NopolaNews 1.0 (2005 - 2012)
 
Kiitollinen joulutervehdys Lapista.Kiitollinen joulutervehdys Lapista.

Kiitollinen joulutervehdys Lapista.

24.12.2016 Kyyjärven kunta / Eero Ylitalo

Jouluinen maisema tervehti meitä keskiviikkona puolenyön aikaan, kun saavuimme tänne Pelloon kotitalollemme. Veljeni oli käynyt etukäteen sytyttelemässä jouluvaloja ikkunoille sekä takkaan tulet. Kun vielä taivaalle leimahtivat uskomattomat revontulet, niin viimeistään siinä vaiheessa mielemme valtasi lämmin tunne ja muistin syövereistä nousivat esiin Lapin äidin kehtolaulun sanat.


Kulunut vuosi jää monella tapaa meille kaikille kyyjärvisille ikimuistoisena aikakautena mieleemme. Kunnan päätöksentekoelimissä on tehty tulevaisuuden kannalta merkittäviä päätöksiä, joista luonnollisesti uuden koulukeskuksen rakentaminen on merkittävin. Päätöksen on määrä alkaa konkreettisesti näkyä maaliskuun alussa jolloin ns. yläasteen purkutyöt käynnistyvät. Uuden rakentaminen alkaa touko-kesäkuun vaihteessa ja uudet tilat päivähoidolle ja perusopetukselle ovat otettavissa käyttöön elokuussa 2018.


Kyyjärvi ja kyyjärviset ovat saaneet paljon valtakunnallista huomiota suhtautumisestaan turvapaikanhakijoihin. Palkinnot ja huomio ovat kaikki perusteltuja ja ansaittuja. Toisaalta voi pohtia, että jos "ihmeenä" pidetään sitä, että kohtelemme ja suhtaudumme lähimmäiseemme niin kuin toivoisimme itseämme kohdeltavan, niin mitä on tapahtumassa ihmiskunnan arvomaailmalle? Ilmeistä kuitenkin on, että Kyyjärvellä asuu keskimääräistä auttavaisempia ja sydämellisempiä kansalaisia. Edellä mainittujen huomionosoitusten lisäksi tälle olettamukselle perusteita antaa myös Yhteisvastuukeräyksen valtakunnallinen kolmas tila.


Me vietämme joulun perinteisesti täällä synnyinseudullamme. Aaton ohjelmassa on haudoilla ja aattokirkossa käynti. Sinikan isä nukkui pois jo vuonna 1960 ja omani vuonna 1980. Molemmat olivat sotiemme veteraaneja ja heidän hautakummuilleen sytytämme tänään kynttilät osoittamaan kunnioitusta heidän muistolleen ja kiitollisuutta vapaasta Isänmaasta. Illalla käymme hakemassa Sinikan 84 vuotiaan Annikki-äidin kyydille ja ajelemme äitini luo syntymäkotiini Orajärvelle viettämään aattoiltaa. Anna-äitini täyttää kesällä 92 vuotta, mutta asustelee pirteänä yksin omassa kodissaan.


Jouluaamun perinteemme on liikunnallinen. Kotitalomme sijaitsee n. 5 km:n päässä rippi- ja vihkikirkostamme. Jo parin vuosikymmenen ajan olemme aina jouluaamuna kävelleet klo 7.00 alkavaan aamukirkkoon, olipa sää mikä hyvänsä. Vuosien aikana se on vaihdellut. Joskus on ollut lähes 40 astetta pakkasta ja onpa kirkkoon vaellettu myös vesikelissä. Joka vuosi on kuitenkin menty, ja niin on tarkoitus tehdä myös tänä vuonna.


Tuleva vuosi on Isänmaamme 100-vuotisjuhlavuosi. Se on julistettu yhteisöllisyyden vuodeksi. Toivon, että me jokainen tahoillamme voimme olla lisäämässä tuota yhteisöllisyyttä myös rakkaassa kotikunnassamme, Kyyjärvellä.
Kiitoksia kaikille päättyvästä vuodesta.
Rauhaisaa Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2017.


Sinikka ja Eero Ylitalo


PS: Kuvassa oleva aitta, jonka portailta teille tervehdyksen lähetämme, on nähnyt lukuisia jouluja. Se on rakennettu vuonna 1848 ja selvinnyt mm. Lapin sodan tuhoista lokakuussa 1944, jolloin saksalaiset polttivat lähes kaikki Pellon talot ja mm. kirkon. Jostakin syystä aitat jätettiin polttamatta, ja niinpä tämäkin aitta on saanut mahdollisuuden koristaa kotitalomme pihapiiriä täällä Pellossa.