Tekemällä oppii

Monesti heräsin siihen ku isä paisto pannulla voissa haukea ja äiti sekotteli puuropattaa. Serkku kerto, että Kankaanpään Alliina-mummu riisryynipuuroa keittäissään maisteli vähän väliä puuron suolasuutta. Sitten ku puuro oli valamista ei mummulla ollu ennää yhtään näläkä.

Pienestä asti sitä oltiin vanhempien mukana askareissa. Isä lähti aamuhämärissä ropsimehtään tai rakennushommiin, äiti navettaan. Pikkulaps piti ottaa navettaan völijyyn. Sinne vain karijakoppaan tai tyhyjään vasikan kettaan istumaan. Moni on varmaan pienenä katellu maalimaa karijakopan rakosista.

Ku kuluki töissä mukana, sitä näki miten mikäkin homma tehtiin. Sitten alako saaha pieniä tehtäviä mustien riisryynien noukkimisesta lähtien. Leipomispäivänä minun piti ussein  voijella kakkuvuoka. Se piti tehä huolellisesti ettei kakku tarttus vuokaan kiinni. Palakka siitä työstä oli ihan mukava. Sain rapsia taikinakupin. Alle kymmenvuotiaana sain joulupukilta pienen kaulimen ja pikkuleipämuottia. Halusin het kokkeilla uusia leipomisvehkeitäni. Äiti teki vähän taikinaa, sekotti rasvaa, sokuria, kananmunnaa ja jauhoja. Minä seison ränkyllä ja kaulihtin sitä taikinaa ja painelin tähtimuotilla pikkuleipiä. Ne paistettiin hellan paistouunissa. Isä sai maistaa niitä ensimmäisenä ja kyllä se kehu het hirveästi miten hyviä ne oli. Minä olin tietysti mielissäni.

Aikalailla kylymiltään jouvun rusinasoppaa suurustammaan. Äiti vain sano pyörähtäväsä Aumasenmäillä viemässä Hakkaraisen Liisan leningin. Rusinasoppa oli hellalla kiehumassa. Äiti sano, että valamista sinä tuo soppa mutta elä keitä siitä kovin vankkaa. No, olinhan monesti nähäny miten suurustettaan, mutta ei mulla ollu harmainta aavistustakaan palijonko perujauhoja pitäs laittaa. Varovasti alotin ja jouvun pari kertaa lissäämään perujauhoja että sain siitä mielestäni sopivaa. Hoksasin jopa sekottaa perujauhot ensin kylymään vetteen. Ihan syötävää siitä vissiin tuli, en ainakaan muista että kukkaan ois valittanu.

Olin kai melekein kymmenen vanha ku jouvun sianlihakastikkeen tekkoon. Oli heinäntekoaika ja heinää oli kaajettu muutama sarka tuvan ympäriltä. Isä oli päivät rakennustöissä. Äitillä oli semmonen meininki, että hän kersojen kans seivästää ne heinät päivän  aikana. Myöhään iltapäivällä heiniä oli vielä jonkun verran levällään ja piti ruveta iltasta laittamaan. Äiti laitto kokonaisia peruja kiehumaan ja käski minun tehä perunkastetta. Ite se kehu meneväsä Teuvon kans seivästämmään loput heinät. Eihän siinä auttanu muu ku tehä työtä käskettyä. En muista ihan tarkkaan, äiti vissiin leikkas lihat ja pilikko sipulit valamiiks. Laiton lihat pannuun paistumaan ja ku ne oli hyvin paistunu juoksin ulos tuvan päähän kysymään neuvoa:"Lihat on paistettu, mitä minä nyt teen?" Äiti huuteli ohojeet. Jokkaisen työvaiheen jäläkeen juoksin ilimottammaan, että tehty on, mitä seuraavaks? Sillä keinon kastike valamistu ja heinät tuli seivästettyä. Isä tuli töistä ja sille oli varmaan mieluinen yllätys ku heinät oli seipäillä eikä sen rengänny ruveta iltatöinään heinähommiin.

Olin vähän aikaa kotiapulaisena setän perheessä. Sillon olin jo rippikoulun käyny ja rokotettu. Ruuanlaitossa käytin niitä taitoja, joita olin kotona oppinu. Yhtenä päivänä piti sitten tehä littulootaa. Teoria mulla oli kyllä jotenkin hallussa mutta käytännössä tapahtu paha erreys. Suolasilakkaahan littulootaan pannaan. Minäpoika het tottuuvessa öysäsin peruviipaleita, sipulia ja silakoita kerroksittain. Ja suolaa joka välliin. Siitä silakkalaatikosta tuli niin suolasta että sitä ei kilijasemata nielassu. Minun eppäiltiin olevan rakastunu. Kyllä harmitti meikäläistä, naama oli varmaan punanen ku hillonuija. Siitä on aikaa jo melekein 50 vuotta, mutta kyllä se aina muistuu mieleen. Virheistäkin sitä oppii. Aina ku alakaa littulootaa tekemään kannattaa suolasalakkari panna piiloon.