatumisen. Irja harjoitteli
ajamista innokkaasti. Me kersat kutsuimme häntä vielä vauvaksi vaikka se ikä oli ohitettu aikoja
sitten. Viimein poistettiin apupyörät ja jännitettiin pysyisikö vauva pystyssä ajaessa ilman niitä.
Hiljantuvan ja vaarintuvan välillä oli perunapellon suuntainen, sadan metrin pituinen, tiukaksi
poljettu multapolku, millä ajokoe suoritettaisiin.Vauva keskittyi hetken keräten rohkeutta ja sitten
hän polkaisi matkaan. Hän pysyi pystyssä, eikä meinannutkaan kaatua. Juoksimme pyöräilijän
sivuilla ja perässä kirkuen, huutaen ja nauraen, että vauva osasi ajaa ilman apupyöriä jo kolmen
vuoden iässä. Se tuntui ihmeeltä, kun meille jotka olimme opetelleet ajamaan painavilla aikuisten
naistenpyörillä tai rungon välistä miestenpyörillä täytyi olla noin kolme kertaa enemmän ikää, kuin
vauvalla jotta voimat riittivät raskaiden ajovälineiden käsittelyyn.

Aloin käymään Jaguaar-naistenpyörällä vuonna 1961 14 kilometrin päässä Kyyjärven kirkolla
kunnankirjastossa. Tuolloin Hokkalan läpi kulkeva valtatie 16, Vaasa-Kyyjärvitie, oli hiekka-
savipäällysteinen ja oli kevätrospuuton aikana litruinen ja raskas ajaa polkupyörällä. Kevättulva
peitti Tyrsyvän sillalla noin 100 metrin matkalla. Vettä oli niin syvästi, että henkilöautoja saattoi
jäädä kiinni tulvaveteen, kun virranjakaja kastui. Kirjastossa käynnit tapahtuivat tietenkin sen 

jälkeen, kun tulva oli mennyt menojaan. Lähtiessäni kirjastoon Hokkalan kylän halkaisevaa tietä
itäänpäin, kylän korkeammalta kohdalta Onnelan luota alkoi loiva alamäki noin 150 metrin matkan,
päättyen Haapalan ja Mattilan talojen väliin. Tästä noin kymmenkunta metriä eteenpäin tielle syntyi
rospuuton aikana vetelä’ silmäke, johon henkilöauto saattoi joskus jäädä kiinni. Vaikka siihen oli
ajettu vuosikymmenien aikana paljon hiekkaa, silmä nieli kaiken ja puhkesi seuraavana keväänä
uudestaan, kunnes kevätaurinko kuivasi sen. Kolmenkymmenen metrin päästä tästä oikealle kääntyi
alle 300 metriä pitkä tie Sulontuvalle. Sen jälkeen pieni mäennyppylä Kallentuvan kohdalla. Joku
oli nimittänyt tätä pientä maankohoumaa ”kitisnullin kinkamaksi”. Minulle ei ole selvinnyt mitä se
tarkoittaa, mutta luulen, että se on pilkkanimi. Onnelanmäen lehtikuusen kohdalta noin 500 metrin
päässä on oikealle suuntaava 100 metrin pituinen Alpantuvantie. Välittömästi risteyksen jälkeen on
Hokkalankylän itäisin talo Mäkelä, minkä kohdalta alkaa jyrkkä Mäkelän mäki, missä tie laskeutuu
noin 5 metriä alemmaksi siitä, mitä se on kylän kohdalla. Mäkelän mutkassa oli rapakuoppia, missä
oli liotettu pellavia ja niitä oli jäänyt sinne, missä niitä näkyi vuosikymmenien ajan.
Hirvikankaanmäen juurelta pohjoiseen erkanevaa Ahkioharjun tietä ei vielä ollut, vaan huono
kärrytie meni Lammassaaren kydölle ja Pilvenhautakankaaseen. (Olipa 1800-luvun lopulla
maamittari ollut runollinen, kun oli keksinyt tuon nimen. Samoihin aikoihin käytettiin nykyisestä
Lamminjärvestä nimeä Pohjoslampi). Samalta kohtaa erkani myös etelään huono kärrytie
Hirvikorven kydölle. Hirvikankaan mäki oli Hokkalasta tultaessa korkein ja poljetti kovasti. Mäen
päällä oli ollut kaksi torppaa. Tien pohjoispuolella Väkkäri ja eteläpuolella Haapala. Kun päästiin
mäen alle niin vasemmalla puolella olevaa vetistä maastoa kutsuttiin Sammakkolehdoksi. Tästä n.
400 metriä eteenpäin olevaa paikkaa nimitettiin Punaiseksi paaluksi, mikä johtui siitä, että siinä oli
seisonut Tsaarin Venäjän aikainen punaiseksi maalattu kilometritolppa. Tältä kohtaa lähti etelään
kinttupolku n. 400 metrin päässä olevalle Hirvijärvelle. Hokkalasta 2,5 kilometrin päässä erkani
etelään Vehkaperäntie ja sen jälkeen kohta valtatie ohitti Keskisenjärven, johon laski lännestä
Hirvijärvestä Kylmäkorvenpuro ja pohjoisesta siihen virtasi maantiesillan alitse Tyrsyvänpuro.
Sillan jälkeen n. 100 metrin päässä nousi jyrkkä Tyrsyvänmäen nyppylä. Noin puolenkilometrin
päästä valtatie ohitti läheltä Talasjärven (talas on venevaja), mihin virtaa puro Keskisestä.
Talasjärvestä lähti Huhtajoki kohti Huhtalan lampea. Joen lähellä oli selkeästi pitkänomainen kapea
lampi, josta lähti oja jokeen. Tässä Kylkilammessa kasvoi mustia, isoja, kyrmyniskaisia ahvenia.
Kun turveponssari aikoi kuivattaa lammen, kerättiin nimilista, missä vastustettiin toimenpidettä.
Ely-virasto antoi kuitenkin kuivatusluvan perustellen, että kyseessä oli joen laajentuma. Kun
maallikko katselee karttaa, hän näkee kuitenkin, että Kylkilampi on aivan selväpiirteisesti
itsenäinen lampi, eikä joen paisuma. Hokkalan talolla on ollut mylly Talasjärven ja
Huhtalanlammen välisessä Myllykoskessa. Se on pantu verolle 1787.. Hokkalaan on matkaa noin
kuusi kilometriä. Alle kilometrin päässä Talasjärvestä alkoi Huhtalanmäki ja oikealla Viirusen talon
takana on Huhtalanlampi, jota yritettiin kuivattaa, mutta se oli epäonnistunut. Sama kohtalo oli
pilannut Heinuanjärven Peuraperällä. Aikanaan muodissa ollut järvien kuivatusvimma tuhosi
tuhannet kauniit vesistöt, kun kuivunut pohjaliete ei ollutkaan soveliasta viljelysmaaksi. Viirusen
peltojen laidasta alkoi loivasti pitkä Pilliskankaan- eli Forsbackanmäki, joka laski jyrkästi
Koskimäenkylään. Keskellä kylää Forsbackanjoki virtasi maantiesillan ali. Ennen viimeistä taloa
lähti Peuraperäntie pohjoiseen. Noin 300 metrin päässä kylänlaidasta maantiesillan alitti Hirvijoki.
Kohta sen jälkeen kääntyi oikealle lyhyt tie Kosken taloihin ja kohta tämän jälkeen suuntasi
Nurmijoentie etelään. Virkkalan talon jälkeen valtatie jatkui eteenpäin oikealla olevan
Virkkakankaan kalmiston laitaa hipoen. (mors omnia solvit, eli kuolema korjaa joskus
jokaisen). Sitten edessä oli Kyyjärven tasainen lakeus, joka muistuttaa latoineen pienoiskoossa
Etelä-Pohjanmaan rintamaiden silmänkantamattomia latotasankoja eli latomeriä. Esson
huoltoasema oli vanhan Kokkolantien länsipuolella ja Vaasantien pohjoispuolella ja vastaavalla
kohtaa tien toisella puolella, lähes tiessä kiinni oli Kokon liikerakennus. Tällöin tiet olivat sora-
savi-pintaisia. Vaasantie ja Kokkolantie saivat Kyyjärven alueella öljysorapinnan vuoteen 1966
mennessä.

Näin saavuin Kyyjärven kirkonkylään polkupyörällä 14 kilometrin päästä Hokkalasta koko ajan
valppaasti ympäristöä havainnoiden, joten matka ei tuntunut puuduttavalta. Astelin sisälle
kirjastoon jota hoiti Terttu Sillanpää. Lukemattomien kirjojen joukosta löysin itselleni
tuntemattoman 20-osaisen kirjasarjan, joka kertoi kuuluisan lännenmies Punavyön seikkailuista.
Sen oli kirjoittanut Simo Penttilä (oikeasti Uuno Hirvonen s. 1898-k. 1971) Kirjoilla oli vetäviä
nimiä, kuten esim. Punavyö, Kapteenin perintö, Taistelu kartanosta, Kuvernööri kukistuu,
Geronimo, Gilan hirviö, Kaappaus Intian vuorilla. Penttilän luoma Punavyö oli rohkea, älykäs,
ritarillinen ja huumorintajuinen Capalero. Ulkoilma Arizonan hehkuvan auringon alla, oli paahtanut
hänen kasvonsa tummaksi. Hänellä oli nenän alla mustat, kapeat viikset ja leuassa musta pujoparta.
Päätä suojasi musta, laajalierinen sombrero. Hän pukeutui espanjalais tyylisiin mustiin vaatteisiin ja
punaiseen vyöhön. Colt 45:det roikkuivat panosvyöstä molemmilla ronkilla ja hän oli nimennyt ne
maailman kuulujen lännen naistarkka-ampujien mukaan Annieksi ja Janeksi. Punavyön hevonen oli
pikimusta, jalomuotoinen ori, joka piti päätä ylpeästi koholla ja liikkui tanssahtelevin askelin, nimi
oli Yöhaukka. Rosvot nimittivät sekä miestä että ratsua ”El diablo negro”, eli musta piru. Punavyö
tunnettiin kaikkialla Villissä lännessä. Hän ilmestyi aina sinne, missä häntä osattiin vähiten odottaa.
Hän toimi mm. Gilan autiomaan ympäristössä Eteläisessä Arizonassa. Punavyö oli läpeensä
kyllästynyt turmeltuneisiin, törkeästi lahjuksia ottaviin oikeusvirkamiehiin, jotka eivät olleet
oikeudenmukaisia tuomioissaan. Koska tuomarit, lautamiehet ja väärän valan tehneet todistajat
olivat niin pinttyneitä lakien halveksuntaan ja väärien tuomioiden antamiseen, ettei mikään mahti
saanut heitä muuttamaan turmeltuneita tapojaan, oli vain yksi keino, millä oikeudenmukaisuus ja
lakien kunnioittaminen saatiin kohotettua arvossa korkealle, eli että Punavyön Coltit sylkäisivät
muutamia lyijymurikoita tahallaan vääriä tuomioita rustanneiden henkilöiden tomumajoihin.
Vaikka Punavyö oli ottanut oikeuden omiin käsiinsä edellä mainituissa tapauksissa, missä muu ei
auttanut, siivot lainkuuliaiset kansalaiset kunnioittivat ja ihailivat häntä. Itsestään selvä oli myöskin,
että lainrikkojat vihasivat ja pelkäsivät El diablo negroa. (Lähde: Simo Penttilä, Punavyö).

Punavyö pyrki siihen, että ampui vain itsepuolustukseksi. Se ei täysin onnistunut, sillä hän joutui
suorittamaan myös ampumista palauttaakseen laillisuuden, joka oli päässyt repsahtamaan. Lännen
taitavat ampujat kuten Punavyö itse ja Texasin rajapoliisi Tex Willer, joka ratsasti Dynamiitti-
nimisellä hevosella tai Nevadan rajapoliisi, kapteeni Miki, jonka hevon nimi oli Napoleon tai Mikin
taistelutoveri Windy tai toisen mantereen järjestysmies Fantom, jonka eläinystävät olivat ratsu Hero
(sankari) ja Koirasusi Devil (piru), olivat niin taitavia, että pystyivät ampumaan paukkuraudat
vastustajien käsistä ja näin ei tarvinnut katsoa rumia ruumiita.

Ampumisen sijasta Punavyön menetelmänä oli saattaa konnat naurunalaisiksi, mikä lännessä oli
kovempi kohtalo, kuin kuolema. Simo Penttilä kertoo tapauksen, missä Punavyö käytti metodia
onnistuneesti Tombstonen pahamaineisen kapakan Lintuhäkin baarissa Arizonassa. Kun Punavyö
oli kurmoottanut riittävästi konnia Tucsonissa ja Griffinissä, hän ratsasti Yöhaukalla Tombstoneen
(Suomeksi hautakivi), jolla oli kyseenalainen maine, raaimpana kaupunkina Mississippi-joen
länsipuolella. Desperadot (henkipatot), jotka olivat myyneet sielunsa paholaiselle parista taalasta,
pitivät asukkaita pelossa. Ratsastettuaan kaupunkiin Punavyö näki miehen pänttäävän nyrkeillä
naista Fremontstreet-kadulla. Ihmiset kulkivat ohi välittämättä siitä. Punavyö oli herrasmies, jonka
velvollisuus oli puhutella hakkaajaa. Hän pyysi lopettamaan väkivallan. Jesse Clant räimäisi olan
takaa hevospiiskalla Punavyötä ja sama isku tyrmäsi naisen ottamaan lukua. Välittömästi Jesse
ampui Punavyötä osumatta. Itsepuolustukseksi Punavyö laukaisi Colttinsa, mistä seurasi, että Jesse
kaatui ketarat pystyssä henkikultansa menettäneenä katuun. Henkipadot Hank Spicer, Bat Masters
ja Ed Bailey olivat henkiriepunsa menettäneen Jesse Clantin veriveljiä lurjustelussa. He uhkasivat,
että Punavyö maksaisi tekonsa päänahallaan. (Lähde: Simo Penttilä, Punavyö, Musta laatikko).

Nämä kolmedesperado vekkulia vetelehtivät Lintuhäkin kapakassa, kun Punavyö askelsi reippaasti
heiluriovista sisään. Tuli niin hiljaista, että kuuli, kun salin toisessa päässä makaavan baarimikon
koiran turkissa kirput hyppelivät, eräs läsnä ollut kertoi. Punavyö ei näyttänyt olleen aseistettu.
Hänellä oli säkkikankaaseen kääritty laatikko kainalossaan. Hän seisahtui tiskin ääreen, eikä
näyttänyt kiinnittävän huomiota kolmeen kostoa janoavaan. Kun Punavyö poisti säkkikankaan,
esiin tuli muutaman kilon painoinen musta laatikko. (Lähde: Simo Penttilä, Punavyö, Musta
laatikko).

Simo Penttilä jatkaa kertomista. Desperado Hank Spicer karjui kurkku suorana Punavyölle, että sinä
kuvittelit pääseväsi Tombstonen herraksi, mutta taisi sattua pieni erehdys. Tämä kaupunki on
miesten kaupunki, eikä mikään Tuecon tai Griffin, joissa olet päässyt maineeseen akkoja
pelottelemalla. Olemme tuominneet sinut kuolemaan viattoman Jesse Clantin murhasta. Kolmikko
osoitti Punavyötä Colt neljävitosillaan. Punavyö tuikkasi sikarillaan puulaatikosta roikkuvan
mustan nauhan palamaan, niin että se kehitti mustaa pahanhajuista savua aiheuttaen
kapakkayleisölle yskän kohtauksia. Punavyö komensi konnia panemaan paukkuraudat tiskille.
Nauha paloi rattoisasti ritisten ja Punavyö valisti, jotta laatikossa oli 3 kiloa dynamiittia. Konnien
pistoolit kolahtivat tiskille. Sammuta, uikutti Hank. Housut pois taikka pamahtaa, käski Punavyö.
Housut pois , huusi 50-päinen kapakkayleisö. Rosvot irrottivat vyöt ja seisoivat kelteisillään.
Suuressa kauhussaankin Bat tuntui häpeilevän, sillä hänellä ei ollut alushousuja. Häipykää
kaupungista pikavauhtia, komensi Punavyö. (Lähde: Simo Penttilä, Punavyö, Musta laatikko).

Simo Penttilä kertoo edelleen. Kapakkayleisöstä huudettiin, että taivaan tähden Punavyö, oletko
unohtanut, että sytytyslanka palaa yhä. Punavyö nosti naureskellen laatikon kannen pois ja sieltä
lehahti tiskille tukalaan vankilaansa vimmastunut kaakattava kana. Hank Spicerinkin sukunimikin
unohtui, kun häntä yleisesti alettiin kutsua Hank-kanaksi. Mikään ei ollut lännenmiehelle
pahempaa, kuin naurunalaiseksi joutuminen. (Lähde: Simo Penttilä, Punavyö, Musta laatikko).

Arizonan ”Hautakivi” (Tombstone)- nimisen kaupungin Fremontstreet-kadulla eivät linnut
liverrelleet sulosointujaan, vaan korkin päälle astunut lännenjukka kailotti vanhaa kansanlaulu
renkutusta.
Oh, then Susannah, Dont you cry for me!
Im goin out to California with my banjo on my knee!
Oi, sä, Susanna, älä itke mun puolestain.
Minä lähden vain Kaliforniaan, On banjo mun polvellain!
(Lähde: Simo Penttilä, Kuvernööri kukistuu).
 

Hannes Keskitalo