Asetelmia

Isä sitä vissiin enimmäkseen käytti ja joulupöyvässä sinappia piti olla ehottomasti. Minä en tohtinu ees maistaa mokomaa mönjää. Olin varmaan jo toisella kymmenellä ku serkku sai minut höynäytettyä sitä maistamaan. Se laitto pienen leipäpalan päälle sinappia ja sitkeijen neuvottelujen jäläkeen pistelin makupalan menemään ääntä kohen. Ei se nyt niin ihimeellinen elämys ollu ja vasta aikaihimisenä ystävystyn sinapin kans.

Tyhyjiä sinappilasia kerty enemmänkin, ne oli hyviä juomalasia. Niitä oli eri mallisia, oikein taiteilijan suunnittelemia. Meillä oli yks huonon mallinen. Se oli allaalta hirveän kappea, meleko korkea ja leveni ylöspäin. Melekein joka aterialla joku sai sen pyllähtämmään nurin. Taas oli maijot pitkin vakstuukia. Äiti anto lasille nimen "pyllyvyötikki". Se pantiin pois viralta johonkin kaapin perälle, eikä sitä sen koomin näkyny. Tiijjä vaikka ois tänä päivänä arvotavaraa, jonkun taiteilijarohvessoorin suunnittelema.

Joulun pyhiks tupa somistettiin juhulavasti. Valakonen liina levitettiin pöyvälle ja puinen punaseks maalattu kynttilänjalaka keskelle pöytää. Jouluateriakattauksessa ei ois ollu paikkaa pyllyvyötikille. Muistelen kyllä, että liina levitettiin vasta syömisen jäläkeen. Liinan päälle laitettiin jouluaiheinen paperinen kaitaliina. Kauppaan tuli myöhemmin myötäväks rullatavarana ohutta kirkasta muovia. Sillä sai valakosen liinan hyvin suojattua. Sai olla huoleti eikä rengänny hermostua vaikka punajuurta tai sekahetelmäsoppaa tippu liinalle.

Tuvan seinälle ratiohyllyn viereen kiinnitettiin nastolla paperinen joulutaulu. Sitä ihhaillessa pääs hyvin joulutunnelmaan. Tontut oli siinä askereissaan ja monenlaisia elukoita kurkisteli nurkkapielistä. Kammariinkin laitettiin jottain uutta. Äiti oli ostanu oikein kaunista kangasta, siinä oli punasia ruusuja kellanruskealla pohojalla. Se neulo siitä kammarin lassiin karteekit. Ne laskeutu oikein kauniisti. Illemmalla hoksattiin, että toinen verho oli leikattu parinkymmenen sentin korkeuvelta melekein irtipoikki. Äitin räätälinsakset oli unehtunu kammarin pöyvälle ja meijän kolomen vanha pahananpohojimmainen oli kokkeillu niijen terävyyttä. Oli tietysti ottanu äitistä mallia. Miten olikin saanu leikattua niin suoraan. Ei auttanu muu ku ärmiä palaset yhteen. Saumaa ei huomannu jos ei alakanu sitä jantuksissaan esittelemään.

Jouluks oli ostettu kauniita, mehukkaan näkösiä, punaposkisia omenia. Päätin tehä hienon asetelman. Otin paremman lasikupin ja asettelin omenat siihen ja pieniä kuusen oksia koristeeks. Olin lopputulokseen oikein tyytyväinen. Vein sen kammarin pöyvälle ja kävin sitä vähän väliä ihhailemassa. Sitten Teuvo meinas ottaa siitä yhen omenan. Minä alon het estelemmään, että ei saa vielä ottaa ku se on asetelma. Aattelin, että kaikkien pitäs se nähä ja jos joku vähän kehus sitä hienoks ni se ois mukavaa. No, Teuvo laitto omenan takasin. Joulupäivänä lähin käymään Päivälässä serkkujen luona. Ku tulin takasin kottiin Kari-serkku oli tullu käymään. Ne istu Teuvon kans kammarissa ja huutelivat, että tuuppas käymään täällä. "Katoppas, ku sinun asetelmaan on omenat lissääntyny," ne naureskeli. Niinpä olikin, Kari oli niitä vissiin tuonu. Minua jonku verran harmitti ja pisti vihaks niijen naureskelu.

Nykyvehkeillä tuokin näytteille asettelu ois hoitunu heleposti. Ku on kaikki veispuukit sun muut rammit ja tinnerit ja välillä viitataan kintaalla. Ois ottanu kuvan siitä ainakin omasta mielestä hienosta asetelmasta ja pannu sen levitykseen. Sitten ois voinu popsia omenat parempiin suihin. Ja seuraavana päivänä lopputulokselle samat toimenpitteet.