Isällä oli liippuukone. Sillä se liippas meijjän kersojen tukat. Kesällä parturiliike oli kartanolla koivun alla. Poikien tukat oli patamallia, minun ohtatukkaa se koitti muotoilla kaarevaks. Välillä se onnistu, joskus tulos oli aika moterni. Toimituksen aikana piti istua hilijaa ja toivoa, että terät liikkus vikkelästi. Joskus hivukset jäi välliin, kyllä se nipisti ilikeästi. Tämmösiä parturiliikkeitä oli usseita. Oman tukkasa isä kävi liippuuttamassa Purolassa tai Honkaleholla.
Aika pitkään isä sai minun tukkaa muotoilla. Teini-iässä pääs jo kampaajalle. Tosin harvakseltaan. Ei tahtonu singlaukset ja muut muotoilut säilyä. Ite piti välillä ohtatukkaa kynssaksilla leikellä, ku se oli silimillä het ku Liina-pollella.
Kerran oltiin parin tyttökaverin kans meillä pyhäpäivää viettämässä. Juoruiltiin ja kikatettiin. Minä tuskailin, että pitäs päästä parturiin ku tukka on niin kauhean näkönen. Keksin, että voihan sitä itekin leikata. Siltä istumalta otin äitin isot kömpelöt räätälinsakset. Kammarin ison peilin eessä rupesin hommiin vaikka tytöt toppuutteli. Takatukasta alotin rohkeasti, kysyn miltä näyttää. Tytöt rupes nauramaan. Olin leikannu het senpäiväsen montun takaraivolle. Leikkaaminen loppu siihen. Yritin kampaamalla peitellä sitä aukkoa että ilikesin mennä ihimisten ilimolle. Otti koville, että sain pyyvvettyä parturirahat. Totta se parturi näki, että ite oli yritetty. Ei se sanonu mittään, hymähteli vain itekseen.
Monet otti permanentin. Emännät halus kestokiharat ettei rengänny lauantaina saunan jäläkeen märkään tukkaan sormikiharoita laitella. Sitten tuli markkinoille kotipermanentit. Naapurin Kyllikki värväs minut laittamaan itelleen semmosen. Panin ankarasti hanttiin. Eihän mulla ollu minkään valtakunnan taipumusta eikä taitoa. Se vakkuutti kyllä sinä ossaat, se on ihan heleppoa. Ei muuten ollu. Oli se niin hikinen homma että en muista yksityiskohtia. Tukka oli paksu ja liukas. Se piti pestä ja leikata. Siitähän mulla oli kokemusta! Piti leikata taas tavallisilla huushollisaksilla, ei kumminkaan kerihtimillä. Puiset rullat kilikatti ilosesti ku koitin saaha suortuvia kierrettyä ympärille. Pieni lappunen siihen tuli ensin. Oli se semmonen souvvi, että mulla oli silimäkuopatkin täynnä hikkeä. Saatto olla muutama kyynelkin joukossa. Asiakas oli ihimeen rauhallinen ja viimen päästiin maaliin. Kaikki tein mitä ohojeessa sanottiin. Aika hilijasina myö tarkasteltiin tulosta. Lieviä laineita, ei mitenkään tasasesti ympäri päätä. Sen jäläkeen en oo toisten kampauksiin kajonnu.
Iäkkäämmille naisille alako ilimaantummaan harmaita hivuksia. Kotona värijäämällähän niitä sai piiloon. Piti tehä niin ettei värijäystä huomannu. Äiti ja Vieno-täti rupes kokkeilemmaan uutta vivahetta. Saunan pesuhuoneessa ne touhus innoissaan väriä toinen toisesa tukkaan. Minä en osallistunu niihin talakoisiin, menin pihalle. Myöhemmin tulin tuppaan, penkillä istu virekkäin lähes mustatukkaset sisarukset. Ne oli niin totisia ja säikähtänneen näkösiä että surko tuli. Minua meinas vähän naurattaa, mutta en tohtinu. ”Tais tulla liika tummat”, Vieno-täti sano. ”Lähtisköhän tämä jos nyt het pesis oikein hyväks…”
Aikaa myöten tukka kasvo ja väri haaleni. Kyllä ne värijäs vielä ussein tämän jäläkeen. Ku kerran tekniikka oli jo hallussa.
