Sota-aikaan ratio oli vielä aika harvinainen. Honkalehonmäilläkin se oli vain kahessa talossa, Kankaanpäässä ja Honkaleholla. Naapuritkin kävi kuuntelemassa uutisia ja tilannetietoja.
Kuulemma ykskin isäntä oli tullu Kankaanpäästä Honkaleholle uutisille ja kehunu, että ei Kankaanpään Jussin ratio nuin puhunu. Vissiin ne oli eri uutiset tien toisella puolella.
Meijän ensimmäinen mölytoosa oli Helvar. Seinällä, sivustavejettävän sängyn yläpuolella oli hylly sitä varten. Kersat ei ylettyny nappuloita vääntelemmään.
Talavi-iltona ratio oli ylleensä auki. Isä oli illankuhujassa hiihtäny mehtätöistä kottiin leukaperät ja villapaijan kaulus huurteessa. Oli syöty kokonaisia peruja ja kastetta. Isä viilas sahan terrää jalakalampun valossa, äiti tiskas astioita. Ratiosta kuulu uutiset ja päivän peili. Minä ihimettelin miten se uutistenlukija mahtu ration sissään. Peipposet-kuoro laulo seuraavaks. Kiipesin sängyn kannelle ja yritin kurkkia ration taakse näkkyykö sitä kuoroa sieltä. Ei näkyny ku reikänen taustalevy.
Lauantain toivotut levyt piti aina kuunnella. Alakuun soitettiin lassista mussiikkia. Minä leikin kerran kesällä orkesterinjohtajaa. Tuvan lasi oli auki, käänsin äänen oikein isolle, että kuulu kartanolle asti. Laiton äitin valakoset käsineet kätteen ja otin pitkän sukkapuikon völijyyn. Koivun alla oli iso kivi, nousin sille ja johin orkesteria innokkaasti. Mitä lie ollu Peethoovenia eli Saikovskia. Kapellimestari onnistu oikein hyvin tulukinnassa. Äiti vain päivitteli, että elä nyt hyvä laps puhkase silimääs sillä puikolla.
Maanantai-iltasin esitettiin kuunnelmia. Monet niistä oli korkealentosia ja aikusille tarkotettuja. Jännitystäkin oli Paskervillen koiraa, Paul Templeä ja Hyvää iltaa, nimeni on Cox. Kerran kuunneltiin mummun kans jottain kuunnelmaa. Minua huvitti ku se elläyty niin voimakkaasti. Ku siinä sanottiin jottain mummun mielestä typerää, ni tämä kahto ratioon päin ja sano painokkaasti:"Se on parrei!"
Yhen kuunnelman muistan vieläkin. Siinä oli kaks nuorta tyttöä, niijjen äiti oli kuollu. Ne asioi kaupungilla järijestämässä siunausta ja hautijaisia.Ku arkku ja kukat oli hommattu, ne vain totes:"Onneksi on rahaa!" Sitten ne rupes ostelemmaan itelleen hautijaiskamppeita. Piti saaha het kaikki kengistä lähtien, leningit, perperit ja ja käsineet ja vielä vanhemmalle tyttärelle hattu, jossa oli suruharso. Ne kuluki kaupasta toiseen ostelemassa ja välillä sanovat:"Onneksi on rahaa!" Aattelin itekseni sitä kuunnellessa, että onpa kummallisia tyttäriä, äiti on kuollu eikä ne ollu yhtään surullisia. Ostelivat vain hattuja ja käsineitä ja hokivat:"Onneksi on rahaa!" Vaikuttava kuunnelma se oli ku on säilyny muistissa.
Kevysempää kuunneltavvaa oli Kalle Kustaa Korkki ja Pekka Lipponen ja kaikenlaiset huppailut. Kankkulan kaivolla essiinty Tippavaaran vanha isäntä, Neulasen Manta ja monta muuta persoonaa, Rulijanssiriihessä papukaija G. Pula-aho. Niitä tuli kuunneltua korva kiinni ratiossa. Naapurin mummu tuli joskus niitä kuuntelemmaan. Pienemmät kersat ei semmosista Kankkulan kaivosta perustanu, niinpä mummu komenti:"Kersat hilijaa, nyt alakaa huppailu!"
Pyhäaamusin riisryynipuuropata poris ja ratiosta kuulu jumalanpalavelus. Sitten vasta voi lähteä pihalle leikkimään ku se oli loppunu. Käytöstapoja koitettiin vissiin opettaa semmosellakin vanhan kansan sanonnalla, että jos leikkaa kynsiä kirkonmenojen aikaan, tulloo kynstikkuja.
Voi olla, että ration kuunteleminen vilikastuttaa aivojen verenkiertoa. Saa käyttää mielikuvitusta, lavastaa ite ja aatella minkänäkösiä ihimisiä siellä on äänessä. Nykynen näköratio tarijoaa kaikki valamiina, ei tarvihte muuta ku töllöttää.