Petäjävedellä teimme pienen kiertoajelun kaikissa "tärkeissä" nähtävyyksissä. Niitähän oli tietenkin hautausmaa ja siunauskappeli, kaunis uimala, jossa ei ollutkaan niin isoa parkkipaikkaa, mitä diakonissa muisteli, mutta niin vaan J-P selvitti meidät sieltäkin pois! Kaunista rantatietä ajelimme sitten mm. Petäjäveden sairaalalle. Yhtään kun ei tiedä, mikä kaunis päivä meitä kiikutetaan sinne hoitoa saamaan. Ostoksia tehtiin Kyläsepän pihapiirissä olevassa suoramyynti Heinähatussa ja sen yhteydessä olevalla kirpparilla. Diakonissakin sai sieltä rannekellon kolmella eurolla, joten nyt pitäisi kyllä ajantajun säilyä ja olla paikalla ajoissa!

Petäjäveden varsinainen nähtävyys oli vielä näkemättä: Petäjäveden vanha kirkko! Sepä onkin kaunis! Siellä meillä oli hyvä opas ja mielenkiintoiset tarinat kirkon historiasta. Ja vieläpä niin hyvä palvelu, että toinen opas meni kertomaan kirkosta kirkon pihalle niille, jotka eivät jaksaneet kiivetä kirkon rappusia ja ylittää niitä polviin asti ylettyneitä kynnyksiä, joita oli monta ja joka kirkossa.

Kirkosta mentiin läheiselle Lemettilän tilalle syömään herkullinen lounas. Talon "vanha emäntä" kertoi meille samalla Lemettilän tilan historiasta. Petäjäveden vanha kirkko on aikanaan rakennettu Lemettilän tilan maille.

Petäjävedeltä lähdettiin hyvin syöneinä Keuruun vanhaan kirkkoon. Sinne saimme oppaaksi vain Pappilan piian, mutta jo vain piika tiesi paljon kirkosta! Kyllä nyt tiedetään, minkä takia on herrasväen penkeissä ovet ja monta muutakin asiaa. Keuruulla tehtiin myös vähän ostoksia ja käytiin juomassa päiväkahvit. Sitten otimmekin jo suunnan kohti seuraavaa kirkkoa!

Pihlajaveden erämaakirkkokin (rakennettu 1780-82) oli kaunis, vaikka ei ollutkaan säilynyt niin alkuperäisessä asussa kuin Petäjäveden ja Keuruun vanhat kirkot. Sen erikoisuutena on seiniin syntyneet tummat hahmot, jotka ovat aivan kuin kirkon penkissä istuneiden ihmisen varjoja. Miten ne ovat seinään tulleet, sitä ei ihan varmasti osata selittää. Kirkon ympärille oli haudattu paljon punatautiin ja nälkään kuolleita. Veisasimme kirkossa Suvivirren, joka soikin ihanasti hämärässä kirkossa, jonka ikkunoiden takana pursui kesän vihreys. Seurakuntapastori kertoi meille mielenkiintoisia asioita Suvivirren historiasta. Sekin loi mieliin kiitollisuutta siitä, mitä meillä on.

Kotimatkalla laulu raikui Hietalaakson Helenan johdolla ja kuulimme monta hauskaa juttua! 

Ei voi muuta sanoa kuin, että saimme olla huippuretkellä parhaassa mahdollisessa seurassa! Kiitos kaikille retkellä mukana olleille!

Ja kiitos Taivaan Isälle, joka antoi meille tämänkin ihanan päivän muistojen helminauhaan!