Taas on saatu hyvä joukko esiintyjiä laittamaan lahjansa likoon meidän kaikkien iloksi! Kiitos jo nyt kaikille esiintyjille!
Luvassa on musiikkia ja runoja keväisen illan iloksi.
Illassa kerätään vapaaehtoinen kolehti Yhteisvastuulle, joten meillä kaikilla on mahdollisuus myös antaa oma lahjamme ihmisten hätään.
Tänä vuonnahan Yhteisvastuukeräys kerätään vanhusten hyväksi täällä kotimaassa ja ulkomailla.
Vanhat ihmiset kokevat paljon turvattomuutta ja yksinäisyyttä sote-muutosten jaloissa ja lasten muuttaessa usein kauaksi vanhemmistaan. 20 % keräysvaroista ohjataan Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto Valli ry:n etsivään vanhustyöhön ja 30 % keräysvaroista jää meidän omaan kappeliseurakuntaamme.
Ulkomaiden hätään menee 50% keräyksen tuotosta. Tänä vuonna esimerkkimaana on köyhä Nepal. Siellä perheen tytöt menevät naimisiin ja lähtevät miehen perheeseen ja pojat yleensä huolehtivat vanhemmistaan. Mutta entäpä jos lapsia ei ole? Silloin täytyy tehdä työtä vielä sittenkin, kun ei enää jaksa. Ja siellä, niin kuin meilläkin, maaseudun lapset joutuvat usein lähtemään leivän perässä kauaksi vanhemmistaan, eivätkä pysty auttamaan vanhenevia vanhempiaan.