NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Nopolan alakoulun kevätjuhlaNopolan alakoulun kevätjuhla

Nopolan alakoulun kevätjuhla

1.6.2013 Perusopetus/ Pirkko Kotanen

Nopolan alakoululla vietettiin kevätjuhlaa 29.5.2013. Sali oli täyttynyt koulun oppilaista ja heidän vanhemmista. Tunnelma oli hyvin kesäinen ja lämminhenkinen.

Rehtori Marja-Terttu Rytkönen avasi juhlan puheellaan. Hän muisteli omia lapsuuden vuosiaan ja työelämäänsä Kyyjärvellä. "Olen monta kertaa miettinyt, että tämä koulu onkin oikeastaan valtavan suuri linnunpesä. Lapset tulevat tänne kotipesistään lentoharjoituksiin, omanlaisilla siivillään. Koulun aikuiset yhdessä vanhempien kanssa auttavat teitä oppilaita lentoharjoituksissa, oppimisessa. Joskus lennetään matalalla, joskus taas kaarrellaan tosi korkealla. Me aikuiset yritämme puhaltaa siipiinne suotuisia tuulia ja joskus lentoharjoituksissa siipiä paikata ja huoltaakin.

Me aikuiset tiedämme, että kaikki jonain päivänä lennätte kotipihasta ja koulun pihasta avaraan maailmaan ja toivomme, että teillä kaikilla olisi kyllin vahvat siivet. Minä, kun olen jo niin  vanha, eläkeläinen, niin uskallan jättää teille oppilaat ja koulun väki testamentin. Pitäkää yllä hymyä ja hyvää mieltä joka päivä. Uskokaa hyvyyteen, totuuteen ja kauneuteen ja etsikää niitä kaikkialta. Pitäkää erittäin hyvää huolta itsestänne, hyvinvoinnistanne, terveydestä, silloin jaksatte pitää huolta toisistanne. Muistakaa kauniit, hyvät tavat kaikkialla. Kiitos kaikille oppilaille, vanhemmille, kouluväelle yhteistyöstä.

Ohjelman juonnosta vastasi  5. luokan oppilaat Joni Pohjoiskangas ja Tommi Pölkki. Puheen 6. luokan oppilaille pitivät Viivi Pylkkönen ja Iida Hänninen. Laulujen säestäjinä toimivat Milja Halmesaari ja Kati Mäntynen sekä Siru Pyhälahti, Eliisa Autio ja Riitta Raivio. Yhteislaulujen esilaulajina olivat toisen ja kolmannen luokan oppilaat.

Juhla alkoi yhteislaululla "Matkalaulu" ja sen jälkeen eskarilaiset esittivät laulun "Missä olenkaan" Eeva Pölkin johdolla. Viidennenluokan oppilaat esittivät kelloilla israelilaisen kansansävelmän Bim Bam. sen jälkeen laulettiin yhteislauluna "Peipon pesä".

Kakkos- ja kolmosluokan oppilaat esittivät rytmisoittimien säestyksellä tanskalaisen kansansävelmän "Mamma Marakassi" ja hollantilaisen "Puukenkätanssin".

Laulettiin yhteislauluna "Ihme ja kumma" ja sen jälkeen nelosluokkan näytelmän mukana matkasimme erilaisiin maailmoihin. Tämän jälkeen viidennenluokan oppilaat soittivat kaksi englantilaista sävelmää kelloilla.

Yhteislauluna laulettiin "Siunaa koko maailma" ja ekaluokkalaisten johdattamana palasimme takaisin Suomeen ja kotoisasti saunaan.

Stipendit jakoivat Marja-Terttu Rytkönen ja Kati Erämäki. Koulun stipendin hyvästä koulumenestyksestä sai Iida Patovisti 6.lk. Koulun stipendin koulutyössä menestynyt ja luokkakavereihin tasapuolisesti suhtautuva oppilas Jonne Koivisto 6.lk. Rotarien stipendin "hyvä tyyppi" saivat Jenna Kärki 3.lk ja Karoliina Pohjoiskangas 4.lk. Hymypatsaat saivat 5. luokan oppilaat Lotta Humalajoki ja Oskari Nissinen. Taidemuurahaisen lahjakortin kuvataiteessa innokas oppilas Anna-Sofia Humalajoki. Kylätuvan naisten stipendit positiivinen ja yritteliäs asenne koulutyötä kohtaan Noora Audejew 2.lk ja Arttu Viertamo 1.lk.

Musiikkiopiston stipendit saivat Oskari Nissinen, Milja Halmesaari, Leea Koskelo, Lotta Humalajoki, Linnea Noponen ja Onni Nissinen.

Seuraavaksi laulettiin Suvi-virsi sekä Lintulaulu ja 5. luokan oppilaat pitivät puheen 6.luokan oppilaille muistellen menneitä alakoulun vuosia ja tapahtumia sekä toivottaen hyvää matkaa yläkoululle. Laulettiin Jäähyväislaulu ja kukitettiin 6. luokan oppilaat.

Marja-Terttu sanojen myötä toivotamme kaikille hyvää kesää ja rentouttavaa lomaa "Etsi aina elämästä kaunista ja hyvää, siitä pieni sydämesi kantaa kultajyvää. Meillä kaikilla on pieni sydän, mutta jos se on täynnä hyvää, se ei voi olla näkymättä ulospäin".