Niin sanotut suuret kuolonvuodet kärsittiin maassamme vuosina 1695-1697, Hokkalan talon ollessa pystyssä 39
vuotta. Reino Kallio valottaa tapahtumia Vanhan Saarijärven historia-kirjassaan. Katovuodet rasittivat koko
Suomea. Jo vuonna 1693 korjattiin heikko sato, mutta vielä heikommaksi se muodostui 1695. Talvella 1696-1697
monilla seuduilla oli hirveä nälänhätä ja kuolemia lisäsivät kulkutaudit. Suur-Saarijärvellä, johon Kyyjärvikin
kuului, menehtyi isännistä, laskutavan mukaan, 37-41 prosenttia. Kuolleiden joukossa oli myös Hokkalan talon
isäntä Heikki Antinpoika, joka kerkesi isännöidä vain vuoden n. 1695-1696, ennen kuin kalman viikate niitti hänet
autuaallisimmille viljavainioille. Jos oletetaan, että isäntien kuolleisuus olisi vastannut koko pitäjän keskimääräistä
kuolleisuutta, olisi Suur-Saarijärvi menettänyt suurina kuolinvuosina 1695-1697 n. 700-800 asukasta, jolloin
asukasluku olisi laskenut n. 1800 hengestä n. 1000-1100 henkeen. (Lähde: Reino Kallio, Vanhan Saarijärven
historia.)
Ankarat nälkävuodet sairauksineen kärsittiin vain 5-3 vuotta ennen Suuren Pohjansodan alkua ja 15-13 vuotta
ennen Venäjän hyökkäystä maahamme. Sota käytiin vuosina 1700-1721. Kun oli jo sodittu 10 vuotta ja Hokkalan
talon perustamisesta oli kulunut 54 vuotta, Venäjä hyökkäsi Suomeen vuonna 1710 ja miehitti maan. Isovihaksi
kutsuttu aika 1713-1721 oli äärimmäisen kauhistuttava koettelemus maamme asukkaille.
Saarijärveläinen prikaatinkenraali (evp) Hannu Luotola kirjoittaa lehtiartikkelissaan Isovihasta: Isovihan aikan
venäläiset kohtelivat suomalaisia julmemmin, kuin missään muissa maidemme välisissä sodissa. Kokonaisia
perheitä, jopa sukuja kidutettiin ja murhattiin. Mielikuvitus ei asettanut julmuudelle mitään rajoja. Tuhansia vietiin
orjaksi Venäjälle. Luoto uskoo, että suurvalta asemaa Mustalta mereltä Itämerelle tavoitteleva Pietari Suuri, joka oli
Tsaarina 1682-1725, oli käytännössä määrännyt kansanmurhan suomaleisten nujertamiseksi. Lähde: Hannu
Luotola, mielipidesivu Keskisuomalainen 21.8.2021)
Suuri Pohjansota (1700-1721) täydensi katovuosien taakkaa. Sotilasrasitukset kohosivat jo sodan alkuvaiheessa ja
mikä pahinta myös katovuodet palasivat uudelleen 1700-luvun alussa. Pitkän sodan ja venäläismiehityksen aikana
asukkaat olivat vaikeuksissa ja Hokkalan talo autioitui koko venäläismiehityksen ajaksi vuosiksi 1713-1721.
(Lähde: Kyyjärven kirja Reino Kallio.)
Ruotsalaiset olivat muodostaneet valtion ja valinneet sille kuninkaaksi Eerik Voittoisan n. Vuonna 990. Suomalaiset
eivät olleet organisoituneet valtioksi, vaan maassa oli toisistaan hajallaan olevia heimoja, joista jotkut saattoivat olla
jopa pahoissa väleissäkin keskenään. Kun Ruotsin kuninkaan Sverker vanhemman viimeisenä hallitusvuotena 1155
kruununtavoittelija Eerik ja Piispa Henrik johtivat, pyhäksi ristiretkeksi, naamioidun maallisen valloitusretken
Lounais-Suomeen, oli suomalaisten vastarinta olematonta, kun ristinuskoa näytti levinneen sinne jo
aikaisemminkin. Suomessahan alkoi valtio-organisaatio kehittyä vasta vuodesta 1809, kun Venäjä oli valloittanut
Ruotsin itäisenä lääninään tai maakuntanaan hallitseman Suommen. Porvoon valtiopäivillä 1809 Venäjän Tsaari
Aleksanteri ensimmäinen teki Suomesta keisarrisen Venäjän autonomisen suurruhtinaskunnan, missä valtiokoneisto
pystyi pikkuhiljaa kehittymään 108 vuoden aikana, niin että kun Suomi itsenäistyi 1917, valtiokoneisto oli jo
valmiina, sitä ei tarvinnut leähteä nollasta rakentamaan. Suomi tuli itsenäiseksi valtioksi noin 925 vuotta
myöhemmin kuin Ruotsi. Hajanaisten heimojen Suomella ei olisi ollut mahdollista voittaa aseellisessa konfliktissa
yhtenäiseksi valtioksi järjestäytynyttä Ruotsia, kun tämä änkesi valloitusretkelle maahamme vuonna 1155. Tästä
vuodesta lähtien katsotaan Ruotsin vallan alkaneen Suomessa.
Ruotsin hallintaa kestikin Suomessa 653 vuotta aina siihen saakka, kunnes Ruotsin kärsimän rökäletappion jälkeen,
Suomen sodassa, Venäjä liitti maamme osakseen. Ruotsi oli tehnyt Suomesta itselleen läänin tai maakunnnan, jota
nimitettiin vuodesta 1344 lähtien Österlandiaksi eli Itämaaksi. Oli Ruoitsi-niminen valtio, mutta mikään ulkovalta
ei tunnustanut, että olisi sellainen ”kaksoismonarkia” kuin Ruotsi-Suomi-valtio. Ilmeisesti yrittäen peittää
alemmuudentunnettaan Ruotsiin nähden, Suomen nokkamiehet alkoivat jo kauan sitten, totuudesta piittaamatta, käyttää valtionnimenä Ruotsi-Suomea taikka jopa Suomi-Ruotsia. Tämä nimittely levisi ennen pitkää tietenkin
Suomen kansan syviin riveihinkin. Jopa jotkut historian tutkijat ovat viime vuosinakin käyttäneet Ruotsi-Suomi
nimeä. Tämä nimikikkailu ei kuitenkaan poistanut kaikkien suomalaisten alemmuuden tunnetta, sillä nykyisinkin
lukuisilla suomalaisilla on alemmuuskompleksi ruotsalaisista. Suomi oli tsaarin Venäjän autonomisena
suuriruhtinaskuntana vuosina 1809-1917, yhteensä 108 vuotta.
Kuitenkin jostakin syystä mielipidejohtajat eivät käyttäneet Venäjän suhteen samaa logiikkaa, kuin Ruotsin suhteen, sillä ei puhuttu Venäjä-Suomi tai Suomi-Venäjä valtioista, ikäänkuin Suomen ja Venäjän asema olisi ollut tasa-
arvoinen molemmille.
Ruotsi oli valllannut muitakin alueita kuin Suomen. Niitä olivat esim. Liivinmaa Viro (vuonna 1561) Westfalenin
rauhasta (v. 1648) Etu-Pommeri, Rugen ja Usedomin saaret, osia Taka-Pommerista, Bremen ja Verden. Nämä olivat
Pohjois-Saksassa. Vuonna 1638 ruotsalaiset perustivat Pohjois-Amerikkaan Uuden -Ruotsin siirtokunnan
Delawarjoen suuhun. Sinne onnistuttiin houkuttelemaan Värmlannin suomalaismetsien savolaisia, joita oli
aikoinaan houkuteltu Suomesta Ruotsin Värmlantiin. Tästä rapakontakaisesta maakipeneestä ei Ruotsille kovin
pitkään ollut kuitenkaan iloa, sillä hollantilaiset ottivat sen uhkaamalla sodalla 1655. Vuonna 1658 Tanska luovutti
Ruotsille Skånen, Hallandin ja Blekingen maakunnat, niin että Ruotsista tuli eurooppalainen suurvalta. Kun suuri
Pohjansota päättyi 1721 Ruotsin suurvalta-asema oli romahtanut. Ruotsi oli suurvaltana 63 vuotta.
Ruotsin suhtautuminen Suomeen oli imperialistinen eli, tuon ajan muodonmukainen, alue ja talousvaltauksiin
pyrkivä maailman valtapolitiikka. Ruotsi käsitteli lääniään Suomea samalla tavalla, niinkuin siirtomaavaltioiden
isäntämaan alusmaitaan, eli harjoitti riistoa. Virkakielenä alettiin käyttää Ruotsia. Veroja kannettiin eri muodoissa
mitä saatiin suinkin irti suomalaisilta. Pyrkiessään suurvallaksi, ollessaan suurvalta ja vielä sen romahtamisen
jälkeenkin, Ruotsi soti vähän väliä. Monet sen ja Venäjän väliset konfliktit käytiin Suomen kamaralla, mikä aiheutti suuria kärsimyksiä kansalle. Suurin rasite Suomessa oli Ruotsin armeijan ylläpito ja varustaminen. Suurvalta-
aseman luomiseen Suomesta otettiin suhteellisesti enemmän sotaväkeä kuin muusta valtakunnasta. Jatkuva sodankäynti söi Suomesta otettuja sotilaita ja ratsuiksi ja kuormanvetäjiksi otettuja suomenhevosia, kuin
kyltymätön Moolokin kita. Nämä sotilaiksi pakotetut miehet ja suomenhevoset olivat poissa sivilityöstä, mikä laski
suomalaisten elintasoa. Kun eräänkin maanviljelijän osana oli hommata mies ja hevonen Ruotsin armeijalle, hän
tuumasi, että halvemmaksi tulisi tappaa renkinsä Matti täällä kotona, kuin lähettää hyväkuntoisen suomenhevosen
kanssa sodan veritantereelle surmattavaksi.
Nykyihmisillä on sellainen mielikuva Ruotsista, että siinä vasta maa, mikä on yksi harvoista valtioista, jotka ovat
todellisia rauhan tyyssijoja ja se on onnistunut luovimaan valtio-laivansa sotakarikkojen ohitse ainiaan. Muistetaan
myös, että Ruotsi välttyi osallistumasta ensimmäiseen ja toiseen maailmansotaan, vaikka viimeksi mainittussa
naapurivaltioista natsisaksa miehitti Tanskan ja Norjan ja Suomi kävi ankaraa sotaa Neuvostoliittoa vastaan.
Rauhanaika Ruotsissa ei kuitenkaan ole jatkunut ikuisuudesta asti. Maa oli hyvin innokas sotimaan, valtion
perustamisesta viikinkiaikana, vuodesta 990 aina vuoteen 1814 saakka, jolloin Ruotsi sai Kielin-rauhassa Norjan,
joka itsenäistyi vasta vuonna 1905. Ruotsissa on siis rauha vallinnut 212 vuotta. Kun ”miekat taottiin auroiksi”
alkoi maa vaurastua ja kansan elintaso nousta. Niinpä se ajanmyötä kehittyi maailman parhaisiin kuuluvaksi
hyvinvointivaltioksi, jonka sosiaalilait määräsivät, että kaikista kansalaisista, olipa rikas tai köyhä, piti huolehtia.
Pohjoismaat näkivät Ruotsin systeemin hyväksi ja alkoivat myös toteuttaa sitä. Näin Skandinavia on kehittynyt
ehkä maailman parhaaksi valtioiden hyvinvointi saarekkeeksi.
Vaikka Ruotsin valtio kävi läpi lukuisia konflikteja perustamisestaan lähtien, niin sotimisen huippu saavutettiin, kun
se pyrkiessään suurvallaksi, joutui lähes yhtämittaisesti sadaksi vuodeksi sotiin 1550- luvun puolivälistä 1650-luvun
alkuun asti. Ruotsin suurvallan luomiseen Suomesta otettiin suhteellisesti enemmän sotilaita kuin muusta
valtakunnasta. Keskimäärin suomalaisia asemiehiä oli 1721 suomalaisia sotilaita oli Ruotsin armeijan rullissa
yhteensä 60 000 miestä, ja suomenhevosia ehkä kymmeniä tuhansia toimimassa ratsuväessä, tykistössä ja
kuormastossa. Tämä oli suuri määrä, kun asukkaita maassamme oli tuolloin vain 400 000 henkilöä. Pääelinkeino oli
maanviljelys, jota ylläpidettiin pääasiassa ihmisen ja suomenhevosen raakalla lihasvoimalla. Sotimassa olevia
suomenmiehiä ja suomenhevosia olisi kipeästi tarvittu siviliaskareissa. Ruokaa, olisi pitänyt tuottaa runsaammin,
sillä monilla suomalaisilla oli nälkä ikävänä kuokkavieraana suolissa, missä se tyytymättömänä kurisi ravinnon
puutteesta. Todellisuuden tajuton, ahne sotakiihkoinen, pilvilinnoissa elvä, Ruotsin valtakunnan johto järjesti
ymmärryksen puutteessaan sotarasitukset niin koviksi, että riistettävien talonpoikien eläminen kävi mahdottomaksi.
Tällainen rasite oli esimerkiksi ns. ”linnaleirit” 1500-luvun jälkipuoliskolla. Linnaleiri tarkoitti talonpojille
velvollisuutta ylläpitää ja majoittaa sotaväkeä hevosineen, kun nämä eivät olleet rintamalla. Linnaleirin ylläpitoon
pakotettiin myös Kyyjärven Pölkki ja Kimingin Vertaalla ja Möttölä. Kohtuuttoman sotarasituksen seurauksena
alkoi kapinahenki itää ylirasitetuissa talonpojissa, kun myös katovuodet olivat ainaisena vastuksena. Seurasikin kapina, jota kutsuttiin ”nuijasodaksi” vuosina 1596-1597 (Lähteenä myös: Reino Kallio, Vanhan Saarijärven
historia.)
Pieniä talonpoikaiskapinan poikasia syttyi jo ennen varsinaista nuijasotaa eri puolilla Suomea. Tarinan mukaan
luultavasti v. 1522 Kivijärven ja Kalavastingin katkeroituneet miehet olivat pitäneet aseensa kunnossa ja lähteneet
huoveja eli Ruotsin käskynhaltijan Klaus Flemingin sotilaita vastaan Saarenkylälle, joka sijaitsee nykyisestä
Kivijärven kirkonkylästä n. 17 km Kinnulan suuntaan. Viitasaarelle syntynyt, Suomen historian isänä mainittu,
kaunopuheliaisuuden professori Henrik Gabrial Porthan (syntynyt 1739, kuoli 1804) tallensi kansanrunon
katkelman tapahtumasta noin 180 vuotta myöhemmin.
Kivijärven kiltit miehet, vahvat Vastingin urhot.
Nuijat nurkassa pitivät sopessa sota-asehet,
Pimeässä pitkät varret, joilla huovia hosuvat,
ryyttäriä rytkyttävät.
Siitä Saarelle samoavat, urot oitis oikenevat,
sota-asein sotimahan.
-----------------------------------------------
Veri parskui paidan päälle, suolet sinkoili sisältä, Ryyttäreistä ryvettyneistä, huoveista hosetetuista.
(kansanruno)
Siinä oli kerrassaan tappamisen meininki päällä. Verinen kosto tuli tietenkin Ruotsin käskynhaltijan komentamana.
Varsinainen nuijasota-niminen talonpoikaiskapina levisi laajalle vuosina 1596-1597 ja sen johtoon rupesi
ilmajokelainen suurtalonpoika Jaakko Ilkka. Kaarle-herttua usutti talonpoikia nousemaan vihamiestään kuningas
Sigismundia ja hänen mitä nöyrintä, Suomessa syntynyttä käskynhaltijaansa Klaus Flemingiä vastaan, joka
viimeksi mainittu hallitsi Turun linnasta käsin, huoviarmeijoineen. Kysymyshän oli Kaarle-herttuan ja kuningas
Sigismundin välisestä valtataistelusta. Tammikuussa 1597 huovien ammatti armeija tuhosi verilöylyissä lähes
viimeiseen mieheen saakka sotaan harjaantumattomat talonpoikaisjoukot. Kapinallisille valehdeltiin, että jos he
luopuvat aseistaan, rivimiehet armahdetaan ja vain johtajat joutuvat rangaistuksen kohteiksi. Eräässäkin pitäjässä
pappi pakotettiin antamaan tämän armon julistuksen ja kun nuijamiehet olivat heittäneet aseensa kasaan pellolle,
ottivat huovit heiltä nirrin pois. Tietenkin Jaakko Ilkka ja muut kapinajohtajat teloitettiin. (Lähteenä myös Reino
Kallio, Vanhan Saarijärven historia.)
Klaus Fleming, valtaneuvos oli ollut Suomen ja Viron ylikäskynhaltia, tullut ensin Savon suksimiesten päälliköksi,
kohosi valtakunnan amiraaliksi ja koko sotaväen ylipäälliköksi, ei kerinnyt nauttia voitostaan, sillä horna vei hänet
sodan loppuvuotena 1597. Hänen leppymätön vihamiehensä Kaarle-herttua otti Turun linnan haltuunsa. Kun
Sigismundin kuninkuus loppui 1599, nousi Ruotsin kuninkaaksi Kaarle IX.
Kuten aikaisemmin mainittiin, Ruotsin suurvaltakauden katsotaan kestäneen vuodesta 1658 vuoteen 1721, eli 63
vuotta. Samana aikana Hokkalan talo vanheni 2-vuotiaasta 65-vuotiaaksi.
Ruotsi alkoi menettää asemansa suurvaltana 1600-luvun lopulla, kun sitä kohtasi 25-vuoden onnettomuuksien sarja,
joka koostui nälästä, kulkutaudeista, vihollisista ja sodasta. Kun suuri Pohjan sota päättyi 1721, oli Ruotsin
suurvalta asema romahtanut. (Lähteenä myös Reino Kallio, Vanhan Saarijärven historia.)
Siitä huolimatta, vaikka Ruotsi oli menettänyt suurvalta-asemansa ja heikentynyt, löytyi sieltä ryhmiä, jotka
pursusivat sotakiihkoa Myssypuolue halusi rauhaa, mutta sen kilpailija sotapolitiikkaa kannattava Hattupuolue sai
valtiopäiville 1738-1739 enemmistön. Puolueen tavoite oli sotimalla palauttaa Ruotsi uudestaan suurvallaksi.
Sun muistosi suuret, sun uljahat työs
ei hukkua saata ajanvuolla.
Mit ennen voit olla, voit vastakin myös-
Ma Pohjolassa tahdon elää, kuolla.
(2 säkeistöä Ruotsin kansallislaulusta ”Pohjolan maa”)
Hatut aloittivat sodan valmistelun, vaikka sotalaitoksen kehittäminen oli laiminlyöty. Vuonna 1741, kaksikymmentä
vuotta myöhemmin siitä, kun isovihan hirmuiset kärsimykset olivat hellittäneet Suomessa, Hokkalan talon ollessa
pystyssä 85 vuotta, Ruotsi julisti sodan Venäjälle. (Ruotsin valtakunnankansleri Axel Oxsentierna oli jo 1641
todennut pojalleen: Etkö tiedä poikani, kuinka vähällä järjellä maailmaa hallitaan”) Venäläiset hyökkäsivät
Lappeenrantaan, jossa oli vain vähän varusväkeä, mutta sinne saatiin viimehetkellä osa maa-armeijaa. Venäläisillä
oli 2-kertainen ylivoima ja ennenpitkää suomalaiset lähtivät karkuun. Kaupungissa syntyi täydellinen sekasorto,
jolloin kaatuneina ja haavottuneina menetettiin n. puolet Ruotsin armeijan suomalaisten sotavoimien vahvuudesta.
Siellä kaatui Kyyjärveläisten tunteman Otto Von Fieandtin isoisä, mutta hänen sotahattunsa selvisi tästä hattujen sodasta. Vuonna 1808, 67 vuotta myöhemmin, sama kulunut sotahattu oli everstiluutnantti Otto Von Fieandtin
päässä, kun hän komensi Ruotsin armeijan suomalaisjoukkoja Perhon Kokkonevan-, Kyyjärven Lintulahden- ja
Karstulan taisteluissa eversti Vlastovin venäläisjoukkoja vastaan. Vuonna 1742 hattujen ruotsalaisarmeija antautui
taisteluitta Helsingissä. Tämän jälkeen taas koko Suomi oli venäläisten miehittämä. Tätä miehitystä nimitettiin
Pikkuvihaksi ja se kesti alle vuoden. Tällä kertaa venäläiset sotilaat olivat kurinalaisia, joten suomalaisten
kärsimykset olivat vähäisempiä kuin isovihan aikana. Halla ja tulvat aiheuttivat tällöin nälänhädän Saarijärven
pitäjässä, mihin Kyyjärvikin kuului ja ihmisiä kuoli nälkään. Hokkalan talo autioitui taas vuosiksi 1742-1743,
oltuaan pystyssä 86 vuotta. (Lähteenä myös: Reino Kallio, Vanhan Saarijärven historia. Kyyjärven kirja, Jarmo
Koponen.)
Hattupuolueen innostus sotimiseen ei loppunut Suomen venäläismiehityksenkään jälkeen, vaan Ruotsi yhtyi
Preussin vastaiseen rintamaan Saksassa v. 1757, jota sotaa nimitettiin Ruotsissa Pommerin sodaksi. Sieltä vuonna
1762 suomalaiset sotilaat toivat perunan maahamme, kun sitä opittiin viljelemään, se korvasi ravintoarvoltaan ja
säilyvyydeltään huonomman nauriin, niin kansanterveys parani hypähtäen ja lapsikuolleisuus aleni huomattavasti.
Kustaa III kävi turhan sodan venäjää vastaan 1788-1790. Hokkalan läpi kulkivat sotilaskuljetukset, joista talonpojat
joutuivat huolehtimaan. Vaasa-Kuopio tiehän kulki Hokkalan talon nurkalta.
Venäjä valloitti Suomi-läänin Ruotsilta Suomen sodassa 1808-1809 ja teki maastamme autonomisen
suuriruhtinaskunnan, mikä merkitsi, että Suomi ei ollut enää lääni, vaan sillä oli itsemääräämisoikeus maan
sisäisissä asioissa. Hokkalan talo oli jaettu kahteen osaan 1786. Toinen osa oli autiona tämän sodan takia v. 1809.
Viimeiset nälkävuodet olivat maassamme 1867-1868. (Lähteenä myös: Reino Kallio, vanhan Saarijärven historia.
Kyyjärven kirja , Jarmo Koponen, Erkki Hujanen.)
Suomen itsenäisyyden ajan, Ruotsin kanssa, välit ovat olleet ystävälliset. Toisessa maailman sodassa Suommen
armeijassa palveli n. 6000 vapaaehtoista ruotsalaissotilasta. Lapin hyytävissä pakkasissa vapaaehtoiset ruotsalaiset
taistelulentäjät suorittivat tiedustelulentoja venäläisten joukkojen liikkkeistä talvisodassa.
Koska runsaasti suomalaislapsia joutui sota-aikana elämään hyvin puutteellisissa olosuhteissa, ottivat pohjoismaat
”lihapatojensa ääreen” heitä n. 70 ooo ihmistaimea. Valtaosan tästä joukosta ottivat ruotsalaisperheet hoivaansa.
Ruotsissa vallitsi pula työvoimasta 1940-luvun toisella puoliskolla. 1970-luvulle saakka. Niinpä Ruotsista järjestyi
työpaikka n. 2000 000-300 000 suomalaiselle, mikä oli valtava ihmisjoukko verrattuun asukaslukuumme, joka oli
alle 4,5 miljoonaa.
Ruotsiin muutosta kunnostautuivat peuraperäläiset parhaiten Kyyjärvellä. Kylän 40:stä talosta lähti porukkaa töihin
läntiseen naapurivaltioon 30:stä. Sanottiinkin, että Ruotsi oli peuraperästen ”Kanaatta” eli verrattiin sitä 1900-luvun
ensimmäisen puoliskon suomalaissiirtolaisten onnenmaahan Kanadaan. Ruotsissa kuitenkin oli moni asia
paremmin. Oli työlainsäädäntö, hyvät sosiaali- terveydenhuoltolait. Työntekijän kohtelu oli inhimmillistä ja palkka
oli vähintäänkin 2 kertaa suurempi, kuin Suomessa. (Lähteenä myös: Kyyjärven kirja, Helena Hänninen.)
Hannes Keskitalo
